Sanotaan, että on helpointa olla uskovainen, kun on vaikeaa. Tämä on varmaan totta, koska vaikeus kannustaa meitä kääntymään Jumalan puoleen ja hakemaan hänestä turvaa. Tämä näkyy hyvin kuningas Daavidin elämässä. Hän oli nuoresta pitäen kuuliainen ja omistautunut Jumalan soturi. Niin kauan, kuin hän joutui taistelemaan, hän menestyi ja pysyi lähellä Jumalaa. Mutta kun tuli seesteisempi aika ja hyvinvointi, alkoi Daavidin alamäki. Hän syyllistyi murhaan ja aviorikokseen.

Meidän elämässämme ei välttämättä ole samanlaisia käänteitä kuin Daavidilla, mutta samat lainalaisuudet koskevat meitäkin. Kun asiat ovat hyvin, olemme usein alttiimpia myös kiusauksille. Tämän kertainen kysymys kuuluukin, osammeko luottaa ja uskoa Jumalaan niin siunauksessa kuin kiusauksessakin.

»Kun olette tulleet siihen maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa omaksenne, ja kun olette ottaneet sen haltuunne ja asettuneet sinne asumaan, erottakaa vuosittain ensi hedelmät kaikesta sadosta, jonka Herralta saamanne maa tuottaa teille. Pankaa ne koriin ja lähtekää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, on valinnut nimensä asuinsijaksi. Menkää sen papin luo, joka kulloinkin on virassa, ja sanokaa hänelle: ’Minä ilmoitan tänään Herran, sinun Jumalasi edessä, että olen päässyt siihen maahan, jonka hän esi-isillemme vannomallaan valalla lupasi meille.’

»Pappi ottakoon korin ja asettakoon sen Herran alttarin eteen. Lausukaa sitten Herran, Jumalanne edessä: ’Isäni oli harhaileva aramealainen, joka muutti vähälukuisen väkensä kanssa Egyptiin ja asui siellä muukalaisena, ja hänestä kasvoi suuri, mahtava ja monilukuinen kansa. Mutta egyptiläiset kohtelivat meitä huonosti, sortivat meitä ja teettivät meillä raskasta työtä. Silloin me huusimme avuksi Herraa, isiemme Jumalaa, ja Herra kuuli huutomme ja näki meidän kärsimyksemme, ahdistuksemme ja kurjuutemme. Herra vei meidät pois Egyptistä kohotetun kätensä ja pelottavien ihmeiden ja tunnustekojen voimalla, toi meidät tänne ja antoi meille tämän maan, joka tulvii maitoa ja hunajaa. Nyt olen tuonut sadon parhaat hedelmät siitä maasta, jonka sinä, Herra, minulle annoit.’ Pankaa lahjanne sitten Herran, Jumalanne eteen, kumartukaa rukoilemaan häntä ja iloitkaa kaikesta siitä hyvästä, minkä Herra, teidän Jumalanne, on teille ja teidän perheillenne antanut. Myös leeviläiset ja keskuudessanne asuvat muukalaiset saavat iloita kanssanne. 5. Moos. 26:1–11

Jeesus lähti Jordanilta Pyhää Henkeä täynnä. Hengen johdattamana hän kulki autiomaassa neljäkymmentä päivää, ja Paholainen kiusasi häntä. Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä. Silloin Paholainen sanoi hänelle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske tämän kiven muuttua leiväksi.» Jeesus vastasi: »On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.’»

Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: »Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun.» Jeesus vastasi: »On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’»

Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’» Jeesus vastasi: »On myös sanottu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’» Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan. Luuk. 4:1–13

Tavallaan sekä lukemamme Vanhan testamentin sekä evankeliumin teksti puhuvat samasta asiasta. Yhtenä yhdistävänä asiana on priorisointi, oikean tärkeysjärjestyksen omaaminen. Jeesus edustaa meille kiusauksessa olemista ja siitä selviämistä, Israel edustaa meille siunauksessa olemista ja siitä selviämistä. Kummankin osapuolen on toisaalta nähtävä Jumalan uskollisuus eri tilanteissa, mutta myös osattava priorisoida asioita sen mukaan.

