Kuka kirjoitti Johanneksen evankeliumin? Apostoli Johannes tietenkin! Vai kirjoittiko? Tässä kirjoitussarjassa käsittelen Johanneksen evankeliumin kirjoittajakysymystä siitä näkökulmasta, että sen olisikin kirjoittanut Lasarus. Kyllä, se Lasarus, jonka Jeesus herätti kuolleista.

Tässä osassa esittelen Ben Witheringtonin esittämiä ajatuksia aiheesta, johon myös tulevat osat tulevat pohjautumaan.

1. Ben Witherington III:n luento

Edellisessä luvussa käsittelin Johanneksen kirjoittajakysymystä yleisellä tasolla ja esittelin pintapuolisesti nykytutkimuksen päälinjat. Mainitsin myös, että oma lähtökohtani on Ben Witheringtonin luento aiheesta. Tässä luvussa katsahdan hieman siihen, lähinnä referoiden sitä.¹ Tämä toimii ponnahduslautana tuleville luvuille, joissa käsittelen varsinaista aihetta, kuka kirjoitti Johanneksen evankeliumin.

Tulevissa osissa tulen käsittelemään yksityiskohtaisesti ja laajemmin Witheringtonin mainitsemia perusteita väitteelleen ja mahdollisesti esitän myös joitakin uusia perusteita. Suomeksi kyseisestä luennosta on keskusteltu aikaisemmin ainakin Eksegeettisellä Safarilla² ja itse olen kirjoittanut aiheesta lyhyen artikkelin Rauhan Sanomia lehden numeroon 5/2009.

1.1. Perinteisen päällekirjoituksen ongelma

Kuten edellisessä luvussa mainitsin, kaikki neljä evankeliumia julkaistiin alunperin nimettöminä ja nykyiset nimet on annettu niille myöhemmin. Witherington toistaa tämän väitteen ja nimeää lähteikseen Martin Hengelin ja Graham Stantonin, joiden lisäksi on muitakin tutkijoita, joiden mukaan evankeliumien nimet on annettu niille jälkikäteen. Nimen antamisen syynä on ollut se, että ne on voitu helpommin erottaa papyrusrullakasasta. Nimeäminen on tapahtunut todennäköisesti vaiheessa, jolloin evankeliumikirjoituksia on alkanut olla suurempi määrä ja niitä on alettu nimetä jonkun henkilön mukaan.³ Näin päällekirjoituksella on haluttu erottaa tietyt evankeliumit toisista.

Tuntemamme neljä kanonisoitua evankeliumia ovat siis kaikki alunperin anonyymeja. Siksi merkittäväksi kysymykseksi nousee evankeliumien sisäiset viitteet kirjoittajasta sekä niihin liittyvä perimätieto. Witheringtonin mukaan erityisesti Johanneksen evankeliumissa sisäisten viitteiden tulisi olla määräävässä asemassa, koska ulkoiset todisteet ovat niin epäyhtenäiset.

Witherington myöntää, että ensimmäisinä vuosisatoina oli kirkkoisiä, jotka pitivät neljättä evankeliumia Sebedeuksen pojan, apostoli Johanneksen kirjoittamana. Erityisenä syynä Witherington näkee tälle Johanneksen evankeliumin suosion gnostilaisissa piireissä, joka alkoi kasvaa toisen vuosisadan puolivälistä lähtien. Apostolisella alkuperällä oltaisiin haluttu suojella evankeliumia harhaoppisen maineelta. Tähän viittaisi esimerkiksi se, että suuri harhaoppien vastustaja, Ireneus vuoden 180 tienoilla sanoi apostoli Johanneksen kirjoittaneen neljännen evankeliumin Efesossa.

Ireneus ei kuitenkaan ole varhaisin tietolähteemme. Hieropoliin piispa Papias, joka eli toisen vuosisadan alussa ja varmasti tunsi vähä-Aasian tilanteen, nimeää neljännen evankeliumin kirjoittajaksi vanhin Johanneksen. Tämän vanhin Johanneksen Papias erottaa toisesta tunnetusta Johanneksesta ja Papias tunsi vain tämän vanhin Johanneksen. Papiaan tiedot ovat peräisin Eusebiuksen kirkkohistoriasta 300-luvulta. Tässä tapauksessa asian tekee kuitenkin merkittäväksi se, että Eusebiuksen mukaan Papias edusti toisenlaista Ilmestyskirjan tulkintaa kuin hän itse. Eusebiuksella ei ollut siis syytä hyväksyä Papiaksen näkemystä Johanneksen evankeliumin kirjoittajasta, mutta silti hän sanoo, että Papias tunsi vain apostolien jälkeen olleita vanhimpia, mutta ei itse apostoleja.

