Vuosia sitten, kun asuin vielä kotona, mutta olin jo päässyt yläasteelta, hoidin paljon pikkusisaruksiani. En ollut päässyt kouluun ja minulla oli välivuosi, joten kävin usein hakemassa nuorimpia pikkusisaruksia hoidosta ja hoidin heitä, kunnes vanhempani tulivat kotiin. Yhtenä aamuna äitini herätti minut ennen lähtöään töihin varmistaakseen, että muistan sitten hakea muksut hoidosta.

Muistan vieläkin sen hetken. Äitini avasi huoneeni oven ja laittoi valot päälle ja havahduin hereille. Sitten äitini kertoi kaiken, mitä piti tehdä. Unenpöppöisenä en ymmärtänyt sanaakaan ja pyysin toistamaan. Äiti toisti ohjeet ja minä kuuntelin tarkasti. En vieläkään ymmärtänyt sanaakaan ja pyysin toistamaan. Äiti selitti asian kolmanteen kertaan ja minä yritin vielä tarkemmin kuunnella, mutta en edelleenkään ymmärtänyt mitään. Olin näennäisestä heräämisestäni huolimatta edelleen lähes unessa. Lopulta tajusin tilanteen ja pyysin äitiä kirjoittamaan lapun, jonka voin sitten lukea, kun herään oikeasti.

En tiedä, onko teillä ollut samankaltaisia tilanteita, mutta itselleni se oli mielenkiintoinen ja etenkin jälkeenpäin paljon nauruja kirvoittanut tilanne. Se muistuttaa minua myös hiukan siitä, miltä ehkä Jeesuksen kuulijoista ja opetuslapsista saattoi välillä tuntua, kun hän puhui heille vertauksin. Hirveän tarkasti kyllä kuunnellaan ja sanat ja termit on tuttuja, mutta mitä tämä oikein tarkoittaa?

Ja tuon nuoruuteni hetken kokemus äiti näkökulmasta sisälsi ehkä hieman samaa kuin mitä Jeesus tunsi, kun hän kerta toisensa jälkeen opetti opetuslapsiaan, selitti heille asioita ja välillä tuntui vääntävän jopa rautalangasta, eivätkä he siltikään ymmärtäneet. Mutta lopulta he ymmärsivät. Se otti aikansa ja kärsivällisyyttä opettajalta, mutta onnistui lopulta. Jeesuksen kylväjävertaus on hyvä esimerkki tästä, joten käsitellään tällä kerralla sitä.

Jeesus oli jälleen opettamassa järven rannalla. Ihmisiä kerääntyi hänen luokseen niin paljon, että hän siirtyi veneeseen istumaan. Sieltä käsin hän opetti rannalla olevalle väkijoukolle monia asioita ja käytti hyväkseen vertauksia.

Näin hän opetti: »Kuulkaa! Eräs mies lähti kylvämään. Kun hän kylvi, osa jyvistä putosi tien poskeen, josta linnut söivät ne. Osa putosi kivikkoon, jossa oli vain vähän maata ja jossa ne itivät nopeasti. Auringon paahde kuitenkin kuihdutti jyvät, koska niillä ei ollut juurta. Osa jyvistä taas putosi ohdakkeiden sekaan. Ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat viljan, eikä satoa tullut. Mutta loput jyvistä putosivat hyvään maahan. Ne nousivat oraalle, kasvoivat ja antoivat sadon. Osa jyvistä tuotti 30- tai 60-kertaisen sadon, osa jopa satakertaisen.» Jeesus sanoi: »Jos teillä on korvat, kuunnelkaa tarkkaan.»

Kun suurin kuulijajoukko oli lähtenyt, Jeesuksen 12 oppilasta ja muut seuraajat kyselivät häneltä vertauksista. Jeesus sanoi heille: »Teille on kerrottu salaisuus Jumalan valtakunnasta. Nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina:

He katsovat eivätkä näe,

kuuntelevat eivätkä ymmärrä,

jotta eivät kääntyisi väärältä tieltään ja saisi anteeksi.»