Jeesuksen kiusaus kohdistui hänen alkuperäänsä ja asemaansa. Jeesukselle tarjotaan valtaa ja hyvää elämää. Asioita, jotka kelpaisivat suurelle osalle ihmisiä. Jeesus kuitenkin kieltäytyi niistä, koska ei ollut niiden aika. Mutta Jeesus ei voittanut kiusausta omin voimin, omilla ansioillaan. Hän voitti sen tukeutumalla Jumalaan ja luottamalla häneen. Siihen, että Jumala tarjoaa kuitenkin parempaa kuin kiusaus, vaikka se ei sillä hetkellä näytäkään siltä.

Tavallaan Jeesuksen kiusaus kohdistui myös siihen, mikä on oikeudenmukaista. Kaikki asiat, joita Jeesukselle tarjottiin, olivat sellaisia, mitkä tavalla tai toisella kuuluivat hänelle. Jumalan Poikana hän oli oikeutettu erityiseen varjelukseen. Jumalan Poikana hän on kuningasten kuningas ja herrojen herra. Jumalan Poikana hän on maailman Luoja ja kaikki, mitä maailmassa on hänen. Hänellä olisi oikeus tehdä sille mitä haluaa, jopa muuttaa kivi leiväksi.

Meilläkin kiusauksessa saattaa nousta ajatus oikeudenmukaisuudesta ja siitä, mikä kuuluu meille. Olemme oikeutettuja saamaan sen. Tällaisella oikeutuksella olemme tehneet paljon pahaa.

Mutta kuten jo alussa sanottiin, kiusaus voi yllättäen olla helpompi kestää kuin siunaus. Tekstissämme Mooses antaa israelilaisille ohjeita, miten toimia, kun he ovat asettuneet luvattuun maahan. Etenkin Egyptin orjuuden ja erämaavaelluksen jälkeen tavallinen maanviljelijä- tai paimenelämä tuntui varmasti suurelta siunaukselta. Ja sitä se olikin. Jälkiviisaina voimme todeta, että israelilaisetkaan eivät onnistuneet elämään siunauksessa, vaan luopuivat Jumalasta ja lopulta he joutuivat pakkosiirtolaisuuteen menettäen luvatun maan. Niinpä tämä Mooseksen ohje on kuva ihanteesta ja haasteesta meillekin.

Mooseksen ohje liittyy helluntain viettämiseen. Helluntai oli israelilaisille sadonkorjuun ensi hedelmän juhla. Kaikesta sadosta piti antaa ensi hedelmä Jumalalle uhrina. Uhrin merkitys ei ollut pelkkä kiitollisuuden osoitus Jumalan antamasta sadosta tai kymmenysten maksaminen, vaan se toimi myös konkreettisena muistutuksena kansalle, että siunaus ei ole itsestäänselvyys.

1. Muista Jumalan uskollisuus

Ensinnäkin se muistutti israelilaisia muistamaan Jumalan uskollisuus kansaansa kohtaan. Israelilaiset olivat olleet kurjia orjia Egyptissä vailla mitään toivoa, mutta Jumala oli vapauttanut heidät ja antanut heille oman maan. Varsinkin vuosien kuluessa tämä muistutus oli tarpeellinen, koska pikku hiljaa nousi uusia sukupolvia, joilla ei ollut enää minkäänlaista muistikuvaa orjuudesta tai erämaavaelluksesta. Ja koska kosketus niihin katkeaa, myös siihen liittyvä käsitys Jumalan uskollisuudesta unohtuu.

Tämä muistutus kohdistuu myös siihen, mikä jatkuvassa hyvinvoinnissa on vaarallisinta. Siihen tottuu ja siksi sitä alkaa pitää normaalina. Ja miksi normaalista pitäisi tuntea kiitollisuutta. Samalla tämä toimii myös lupauksena. Jumala on tulevaisuudessakin samaan tapaan uskollinen kuin hän on ollut menneisyydessä. Jumala ei muutu.

