Jeesuksen viimeinen maanpäällinen viikko alkoi huimissa tunnelmissa. Hän oli suosionsa huipulla, kaikkien pitämä ja odottama. Ilmassa ei ollut merkkiäkään siitä, että vain muutamassa päivässä kaikki kääntyisi päälaelleen.

Tämän sanottuaan Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.»

Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: »Miksi te viette varsan?» He vastasivat: »Herra tarvitsee sitä.» He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.

Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:

– Siunattu hän, kuningas,

joka tulee Herran nimessä!

Taivaassa rauha,

kunnia korkeuksissa!

Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: »Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!» Mutta Jeesus vastasi: »Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.»

Luukas 19:28–40

Odotus

Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin oli pitkän odotuksen täyttymys. Itse asiassa saapumiseen liittyi monenlaisia odotuksia. Yksi odotus liittyy juuri Jeesuksen matkaan Jerusalemiin, joka nyt päättyy. Matka alkoi Luukkaan evankeliumissa jo luvussa 9. Matka vaikuttaa pitkältä, vaikka pituudeltaan se ei ollut mitenkään erityisen pitkä.

Matkalle mahtuu kuitenkin opetuslasten lähettäminen, kylissä vierailua, ihmeiden tekemistä ja opettamista. Matkalla Jeesus kertoo avoimemmin siitä, mikä häntä odottaa. Mutta opetuslapset eivät ymmärrä tätä. Heidän mielissään syntyy aivan toisenlainen odotus. Tuo odotus käy ilmi tekstiämme edeltävästä katkelmasta, jossa Jeesus kertoo vertauksen vastauksena väkijoukon odotukseen. Monet heistä nimittäin LUULIVAT Jumalan valtakunnan ilmestyvän aivan kohta.

Mutta eikö Jeesus ollut kaiken aikaa opettanut, että Jumalan valtakunta on lähellä ja tulossa aivan pian? Jeesushan tuntui viittaavan siihen, että hän on tuomassa Jumalan valtakuntaa. Ja jos kerran Jeesus on nyt menossa Jerusalemiin täyttämään tehtäväänsä, niin eikö se tarkoita Jumalan valtakunnan tuloa.

Vaikka väkijoukko oli oikeassa odottaessaan jotakin, heidän odotuksensa syy oli virheellinen. Jeesus ei ollut tullut täyttämään heidän odotuksiaan. Ihmisten odotus olikin itse asiassa hyvin rajoittunut, kun taas Jeesus oli tullut tekemään jotakin paljon suurempaa. Odottamatonta.

Yksi merkittävä syy ihmisten odotukselle oli ajankohta. Lähestyttiin pääsiäistä, joka oli israelilaisten orjuudesta vapautumisen juhla. Niinpä pääsiäiseen liittyi odotuksia, että Jumala toistaisi vapauttavan työnsä, antaisi uuden Exoduksen, ja antaisi kansalleen jälleen itsenäisyyden. Oman maan ja oman kuninkaan.

Jeesus, joka oli puhunut paljon Jumalan valtakunnasta, ja oli nyt jotenkin erityisen merkityksellisesti lähtenyt Jerusalemiin, ruokki näitä odotuksia. Tässä on vihdoin se uusi Mooses, joka johtaa kansan vapauteen ja lyö Egyptin sotajoukon.

Kerta toisensa jälkeen Jeesus oli kyllä selvinkin sanoin ilmaissut, että hän ei ole sellainen Messias, jota kansa odottaa, mutta se ei poistanut kansan toiveita. Ehkä osittain kävi myös niin, että ajan henki vei ihmiset mukanaan, eivätkä he edes pysähtyneet miettimään, mitä oli tapahtumassa.

Samaan tapaan meilläkin on erilaisia odotuksia Jeesusta ja hänen valtakuntaansa kohtaan. Mutta ovatko ne oikeita? Siinä missä Jeesuksen ajan juutalaiset odottivat tavallista, konkreettista kuningaskuntaa, meidän odotuksemme saattaa kohdistua tuonpuoleiseen ja hieman epämääräiseenkin tuonpuoleiseen taivaaseen.

Kummatkin odotukset menevät pieleen. Jeesuksen tuoma valtakunta on jotakin, joka on jo, vaikka on vasta tulossa. Se on jotakin konkreettista: lähimmäisenrakkautta, välittämistä, heikkojen puolustamista, lohduttamista. Mutta se on myös hengellistä: usko Jumalaan, Pyhän Hengen voimaa, kuuliaisuutta Jumalan valtakunnalle.

