Saimme koiran viime marraskuussa. Koira on ehtinyt antaa minulle jo useita hyviä opetuksia puhumattakaan siitä, että sen ulkoiluttamisen varjolla olen tavannut paljon uusia ihmisiä.

Yksi ensimmäisiä opetuksia löytyi itse asiassa koirankasvatusoppaasta. Siinä sanottiin, että nuhtelua ja kieltelyä tehokkaampi opetuskeino on suunnata pennun huomio toisaalle ja tehdä kielletystä asiasta epämieluisa.

Se toimii meillä ihmisilläkin. Kiellot ja säännöt herättävät usein uhmaa ja myös uteliaisuutta. Miksi muka en saisi tehdä jotakin ja mitä minulta yritetään peitellä?

Usein kiusauksiinkin annetaan ohjeeksi huomion ohjaaminen toisaalle. Kun välttelee niitä tilanteita, jotka liittyvät asioihin, joita ei pitäisi tehdä ja houkutuksen tullessa koettaakin löytää jotakin muuta kiinnostavaa, onnistuu parannuksentekokin paremmin.

Toinen opetus oli ajatus, joka pälkähti mieleeni yhdellä kävelyreissulla. Koiramme on kiinnostunut kaikista vastaantulijoista ja haluaisi heiltä rapsutuksia.

Se johtikin minut ajatukseen, että koirat, ja lemmikit yleensä, ovat Jumalan tapa julistaa ja tarjota täydellistä ja ehdotonta rakkautaan meille ihmisille.

Me ihmiset saatamme olla julmia toisillemme ja hyljeksiä joitakin. Eläimet eivät sitä taitoa osaakaan. Jopa kaltoin kohdeltu koira on usein omistajalleen uskollinen ja häneen kiintynyt.

Usein erityisesti ulkomailla kodittomilla saattaa olla seurassaan koira. Se onkin totisesti ihmisen paras ystävä, joka ei välitä siitä olemmeko fiksuja tai filmaattisia. Ne rakastavat siitä huolimatta.

Kirjoitus on julkaistu Rauhan Sanomia – Nya Budbäraren -lehdessä 1/2014.