2. Iloitse Jumalan uskollisuudesta

Toiseksi Mooses kehottaa israelilaisia iloitsemaan Jumalan uskollisuudesta. Sadon ensi hedelmän tuominen oli iloinen juhla. Se osoitti konkreettisesti, että Jumala pitää heistä tänäkin vuonna huolta. 

Tähän ehkä liittyy selkeimmin myös elämämme arvot ja tärkeysjärjestys. Vaikka maanviljelyksessä on hyviä ja huonoja kausia, on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, että satoa tulee. Joskus sitä voi tulla enemmän, joskus vähemmän. Harvoin sitä tulee vain hyvin vähän tai ei lainkaan. Olisi siis helppo ajatella, että eihän tässä Jumalaa tarvita mihinkään.

Jumalaa kiittäminen kaikesta hyvästä, mitä elämässämme on on kuitenkin hänen kunnioittamistaan ja sen tunnustamista, että loppujen lopuksi kaikki se hyvä on lahjaa ja Jumalan armoa. Tietenkään kaikki hyvä elämässämme tule suoraan Jumalalta. Osa on sellaista, minkä eteen olemme itsekin tehneet paljon töitä. Kuitenkin Jumala on antanut sille hyvälle puitteet.

Kehotuksessa iloita Jumalan uskollisuudesta on myös hieman samaa kuin Jobin lausunnossa, että hän ottaa Jumalan kädestä sekä hyvän että pahan. Mooseshan ei tässä ohjeessaan puhu mitään sadon määrästä. Hän puhuu vain sadon ensi hedelmästä. Sato voi olla hyvä, normaali tai jopa huono, mutta siitä huolimatta israelilaisten tulisi tuoda satonsa ensi hedelmä Jumalalle. Ohjeessa ei ole poikkeusta tai alaviitettä, että jos sattuukin tulemaan katovuosi, voi jäädä kotiin odottamaan parempaa aikaa.

Käsky tuoda sadon ensi hedelmä on ajaton, koska Jumalan uskollisuuskin on ajaton. Kun sato on hyvä, on hyvä kiittää Jumalaa uskollisuudestaan. Kun sato on huono, on hyvä kiittää Jumalaa uskollisuudestaan.

3. Välitä Jumalan siunausta niille, joilla ei sitä ole

Vielä kolmanneksi Mooses kehottaa välittämään Jumalan siunausta niille, joilla sitä ei ole. Israelilaisilla se tarkoitti sitä, että he jakoivat satonsa ensi hedelmän pappien ja muukalaisten kanssa. Tässäkin kohtaa kyse on tärkeysjärjestyksestä. Meistä voi tulla kitsaita. Emme halua luopua siitä hyvästä, mitä meillä on, koska pelkäämme ehkä sen loppuvan. Jumala kuitenkin haluaa, että jaamme saamamme hyvää eteen päin. Aivan kuten Jeesus toisessa yhteydessä sanoi: Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Samalla siis oman hyvän jakaminen muille toimii muistutuksena, että mekin olemme joskus joutuneet olemaan tarvitsevana osapuolena. 

Meillä kristityillä tämä kehotus on paljon laajempi kuin israelilaisten kohdalla. Meidät on kutsuttu olemaan tämän maailman valo. Me olemme seurakuntana Jumalan valtakunta, joka konkretisoi Jumalan rakkautta tässä maailmassa. Me olemme Jeesuksen kädet ja jalat, jotka parantavat, lohduttavat ja kantavat.

Tämän päiväinen tekstimme koskee siis sitä, että muistamme Jumalaa niin siunauksessa kuin kiusauksessakin. Tärkeää ei ole sen enempää siunaus kuin kiusauskaan. Kumpiakin tulee ja menee. Mutta Jumalan uskollisuus pysyy. Siksi ehkä voimmekin siunauksen ja kiusauksen suhteen yhtyä Sananlaskun kirjoittajan rukoukseen:

Kahta minä sinulta pyydän — niin kauan kuin elän, älä niitä kiellä: pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen. Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan ja kysyä mielessäni: ”Mikä on Herra?” Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan. Sananl. 30:7–9