Joskus puheenaiheeksi saattaa keskustelussa nousta kysymys siitä, missä on ollut jonkin merkittävän tapahtuman aikana. Vähän vanhemmilla sellaisia ovat esimerkiksi ensimmäisen ihmisen astuminen Kuun pinnalle tai Kennedyn salamurha. Itselläni yksi lempitapahtumia tässä aihepiirissä on Suomen euroviisuvoitto. En yleensä katso Euroviisuja, mutta tuolla kertaa satuin katsomaan ja tilannekin oli erikoinen, koska asuimme silloin Tartossa Virossa.

Tuo kysymys, ”missä olit, kun Suomi voitti Euroviisut?” tuleekin mieleeni usein, kun pohdin evankeliumien pääsiäiskertomuksia. Vaikka Euroviisut ja pääsiäinen ovat aika äärimmäisen kaukana toisistaan, niissä on yllättäviä yhtäläisyyksiä. Kummassakin ollaan aluksi kovassa nousukiidossa, kerätään huomiota ja suosiota ja ruvetaan ajattelemaa, että tämä on se juttu, mitä on odotettu. Nyt alkaa onnistua. Kumpikin nousu katkeaa kuin seinään synnyttäen pettymyksen, kun odotukset suuruudesta eivät toteutuneetkaan. Tietenkin pääsiäisessä on onneksi vielä sunnuntai, ylösnousemuksen päivä, mitä ei Euroviisuissa ole.

Mutta pääsiäisviikon alussa Jeesus on vielä nousukiidossa ja  suosionsa huipulla. Katsotaan, mitä se kertoo meille:

Jeesus ja hänen oppilaansa lähestyivät Jerusalemia. Tullessaan Öljymäen rinteelle, Betfagen ja Betanian kylien edustalle, Jeesus pyysi kahta oppilastaan menemään edeltä. Hän sanoi heille: »Menkää edessä näkyvään kylään. Kun olette perillä, löydätte kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä kukaan ei ole istunut. Ottakaa varsa ja tuokaa se tänne. Jos joku ihmettelee puuhianne, sanokaa, että Herra tarvitsee sitä, mutta eläin palautetaan kyllä pian.»

Oppilaat lähtivät ja löysivät kujalta varsan oven eteen sidottuna. He irrottivat sen ja ottivat mukaansa. Paikallaolijat ihmettelivät: »Mitä te oikein teette? Miksi viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. Oppilaat toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään. Sitten Jeesus nousi ratsaille. Ihmiset kunnioittivat Jeesuksen tuloa levittämällä tielle vaatteitaan ja lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Väkeä kulki Jeesuksen edellä ja perässä. Ihmiset riemuitsivat:

– Hoosianna! Ylistys Jumalalle!

Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!

Siunattu olkoon isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee!

Hoosianna, ylistetty olkoon Jumala taivaan korkeudessa!

Niin Jeesus saapui Jerusalemiin. Hän meni temppelialueelle ja katseli kaikkea, mitä ympärillä oli. Koska oli jo myöhä, hän lähti 12 oppilaansa kanssa yöksi Betaniaan. Markus 11:1–11

Markus on taitavasti kirjoitettu kokonaisuus. Se ei ole vain Jeesuksen elämän tapahtumien kuvaamista, vaan Markus kertoo yhden, yhtenäisen tarinan, jolla on sanoma. Tässä tekstissä se näkyy jälleen hyvin.

Ollaan kärsimysviikon ensimmäisessä päivässä, Jeesuksen elämän huippu ja loppu alkaa häämöttää. Tämän hetken rakentamisen Markus on aloittanut jo heti evankeliumin johdannossa. Evankeliumin edetessä kirjoittaja on rakentanut jännitystä alkupuolen kysymyksillä ja mysteerillä. 

Käänne tapahtuu 8. luvussa, jossa Pietari tunnustaa Jeesuksen messiaaksi, jonka jälkeen opetuslapset ensimmäistä kertaa alkavat tiedostaa, kenen kanssa he ovat tekemisissä. Tuosta tapauksesta lähtien Jeesus alkaa valmistaa opetuslapsiaan pääsiäisen tapahtumiin samalla, kun matka kohti Jerusalemia nytkähtää käyntiin. 