Witherington ajoittaa Papiaksen vuoden 100 tienoille ja siis hyvin lähelle Johanneksen evankeliumin perinteisenä pidettyä kirjoittamisajankohtaa. Papias piti kahtatoista apostolia arvossa ja oli kiinnostunut heidän puheistaan. Siitä huolimatta hän pitäytyy vain siinä, mitä on kuullut niiltä, jotka itse ovat tavanneet apostoleja. Papiaksen ajankohdan ja maantieteellisen sijainnin perusteella on myös mielekästä olettaa, että hän olisi tiennyt, kuka neljännen evankeliumin kirjoitti.

Koska Papias oli omaksunut vain Ilmestyskirjasta löytyvän millennialistisen ajattelun, Witherington päättelee, että Johannes, jonka Papias tunsi, oli Patmokselle karkoitettu Ilmestyskirjan kirjoittaja. Sama Johannes liittyisi myös jollakin tavalla neljännen evankeliumin syntymiseen. Patmoksen Johannes olisi siis vanhin Johannes, ei apostoli Johannes.

Papiaksen lausunto on merkittävä, koska se on niin varhainen. Lisäksi Papias fragmentti 10.17, jonka mainitsin edellisessä luvussakin, sisältää väitteen, että apostoli Johannes olisi jo varhaisessa vaiheessa kuollut marttyyrinä veljensä Jaakobin tavoin. Apostoli Johannes Sebedeuksen poika ei siis olisi voinut kirjoittaa neljättä evankeliumia.

1.2. Juudean korostuksen ongelma

Witherington viittaa Andrew Lincolnin Johanneksen evankeliumin kommentaariin, jossa Lincoln tulee siihen johtopäätökseen, että rakastetun opetuslapsen täytyy olla todellinen henkilö, joka on kuulunut Jeesuksen tuntemattomiin seuraajiin Jerusalemin alueella. Tähän viittaisi se, että Juudea on neljännessä evankeliumissa korostuneessa asemassa ja rakastettu opetuslapsi ei esiinny kertaakaan kertomuksissa, jotka sijoittuvat Galileaan.

Apostoli Johanneksen pitäminen kirjoittajan on ongelmallista siitä syystä, että evankeliumi ei sisällä yhtäkään kertomusta, jossa Sebedeuksen pojilla oli merkittävä rooli. Siis ei Sebedeuksen poikien kutsua, ei Jairuksen tyttären henkiinherättämistä, ei kirkastuvuoren tapahtumia eikä Sebedeuksen poikien pyyntöä saada istua Jeesuksen kummallekin puolelle Jumalan valtakunnassa. Kun tätä tarkastelee sen seikan rinnalla, että Johanneksen evankeliumissa annetaan erityistä painoarvoa silminnäkijöiden kertomuksille, on outoa, että juuri nämä kertomukset puuttuvat evankeliumista.⁴ Erikoista on sekin, että Sebedeuksen pojat mainitaan niin harvoin evankeliumissa. Johannesta ei myöskään rinnasteta evankeliumissa rakastettuun opetuslapseen edes luvun 21 lisäyksessä. Siinä rakastettu opetuslapsi on yhtä lailla voinut olla toinen nimeltä mainitsemattomista opetuslapsista.

Kuvaavaa on sekin, että neljäs evankeliumi ei kerro kovinkaan montaa Galileassa tapahtuneista ihmeistä. Ainoina poikkeuksena ovat 5000 miehen ruokkiminen ja veden päällä kävely. Sen sijaan evankeliumissa kuvataan keskusteluja Nikodemuksen ja samarialaisen naisen kanssa, sokean miehen parantaminen ja Lasaruksen henkiinherättäminen, jotka kaikki tapahtuvat muualla kuin Galileassa. Kaiken lisäksi evankeliumin kirjoittajalla on yksityiskohtaista tietoa Jerusalemin alueesta ja historiasta.

Evankeliumissa ei siis ole pahemmin synoptikkojen esittämiä kuvauksia Galilean tapahtumista. Siinä ei esimerkiksi ajeta lainkaan riivaajia ihmisistä. Lisäksi evankeliumista paistaa täydellinen välinpitämättömyys kahtatoista apostolia kohtaan, ja että he olivat galilealaisia. Jos kirjoittaja oli juudealainen Jeesuksen seuraaja, joka kuului muuhun opetuslapsijoukkoon, nämä seikat ovat täysin luontevia.