Kuningas

Hieman yllättäen Jeesus toimii tässä Luukkaan kuvauksessa hyvin avoimesti. Aiemmin Jeesus on vältellyt kysymyksiä hänen messiaanisuudestaan ja jopa kieltänyt puhumasta siitä. Nyt hän toimii täysin päinvastoin. Hän viittaa itseensä Herra-sanalla ja antaa kohdella itseään kuninkaallisesti.

Luukas vielä alleviivaa tätä, kun hän lainaa väkijoukon ilohuutoa: 

– Siunattu hän, kuningas,

joka tulee Herran nimessä!

Taivaassa rauha,

kunnia korkeuksissa!

Ilohuuto on Psalmista 118, joka oli yksi niistä psalmeista, joita laulettiin, kun saavuttiin juhlille Jerusalemiin. Tässä ilolaulussa on kuitenkin yksi merkittävä muutos alkuperäiseen. Sinne on lisätty sana kuningas. Lisäyksen syy on epäilemättä väkijoukon odotus siitä, että Jeesus on todella tuleva kuningas.

Syitä siihen, että Jeesuksen kuninkuutta korostetaan ja Jeesus itsekin sitä tuntuu tuovan esiin, voi olla useita, ainakin kaksi. Ensimmäinen löytyy katkelman lopusta: nyt oli aika sille. Aivan kuten hänen vastauksensa fariseusten kritiikille, että mikäli väkijoukko nyt olisi hiljaa, kivet huutaisivat, tilanne joka tapauksessa räjähtäisi jollakin tapaa, vaikka hän olisi edelleen peitellyt itseään. Nyt hän varmisti, että tilanne pysyy hallinnassa ja innostus purkautuu hyvällä tavalla.

Toinen syy Jeesuksen toiminnalle oli osittain esikuvallinen. Tähän astisen matkan Jerusalemiin Jeesus oli taittanut jalan. Nyt hän pyysi hakemaan itselleen aasinvarsan, jolla kukaan ei ollut vielä ratsastanut. Sillä hän ratsasti lopun matkaa kaupunkiin.

Vaikka Luukas ei sitä kerro Matteuksen tapaan, Jeesus täyttää Sakariaan kirjan ennustuksen kuninkaasta, joka saapuu Jerusalemiin ratsastaen aasilla. Aasi ei ollut kuninkaiden ensimmäinen ratsuvalinta. Onhan hevonen paljon uljaampi ratsu. Aasin käyttäminen viittaa kuitenkin kuninkaan nöyryyteen. Se, että aasilla ei kukaan ollut vielä ratsastanut, oli viittaus Mooseksen lain uhrikäytäntöihin: Jumalalle uhrattavat ja omistettavat eläimet olivat aina virheettömiä ja ikään kuin käyttämättömiä.

Ehkä Jeesuksen toiminnalla oli vielä kolmaskin motiivi. Pääsiäisen aikaan maaherra Pilatus saapui myös Jerusalemiin. Hän ei tullut kaupunkiin kunnioittamaan juutalaisten juhlaa, vaan turvaamaan rauhaa ja pitämään yllä järjestystä. Muistuttamaan, kuka on herra.

Kun Pilatus saapui kaupunkiin, hän ei varmastikaan tullut nöyrästi. Hän tuli loistokkaasti ja osoittaen Rooman sotaväen mahtia. Nykyaikana vastaavaa voisi nähdä joissakin sotilasparaateissa, joiden tarkoitus on myös osoittaa ulkovalloille omaa voimaa. 

Tavallaan Jeesus loi saapumistavallaan ristiriidan, joka ehkä herätti ajattelemaan. Tai niin hän varmaan ainakin toivoi. Pilatuksen kaupunkiin saapuminen oli sitä, mitä juutalaiset odottivat ja toivoivat omalta Messiaaltaan. Että hän tulisi samalla tapaa voittajana ja voittamattomana. Sen sijaan Jeesus saapuukin kaupunkiin vaivaisen aasin selässä sekalaisen joukon saattelemana. 

Tämä vastakkainasettelu tuo myös hyvin esille sen, mitä Jeesus oli aina puhunutkin. Ei hän ollut tullut järjestämään poliittista vallankaappausta. Ei hän ollut tullut tavalliseksi kuninkaaksi muiden kuninkaiden joukkoon. Hänen valtansa ei ole tästä maailmasta, eikä se siksi näytäkään samalta kuin tämän maailman valta. Mutta ulkonäkö pettää. Nöyrä aasilla ratsastava mies onkin kuningasten kuningas ja herrojen herra.