Sitten Jeesus sanoi: »Jos ette käsitä tätä vertausta, miten ymmärtäisitte muitakaan? Kylväjä kylvää hyvän sanoman. Tien poskeen kylvetty siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanoman mutta joilta Saatana vie sen heti pois. Kylväminen kivikkoon taas kuvaa niitä, jotka ottavat sanoman iloiten vastaan mutta joihin se ei pääse kunnolla juurtumaan. Kun he sitten joutuvat sanoman vuoksi ahdinkoon tai vainotuiksi, he hylkäävät sen saman tien. Sitten on siemen, joka kylvettiin ohdakkeiden sekaan. Se kuvastaa niitä ihmisiä, jotka kuulevat sanoman mutta joilla maalliset murheet, rikkauksiin harhautuminen ja muut mielihalut tukahduttavat sanoman niin, ettei se kanna satoa. Kylväminen hyvään maahan kuvaa sen sijaan ihmisiä, jotka kuulevat sanoman ja ottavat sen vastaan. He tuottavat satoa 30- tai 60-kertaisesti, jopa satakertaisesti.»

Mark. 4:1–20

Jeesuksen kylväjävertaus on lähes yhtä tuttu kuin kertomukset laupiaasta samarialaisesta ja tuhlaajapojasta. Se on myös ainoita vertauksia, jonka Jeesus myös selittää. Kylväjävertauksen pitäisi siis olla selkeä ja yksinkertainen juttu. Mutta siinäkin on paljon sellaista, mitä ensilukemalla ei ehkä huomaa.

Perinteisesti kylväjävertaus selitetään kahdella toisiaan lähellä olevalla tavalla, jotka nousevat Jeesuksen itse antamasta selityksestä. Joko vertauksen maaperät kuvaavat yleisesti erilaisia ihmisryhmiä ja heidän suhtautumistaan evankeliumiin tai erilaiset maaperät kuvaavat jokaisen ihmisen erilaisia vaiheita elämässä.

Vertauksen kylväjä on tietenkin Jumala. Tai vaihtoehtoisesti Jeesus voi viitata myös omaan julistustoimintaansa, että hän on kylväjä, mutta se ei muuta sisältöä merkittävästi. Maanviljelyskuvaston käyttö toi Jeesuksen sanoman lähelle ihmisiä, arkeen. Mutta se on myös viittaus Vanhan testamentin symboliikkaan erityisesti profeettakirjoissa, jossa Jumala rinnastetaan kylväjään ja Israel viljelykseen, jonka Jumala kylvää. Esimerkiksi Jesaja käyttää Jumalan yhteydessä kylväjäkuvastoa:

Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. Jes. 55:10–11

ja

Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi. Jes. 61:11

Jeremian kirjassa Jumala lupaa palauttaa Israelin entiselleen ja sitä kuvataan kylvämisenä:

”Tulee aika”, sanoo Herra, ”jolloin minä kylvän Israeliin ja Juudaan uutta elämää: ihmisiä ja eläimiä. Jer. 31:27

Samoin Hoosea käyttää kylväjäkuvastoa kertoessaan Jumalan uudistavasta työstä:

Minä kylvän Israelin tähän maahan omaksi kansakseni. Minä rakastan Lo-Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille: ”Sinä olet minun kansani!” Ja hän vastaa minulle: ”Sinä olet minun Jumalani!” Hoos. 2:23

Erityistä näissä Vanhan testamentin lupauksissa on, että niissä on vahva messiasteema. Varsinkin Jeremia puhuu heti tässä lainatun jakeen jälkeen siitä, miten Jumala tekee uuden liiton Israelin kanssa, mikä on ymmärretty suoraksi viittaukseksi Jeesuksen asettamaan uuteen liittoon.

Jeesus ei siis kylväjävertauksellaan pelkästään opeta käsitteillä, joita kuulijoiden on helppo ymmärtää, vaan hän myös puhuu niissä vahvasti omasta tehtävästään. Jumalan uuden kylvön aika on tullut ja jokaisen tulee olla tarkkana, miten ottaa sen vastaan.

Vertauksen kolme tuottamatonta maaperää kuvaavat erilaisia asenteita ja olosuhteita, missä uskon ja luottamuksen on lähes mahdoton kestää. Ensimmäisessä, tien poskessa, Saatana vie sanoman pois. Tässä ihminen on jossain määrin syytön lopputulokseen, sillä hänet petetään ja ryöstetään. Mutta samalla se puhuu myös siitä, että sanoman kuullut ihminen on tarkkaamaton ja välinpitämätön.

Toisessa, kivikossa, uskonelämä osoittautuukin liian vaikeaksi ja kalliiksi, eikä halua enää pysyä siinä. Tällainen henkilö ei ole valmis näkemään vaivaa uskonsa vuoksi eikä myöskään pidä sitä niin arvokkaana, että sen vuoksi kannattaisi kärsiä.