1.3. Missä rakastettu opetuslapsi ensimmäisen kerran mainitaan?

Witheringtonin mukaan yleisesti Johanneksen evankeliumien kommentaareissa rakkaan opetuslapsen ensiesiintyminen sijoitetaan 13 lukuun. Witherington kuitenkin on eri mieltä. Hän muistuttaa, että evankeliumin kirjoittamisaikaan suullinen viestintä oli pääosassa ja kirjallinen viestintä tuki sitä. Siis kirjat kirjoitettiin ääneen luettaviksi. Tällaisessa tavassa asioiden järjestys tuli merkittäväksi. Kun henkilö esiteltiin kertomuksessa nimellä tai tittelillä. Esittelyn jälkeen samaan henkilöön voitiin viitata vain tällä nimellä tai tittelillä, mikä säästi tilaa, kun ei tarvinnut joka kerta kirjoittaa niin paljoa.

Niinpä luku yksitoista onkin tämän pohjalta kiinnostava. Jakeessa 3 käytetään kreikan sanoja hon fileis. Tekstiyhteydestä käy selvästi ilmi, että sairaana olevaa Lasarusta kutsutaan Jeesuksen rakkaaksi. Tässä kohtaa sanotaan ensimmäistä kertaa Johanneksen evankeliumissa, että joku rakasti toista. Voisi myös sanoa, että Lasarus on ainoa nimeltä mainittu henkilö, jota evankeliumissa kutsutaan jonkun rakastamaksi.

Johanneksen evankeliumin jakeessa 13:23 esiintyy jälleen tuttu sana: rakkain, kreikaksi hon agapa⁵. Tässä Jeesuksen rakastama opetuslapsi nojaa Jeesuksen rintaa vasten aterialla. Opetuslasta ei nimetä, eikä missään kohtaa sanota, että ateria tapahtuisi Jerusalemissa. Se on voinut olla myös Jerusalemin lähellä olevassa Betaniassa. Luvussa ei myöskään sanota, että kyseessä olisi pääsiäisateria. Sen sijaan Witheringtonin mukaan sanotaan, että ateria tapahtui ennen pääsiäisateriaa. (13:1)

Luvussa 11 mainitaan Lasarus, jota Jeesus rakasti. Luvussa 12 ollaan aterialla saman Lasaruksen kotona. Jos kertomusta kuuntelee ääneen luettuna, kuten se ensimmäisinä vuosisatoina yleensä esitettiin, eikä tunne synoptikkojen kertomuksia, olisi luontevaa olettaa, että tämäkin ateria tapahtuu Lasaruksen kotona ja Jeesuksen rintaa vasten nojaava opetuslapsi olisi Lasarus. Tuohon aikaan oli tapana tämän kaltaisissa aterioissa, että talon isäntä olisi kunniavieraan vieressä, aivan kuten Johanneksen evankeliumi kuvaa. 13. luvun kuvauksen mukaan rakastettu opetuslapsi on siis selvästi aterian isäntä. Jos hän on aterian isäntä, hänen täytyy omistaa talo, jossa ateria tapahtuu. Koska se selvästi on Jerusalemissa tai sen läheisyydessä, karsiutuvat galilealaiset opetuslapset todennäköisesti pois.

Lasarus rakkaana opetuslapsena selventäisi useita evankeliumiin liittyviä kysymyksiä. Tutkijoille on aina ollut mysteeri, miten rakas opetuslapsi olisi ollut ylipapin lähipiiriä, niin että hänellä oli pääsy ylipapin taloon. Tällaista yhteyttä ei todennäköisesti syrjäisen Galilean kalastajalla ollut. Johanneksen evankeliumin yhdennentoista luvun mukaan osa juutalaisista, jotka kertoivat tapahtuneesta ylipapille, tunsivat Lasaruksen ja olivat ilmeisesti osallistuneet tämän hautajaisiin. Näin Lasarus olisi voinut omata arvostetun aseman Suuren neuvoston silmissä ja myös olla tervetullut ylipapin kotiin.

Jos Lasarus on rakastettu opetuslapsi, se selittäisi, miksi Jeesuksen rukoushetki Getsemanessa puuttuu Johanneksen evankeliumista. Synoptikkojen mukaan paikalla olivat vain Pietari, Jaakob ja Johannes. Lasarus ei ollut paikalla, eikä siis ollut itse todistanut tapahtumasta.