Samaan aikaan evankeliumin alusta saakka kerrotaan, miten Jeesuksen maine ja suosio kasvaa. Hänestä tulee tunnettu ja merkittävä opettaja, sairaiden parantaja ja ihmeiden tekijä. Sekä Jeesuksen omat opetukset että ihmisten oletukset ja odotukset herättävät odotusta Jeesusta kohtaan, joka alkaa olla huipussaan, kun Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin.

Markuksen evankeliumin 10. luku kuvaa Jeesuksen ja opetuslasten sekä muun väen matkaa Jerusalemiin Galileasta. Matka tehtiin tavalliseen tapaan Jordanin itäpuolta, koska Galilean ja Juudean välissä oli juutalaisten vihamiesten, samarialaisten alue, jonne ei etenkään juutalaisten juhlien aikaan kannattanut mennä.

Niinpä matka johtaa Jerikoon ja sieltä viimeiselle etapille ennen Jerusalemia. Tällä osuudella Jeesus tekee viimeisen ihmeensä ennen pääsiäisviikkoa, kun hän parantaa sokean Bartimaioksen. Bartimaios oli kuullut Jeesuksesta ja osoitti uskonsa hänen messiaanisuuteensa kutsumalla häntä Daavidin pojaksi. 

Sokean parantaminen on suorastaan kuin symbolinen ele, kun seurue aloittaa nousun Jerusalemia kohti. Jeriko on nimittäin maailman matalimmalla oleva kaupunki. Se on yli 250 metriä merenpinnan alapuolella. Jerusalem taas on 750 metriä merenpinnan yläpuolella. Vajaan 30 kilometrin matkan aikana on siis paljon nousua, joka tehdään kuumassa ja autiossa erämaassa. Noustaan siis pohjalta huipulle. Sokean parantaminen juuri ennen Jerusalemiin tuloa vertautuu hyvin myös niihin odotuksiin ja uskomuksiin, mitä kansa ja Jeesuksen läheiset opetuslapset olivat omaksuneet. Vaikka Jeesus oli opettanut heille ja useaan otteeseen kertoneet, he eivät siltikään ymmärtäneet ja nähneet, mitä oli tapahtumassa.

Saapuminen Öljymäelle on ollut matkan huippuhetki, kun tuo vaikea osuus on vihdoin ohi ja Jerusalem näkyy edessä. Väkijoukon ilo ei siis ole mikään ihme tuossa vaiheessa. Huuto ”Hoosianna! Ylistys Jumalalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!” oli innokas tervetulohuuto, eikä sisällä mitään sen kummempaa merkitystä. Se on lainaus Psalmista 118, joka on yksi kuudesta Hallel-psalmista, joita lauletaan juuri juutalaisten suurten juhlien aikaan. Psalmista tulee myös hoosianna-huudahdus, joka alunperin tarkoitti vain yksinkertaisesti pyyntöä ”auta” tai ”pelasta”. Aikaa myöten siitä tuli pyyntö, joka kohdistettiin kuninkaalle ja erityisesti Jumalalle. Sittemmin siitä tuli messiaalle osoitettu ylistyshuuto. 

Vaikka väkijoukon riemuitseminen on ajankohtaan nähden normaalia ja se käyttää myös tilanteeseen sopivaa ylistyslaulua, Jeesuksen saama vastaanotto on kaikkea muuta kuin tavanomainen. Ensinnäkin hän tuntuu tietoisesti rohkaisevan riemuitsevaa väkijoukkoa hankkimalla ratsukseen aasin, joka on Vanhan testamentin ennustusten mukaan nimenomaan messiaskuninkaan ratsu.

Ja väkijoukko ottaakin Jeesuksen vastaan, kuten kuninkaan. He heittävät vaatteitaan hänen ratsunsa eteen tielle, katkovat lehviä ja heittävät niitäkin tielle. Väen odotus on todella kova ja odotuksen aihekin on selvä. Kaikkein parhaiten se tulee ilmi väkijoukon huudossa: ”Siunattu olkoon isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee!”