Kolmannessa, ohdakkeissa, ulkopuolelta tulevat ärsykkeet vievät kaiken huomion ja usko unohtuu tai jää sivuun. Erityisesti nykyaikana se on jopa helppoa, koska meille syötetään niin paljon kaikkea ja kaikessa tuntuu olevan kiire.

Vaikka nämä kolme maaperää osoittautuvat vertauksessa tuottamattomiksi, se ei tarkoita, että niissä olevat henkilöt olisivat auttamattomasti pelastuksen ulkopuolella. Näin ensinnäkin siksi, että ei Jumala jätä pelastustamme yhden yrityksen varaan. Toiseksi, Jumalan armo on aina puolellamme.

Niinpä tien poskessa ollut välinpitämätön henkilö voi jossakin toisessa elämänvaiheessa ollakin kiinnostunut. Joku on ehkä luopunut uskostaan saamansa pilkan tai vainon vuoksi. Hän voi kuitenkin myöhemmin tulla mielenmuutokseen ja palata Jumalan luokse. Samoin niilläkin, joiden huomio on kaikessa ulkopuolisessa ja elämä yhtä kiirettä, voi jossakin kohtaa tulla hetki, jolloin he pysähtyvät ja kuulevat Jumalan kutsun.

Maaperän laatu sinällään ei ole tuottamattomuuden syy, vaan luovuttaminen sen aiheuttamien ongelmien edessä. Aivan samalla tapaa kuin maatakin voidaan muokata paremmaksi, myös uskon vastaanottamiselle voidaan luoda parempia edellytyksiä.

Neljäs maaperä, hyvä maa, taas ovat sitten ne ihmiset, jotka ovat tarkkaavaisia, näkevät uskon arvon ja pitävät siitä kiinni sekä kiireestä ja kaikesta ulkopuolisesta häiriöstä huolimatta varaavat aikaa ja tilaa jumalasuhteen ylläpitämiseen. He tuottavat hedelmää.

Jeesus ei tässä selitä, mitä hedelmä on. Tarkoittaako se pelastusta, hyviä tekoja tai evankeliointia? Uskon, että ennen kaikkea se tarkoittaa Jumalan tahdon toteutumista ja hänen valtakuntansa esiintuloa näiden ihmisten elämässä ja heidän kauttaan.

Se ei tarkoita, että hyvän maaperän ihmiset ovat virheettömiä tai synnittömiä. Se ei tarkoita, että heillä ei olisi kolmen tuottamattoman maaperän ongelmia tai että he olisivat immuuneja niille. Ei se tarkoita edes sitä, että he eivät joskus antaisi hieman periksi näissä asioissa.

Mutta se tarkoittaa sitä, että he ovat vakuuttuneita sanomasta ja haluavat pitää siitä kiinni. Se tarkoittaa, että he uskovat kylväjään ja luottavat häneen, niin että epäonnistuttuaankin, langettuaankin, he nousevat ja palaavat takaisin hänen luokseen.

Vertausten merkitys

Kylväjävertauksen ja sen selityksen välissä on lyhyt kertomus, jossa kuvataan opetuslasten reaktiota, ymmärtämättömyyttä, vertaukseen. Samalla Jeesus selittää vertausten käytön merkitystä, siis sitä, miksi hän puhuu vertauksin. Olisihan se toki helpompaa, jos Jeesus olisi vain opettanut selvällä suomen kielellä ilman hämäriä vertauksia.

Toisaalta vertausten käyttö on erinomainen pedagoginen keino. Pelkkä luentomainen opetus voi olla puuduttava, eikä siitä jälkikäteen muista mitään. Sen sijaan kertomukset, kuvat, laulut ja runot sekä käytännön tekeminen ovat kelpo keinoja oppia asioita, niin että ne jäävät muistiinkin. Niinpä esimerkiksi Jeesuksen kuulijoille kylväjävertaus loi heti mielikuvia ja mahdollisesti myöhemmin, kun he olivat itse kylvämässä, mitä osa varmasti teki, he saattoivat hyvinkin pohtia Jeesuksen sanojen merkitystä.

Vertauksilla on toinenkin syy. Jeesus selittää, että vertauksissaan hän opettaa salaisuuksia Jumalan valtakunnasta. Opetuksen pukeminen vertausten muotoon on siis tavallaan varokeino. Jeesuksen aikana poliittinen ilmapiiri oli hyvin jännittynyt ja kaikenlainen puhe valtakunnasta voitiin käsittää väärin.