Jos Lasarus oli rakastettu opetuslapsi, se selittää myös 19. luvun kohdan, jossa Jeesus jättää äitinsä rakastetun opetuslapsen huomaan. Tekstiyhteys viittaa, että rakastetun koti oli lähellä, sillä rakastettu opetuslapsi on vielä 20. luvussakin Jerusalemissa ja myös Maria on siellä vielä paljon myöhemminkin, kuten Apostolien teot todistaa (1:14). Tämä myös selittää, mistä evankeliumin kirjoittaja sai toisen luvun kertomuksen Kaanaan häistä. Hän kuuli sen Marialta, kun Maria asui hänen luonaan.

Jos Lasarus on rakastettu opetuslapsi, se selittää myös sen, miksi hän pääsi Jeesuksen haudalle Pietaria nopeammin luvussa 20. Paikallisena hän tunsi alueen paremmin, kun taas galilealainen Pietari ei välttämättä tuntenut Jerusalemia niin hyvin. Ylipapin tuttuna rakastettu opetuslapsi tunsi todennäköisesti myös Nikodemuksen ja Joosef Arimatialaisen, jotka hautasivat Jeesuksen.

20. luvun alussa on myös mielenkiintoinen yksityiskohta, kun rakastettua opetuslasta kutsutaan tuplanimellä. Rakastetun opetuslapsen lisäksi hänen sanotaan olevan ”se opetuslapsi”. (20:2) Tällä kertaa kreikan kielessä käytetään 11. luvusta tuttua phileoo-verbiä. Kuten jo mainittiin, luvussa 11 Lasarusta kutsutaan Jeesuksen rakastamaksi, jonka jälkeen luvussa 13 kuvaan ilmestyy opetuslapsi, jota Jeesus rakasti. Tässä rakastettua opetuslasta kutsuttiin toiseksi opetuslapseksi, jonka jälkeen luvussa 21 kuvaan ilmestyy henkilö, jota kutsutaan opetuslapseksi. (esim. 21:23)

Jos Lasarus on rakastettu opetuslapsi, se selittää sen, että synoptikkojen mukaan kaikki kaksitoista apostolia jättivät Jeesuksen, kun hänet vangittiin ja ristin luona oli vain naisia. Tämän näkemyksen mukaan ristiriitaa ei ole, koska rakastettu opetuslapsi Jeesuksen ristin juurella luvussa 19 ei ole apostoli.

Näiden lisäksi Witherington kiinnittää vielä huomiota Markuksen ja Johanneksen kuvausten eroille Jeesuksen ateriasta Betaniassa.⁶ Kertomuksia pidetään yleisesti samana kertomuksena tai traditiona. Suurimpana erona on se, että Markuksen mukaan ateria vietettiin spitaalia sairastavan Simonin kotona, kun taas Johanneksen mukaan se vietettiin Marian, Martan ja Lasaruksen kotona. Witherington esittääkin ajatuksen, että Simon oli kolmen sisaruksen isä. Isänsä tavoin myös Lasarus mahdollisesti sairasti spitaalia. Tämä selittäisi, miksi missään ei sanota, että Maria, Martta tai Lasarus olisivat naimisissa. Sisarusten naimattomuutta onkin pidetty erikoisena, sillä tuohon aikaan oli epätavallista, että kolme aikuista sisarusta asuu yhdessä, eikä heillä ole omia perheitä. Ongelman selittää kuitenkin mainittu spitaali, jonka vuoksi perhettä pidettiin epäpuhtaana. Samalla se selittää, miksi Maria, Martta ja Lasarus eivät matkustaneet Jeesuksen opetuslasten seurassa, ja miksi opetuslapset saapuivat ensi kertaa heidän luokseen vasta, kun Jeesus paransi ja herätti Lasaruksen kuolleista. Jeesusta spitaali ei todistettavasti haitannut ja siksi hän ilmeisesti oli aiemmin ollut heidän luonaan yksin. (Luuk. 10:38-42) Sen sijaan Jeesuksen opetuslapsina olevat juutalaiset pitivät spitaalisten kohtaamista pahana.

1.4. Miten Lasarus selittää evankeliumin luonteen ja sen lopun?

Enemmistö tutkijoista pitää selvänä sitä, että Johanneksen evankeliumin luvun 21 mukaan rakastettu opetuslapsi on kirjoittanut osan evankeliumitraditiosta, mutta ei ole enää elossa, kun viimeinen luku on kirjoitettu. Tämä todistaa sen, että joku muu, yksi tai useampi, kokosi neljännen evankeliumin sen lopulliseen muotoonsa ja lisäsi jälkikirjoituksena 21. luvun. Kuka tahansa evankeliumin onkin lopulta koonnut, hän tai he, on halunnut antaa alkuperäiselle kirjoittajalle nimen rakastettu opetuslapsi. Muita johannekselaisia tekstejä lukemalla pääsee nopeasti selville siitä, että niiden kirjoittaja ei kutsu itseään rakastetuksi opetuslapseksi. Sen sijaan hän kutsuu itseään vanhimmaksi.