Väkijoukon huuto on muuten lainausta Vanhasta testamentista, mutta tämä lause ei ole lainaus, vaan väen ilmaus odotuksestaan. Jumala on vihdoin antamassa luvatun Daavidin valtakunnan ja Jeesus on se luvattu kuningas, joka tämän valtakunnan tuo. Väkijoukon julistus oli siis aika vaarallinen, koska se viittasi vahvaan kapinamielialaan.

Mutta tapahtumakuvauksen loppu on hämmentävä. Kaikki juhlinta, riemuinta ja väkijoukko tuntuu katoavan kerrasta, kun Jeesus saapuu Jerusalemiin. Hän käveli kaupungilla ja temppelissä, katseli ympärilleen ja lähti sitten opetuslastensa kanssa yöksi Betaniaan.

Täydellinen vastakohta kaikelle sille odotukselle, mitä oli kasautunut päivällä. Samalla myös täydellinen antikliimaksi. Kaikki ajattelivat, että nyt alkaa tapahtua, mutta Jeesus viettääkin päivän turistina ja vetäytyy lopulta rauhallisesti levolle. Tavallaan tämä lopetus päivälle kuvaa hyvin pääsiäiskertomuksen tulevia tapahtumia ja erityisesti sitä ristiriitaa, mikä Jeesukseen kohdistuneiden odotusten ja Jeesuksen toiminnan välillä oli.

Mehän jo tiedämme, että vaikka tämä ensimmäinen päivä päättyi seesteisesti, seuraavat päivät sisältävät aikamoisesti dramaattisia käänteitä. Mutta loppujen lopuksi päädytään samaan: mitään ei näytäkään tapahtuvan. Odotukset eivät täyty ja kaikki jää hämmentäväksi. Daavidin valtakunta ei tullutkaan, Jeesus ei ollutkaan sen kuningas, vaan hänet tapettiin tuomittuna rikollisena. 

Kaikki juhlinta ja ilo sekä yllättävä seesteisyys onkin tyyntä ennen myrskyä. Kaikki tulee kääntymään päälaelleen monta kertaa, eikä kenelläkään, paitsi Jeesuksella ole siitä aavistustakaan. Hoosianna-huudot muuttuvat muutamassa päivässä ristiinnaulitse-huudoiksi ja ainakin osittain ne tulevat samojen ihmisten suista. Jeesuksen kuolema tulee todistamaan kiistattomasti, että hänen opetuslastensa odotukset ja usko ovatkin olleet vääriä. Mutta aivan samalla tavalla hänen ylösnousemuksensa todistaa sen, että ne ovatkin olleet oikeita, mutta epätäydellisiä.

Jeesuksen tulo Jerusalemiin heittää haasteen meillekin. Mikä on meidän suhtautumisemme häneen? Mitä odotuksia meillä on hänelle? Mitä olemme valmiita maksamaan uskostamme?

Meilläkin saattaa olla se odotus, että Jeesus on se helppo patenttiratkaisu ongelmiimme. Kun arjen vaikeudet käyvät liian suuriksi, sairastutaan tai ajaudutaan umpikujaan. Mutta toisinaan saatamme pettyä odotuksissamme. Ihmeratkaisua ei löydykään, sairaus ei parane, umpikuja pysyy umpinaisena. Eikä vastaus ole yksinkertainen. Että odotuksemme olisi väärä, koska kyllähän Jeesus auttaa, parantaa ja johdattaa. Mutta ei aina, kuten odotamme.

Meidän on myös helppo innostua Jeesuksesta, kun asiat ovat hyvin ja odotukset näyttävät täyttyvän. On helppo jopa vähän uhrautuakin hänen vuokseen, heittää vaate hänen eteensä kaiken juhlan ja riemun keskellä. Mutta yhtä helppo meidän on toisessa tilanteessa vetäytyä, paeta, kuten opetuslapset, kun Jeesusta tultiin vangitsemaan. 

Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin haastaa meitä pohtimaan omaa elämäämme häneen uskovina, omaa sitoutumistamme. Miksi kuljemme hänen seurassaan? Mitä saamme häneltä? Mitä annamme hänelle? Jos Jeesus todella on kuningas, niin mitä se tarkoittaa?