Valinta

Koko tilanne, Jeesuksen ratsastaminen Jerusalemiin, on yllättävän ajankohtainen. Elämme vaalien aikaa ja jännitämme, kuka tulee valituksi. Meilläkin on odotuksia tulevasta. Ehkä jopa ajatuksia siitä, mikä on Jumalan tahto. Meilläkin on mielikuvia siitä, millaisia tulevien johtajien tulisi olla. Saatamme olla niitä, jotka ovat jossakin joukossa huutamassa kannustusta. Saatamme olla niitä, jotka ovat vieressä katsomassa ja vähän paheksumassa, koska nuo kannustajat ovat meidän mielestämme väärässä.

Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin kumpikin ryhmä oli omalla tavallaan väärässä. Kannustajat eivät oikeasti ymmärtäneet, mitä Jeesus oli tulossa tekemään, kritisoijat taas näkivät Jeesuksen uhkana heidän vallalleen.

Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin merkitsi lopullista valinnan paikkaa. Hän ei ollut enää kiertävä saarnaaja Galilean maaseudulla, vaan hän oli tulossa juutalaisen uskonnon ytimeen. Hänellä oli sanoma, hänellä oli kannattajia ja hänellä oli myös todistus Isältä. Tähän saakka jokainen oli voinut halutessaan sivuuttaa Jeesuksen syrjäisenä profeettana, mutta nyt hän näyttäytyi poliittisena haastajana.

Ja siihen fariseukset puuttuvat. Heillä oli varmasti mielessä oma asemansa, jota Jeesus toiminnallaan uhkasi yhä enemmän. Mutta heillä oli mielessään myös huoli siitä, että Jeesus tulisi sotkemaan kaiken. Hänen nostattamansa häly voisi pahimmassa tapauksessa herättää roomalaisten huomion, jotka voisivat rankaista kansaa ja erityisesti sen johtajia.

Fariseusten oli tehtävä valinta ja he valitsivat tässä tapauksessa hyssyttelyn. Ei tehdä tästä mitään kohtausta. Ja heihin on meidänkin helppo samaistua. Muutos on aina pelottava ja vaikean tuntuinen asia. Muutos on hankala ja sotkuinen. On paljon mukavampaa, kun asiat eivät muutu. Mutta se ei ole mahdollista Jeesuksen kanssa.

Kun hän aloitti toimintansa, hänen ensimmäinen julistuksensa oli: kääntykää, sillä Jumalan valtakunta on lähellä. Jeesus tuo aina muutoksen. Hän ei ole ennalta-arvattava, eikä hän automaattisesti täytä odotuksiamme. Siksi tarvitsemme kääntymystä.

Kääntymys ei tarkoita pelkästään parannusta pahoista teoista, vaan uuden elämäntavan, uuden ajattelutavan omaksumista. Jumalan valtakunta ei ole maallisten valtakuntien kaltainen. Siksi sen asukas ei myöskään voi ajatella ja elää entisenlaisesti.

Jeesuksen tulo Jerusalemiin merkitsi sitä, että muutos oli tullut. Se oli jotakin, mitä hänen seuraajansa eivät osanneet odottaa ja mitä hänen vastustajansa eivät halunneet.

Haaste

Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin ja hiljaisen viikon alku eivät ole vain kertomus yksittäisestä tapahtumasta, vaan haaste kaikille ajoille. Se haastaa meidän odotuksiamme uskosta ja Jumalan valtakunnasta. Riippumatta siitä, miten pitkään olemme olleet uskossa, meidän tulisi aika-ajoin tutkia itseämme ja odotuksiamme. Meidän tulisi uudistua uskossamme ja elämässämme.

Se haastaa meitä myös siinä, mitä ajattelemme Jeesuksesta. Hän on herra ja kuningas. Mitä se merkitsee minulle? Ja miten se näkyy elämässäni tai valinnoissani?

Ennen kaikkea se haastaakin meitä valitsemaan. Se haastaa meitä valitsemaan Jeesuksen pelastajanamme, mutta myös astumaan tuntemattomaan hänen kanssaan. Se haastaa meitä muutokseen, joka on odottamaton, joka on enemmän kuin tämä maailma. Se haastaa meitä muuttumaan, jotta me voisimme olla Jumalan valtakunnan välikappaleita. Olemmeko valmiita?