Jälkikirjoitus luvussa 21 tuntuu korostavan erityisesti ajatusta, että rakastettu opetuslapsi ei olisi kuolematon. Witheringtonin mukaan tämä onkin jälkikirjoituksen kertomuksen kirjoittamisen syy. Ilmeisesti kristillisessä perinteessä, tai ainakin jälkikirjoituksen kirjoittaneen yhteisössä, oli ajatus, että tämä henkilö ei kuolisi, vaan eläisi Jeesuksen paluuseen saakka. Witherington ehdottaa ratkaisuksi sitä, että rakastettu opetuslapsi olisi joku, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista ja jonka ei tämän vuoksi ajateltu enää kuolevan. Kun Jeesus ei palannutkaan ennen rakastetun opetuslapsen kuolemaa, täytyi tätä väärää oletusta korjata. Jos Lasarus on rakastettu opetuslapsi, tämä selittää kokonaan evankeliumin jälkikirjoituksen, joka kirjoitettiin hänen kuolemansa jälkeen.

Lasarus rakkaana opetuslapsena ja evankeliumin kirjoittajana selittää myös erot synoptikkojen ja Johanneksen evankeliumin välillä. Kirjoittaja on voinut tuntea synoptikot, erityisesti Markuksen, mutta ei ole halunnut käyttää niitä lähteinään, koska hänellä on tarpeeksi omaa materiaalia omissa havainnoissaankin. Rakastettuna opetuslapsena Lasarus olisi itse kokenut Jeesuksen tekemän ihmeen, kun tämä herätti hänet kuolleista. Tämä muutti Lasaruksen koko maailmankuvan. Siksi hän ei myöskään tyytynyt kirjoittamaan vain synoptikkojen kaltaista kuvaa Jeesuksesta messiaana, vaan Jeesuksesta ylösnousemuksena ja Jumalana historiassa.

Mutta miten neljäs evankeliumi sai sitten Johanneksen nimen? Witheringtonilla on vastaus. Hänen mukaansa Patmoksen Johannes, Papiaksen mainitsema vanhin Johannes, oli Johanneksen evankeliumin viimeinen toimittaja Lasaruksen kuoleman jälkeen. Vapauduttuaan Patmokselta hän olisi palannut Efesokseen, jossa hän viimeisteli evankeliumin. Siellä hän myös tapasi Papiaksen, joka sai sen käsityksen, että neljäs evankeliumi on jollakin tavalla vanhin Johanneksen tekemä. Ehkä Papias jopa levitti evankeliumia eteenpäin Johanneksen evankeliumina. Eikä myöskään ole ihme, että gnostilaisia vastustanut Ireneus päätyi siihen, että kirjoittajan täytyy olla apostoli Johannes.

1.5. Johtopäätöksiä

Tässä olen esitellyt Ben Witheringtonin luennon pääkohdat koskien Johanneksen evankeliumin kirjoittajakysymystä. Luennon rajallisen mitan vuoksi siinä ei ole keskitytty kovinkaan paljoa yksityiskohtiin. Perustelut koskevat päälinjoja. Tulevissa osissa tulen käsittelemään tässä esiintyneitä perusteluja.

 

Lähteet:

Witherington, Ben III

2007 Was Lazarus beloved disciple? Artikkeli, joka on julkaistu Ben Witheringtonin blogissa osoitteessa: http://benwitherington.blogspot.com/2007/01/was-lazarus-beloved-disciple.html 1.11.2010.

 

1Käyttämäni luentokäsikirjoitus löytyy osoitteesta http://benwitherington.blogspot.com/2007/01/was-lazarus-beloved-disciple.html ja kaikki viittaukset luentoon tässä kirjoituksessa perustuvat siihen.

2Keskustelu löytyy osoitteesta http://eksegeesi.blogspot.com/2008/04/beloved-disciple.html

3Nykyään tunnemme huomattavan määrän erilaisia evankeliumikirjoituksia parin ensimmäisen vuosisadan ajalta, joiden päällekirjoitusmuoto on ”N.N: mukaan” (kreikaksi esim. kata Ioanneen).

4Katso erityisesti Johanneksen evankeliumin luvut 19-21.

5Kreikan kielessä on useita rakastamista tarkoittavia verbejä.

6Mark. 14:3-11 vrt. Joh. 12:1-11.