Herodeksen tai Pilatuksen kuulleessa, että Jeesus puhuu seuraajilleen Jumalan valtakunnasta, he todennäköisesti huolestuisivat ja pahimmassa tapauksessa vangitsisivat Jeesuksen. Olihan hän kerännyt lyhyessä ajassa merkittävän seuraajaryhmän, johon kaiken lisäksi kuului jonkin verran kapinallisiksi tunnettuja henkilöitä. Vastaavasti tavallinen kansakin voisi suuttua, jos Jeesus puhuisi suoraan, koska kansan odotukset olivat hyvin erilaisia, kuin mitä Jeesus opetti. Hän ei ollutkaan se soturikuningas, joka voimalla ajaisi roomalaiset maasta ja palauttaisi Daavidin valtakunnan.

Mutta tätäkin tärkeämmäksi Jeesus antaa selitykseksi vertauksilla puhumiselle juuri sen, että kyse on salaisuuksista. Jeesus käytti sanaa, joka tunnetaan nykyäänkin. Jeesuksen sanoma Jumalan valtakunnasta on mysteeri. Eikä mysteeri tarkoita tässä mitään jännitysdekkaria tai arvoitusta, joka pitäisi ratkaista, vaan erityistä salaisuutta, joka paljastetaan vain harvoille.

Mysteeri terminä viittaa myös siihen, että Jeesuksen puhumat Jumalan valtakunnan asiat ovat sellaisia, että niitä ei ymmärtäisi vaikka hän olisi puhunut ne suoraan ilman vertauksia. Kyse on samasta, mistä Paavali kirjoittaa kirjeessään korinttilaisille: ”Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.” 1. Kor. 2:14.

Niitä ymmärtääkseen pitää uskoa ja luottaa niihin. Siksi opetuslapsetkin ovat evankeliumeissa usein ihan pihalla Jeesuksen opetusten ja tekemisten suhteen. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, kun he todella uskovat, he pääsevät kartalle. Siihen saakka opetuslapsetkin enimmäkseen tulkitsivat Jeesuksen puheita omasta ymmärryksestään ja kontekstistaan käsin ja osuivat usein harhaan.

Kylväjävertauksen sanoma

Kylväjävertauksen sanoma ei ole vain opetus erilaisista ihmistyypeistä ja herättää meitä pohtimaan, että mihin ryhmään itse kuulun ja voisinko jotenkin vaikuttaa siihen, että olisin nimenomaan siinä hyvän maan ryhmässä. Pohjimmiltaan kylväjävertauksessa Jeesus puhuu itsestään ja tehtävästään.

Juutalaiset hänen aikanaan odottivat messiasta, joka tulee yhtäkkiä ja pistää asiat kuntoon hetkessä, jonka jälkeen eletään onnellisesti elämän loppuun saakka. Mutta Jeesus ei ollut tällainen messias. Ei mikään pikaratkaisumessias, joka vain pyyhkäisee ongelmat pois. Päinvastoin, Jeesus onkin enemmän kylväjän kaltainen, joka kylvää. Sato ei kasva heti välittömästi, kun kylvetty siemen osuu maahan. Eikä jokainen kylvetty siemen edes tuota mitään.

Jeesus haluaa vertauksellaan sanoa, että Jumalan valtakunta tulee pikku hiljaa ja ikään kuin salassa. Sitä kylvetään sinne tänne ja vain osa siemenistä tuottaa satoa sitten, kun sadonkorjuunaika on tullut. Eri maatyypeillä Jeesus painottaa sitä, että Jumalan valtakuntaan pääseminen ei ole automaatio. Ei mitään sellaista, mitä juutalaiset tuohon aikaan odottivat, että koska ollaan synnytty juutalaisiksi, niin totta kai päästään Jumalan lupaamaan messiaan valtakuntaan.

Jeesus sanoo, että Jumalan valtakunnassa oleminen vaatii myös meiltä jotakin ja se voi maksaa. Joudumme kestämään tylsyyttä ja välinpitämättömyyttä; vainoa ja pilkkaa uskomme tähden; kipua, murhetta, iloa ja kiirettä, jotka kilpailevat huomiostamme. Hyvä viljelysmaa vaatii työtä. Sitä pitää käännellä, ravita ja kastella. Pitää kitkeä rikkaruohoja ja suojella tuholaisilta.

Mutta hyvä sanoma on se, että Jeesus on kärsivällinen ja rakastava puutarhuri, joka tekee kaikkensa, jotta voisimme tuottaa satoa Jumalan valtakuntaan. Hän on puolellamme.