Apostolit kokoontuivat taas Jeesuksen luo ja kertoivat hänelle, mitä kaikkea olivat tehneet ja mitä opettaneet. Hän sanoi heille: »Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.» Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä. Niin he lähtivät veneellä mennäkseen autiolle seudulle yksinäisyyteen. Mutta heidän lähtönsä huomattiin, ja monet tunsivat heidät. Ihmisiä tuli juoksujalkaa kaikista kaupungeista, ja väkijoukko ehti maitse perille ennen heitä.

Kun Jeesus veneestä noustessaan näki kaikki nämä ihmiset, hänen tuli heitä sääli, sillä he olivat kuin lammaslauma paimenta vailla. Hän alkoi opettaa ja puhui heille pitkään. Kun päivä oli jo illassa, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: »Tämä on asumatonta seutua, ja on jo myöhä. Lähetä heidät pois, että he menisivät lähiseudun taloihin ja kyliin ostamaan itselleen syötävää.» »Antakaa te heille syötävää», vastasi Jeesus. He sanoivat hänelle: »Pitäisikö meidän mennä ostamaan kahdellasadalla denaarilla leipiä ja antaa ne heille syötäväksi?» Jeesus kysyi: »Montako leipää teillä on? Käykää katsomassa.» He tekivät niin ja ilmoittivat: »Viisi, ja kaksi kalaa.»

Jeesus käski heidän sijoittaa kaikki ruokakunnittain aterioimaan vihreälle nurmelle. Ihmiset asettuivat istumaan sadan ja viidenkymmenen hengen ryhmiin. Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen, ja nämä jakoivat ne kansalle. Samoin hän jakoi kaikkien kesken ne kaksi kalaa. Kaikki söivät kyllikseen. Leiväntähteitä kerättiin kaksitoista täyttä korillista, ja kalaakin jäi. Aterioimassa oli ollut viisituhatta miestä. Markus 6:30–44

Jeesuksen opetuslapset palaavat lähetysmatkaltaan. Markus ei kerro matkan kestoa, eikä myöskään heidän raporttinsa sisältöä. Mielenkiintoista on, että Markus kutsuu opetuslapsia ainoastaan tässä kohtaa apostoleiksi. Evankeliumit käyttävät erilaisia nimityksiä Jeesuksen sisäpiiriin kuuluvista 12 opetuslapsesta. Todennäköisesti varhaisin niistä on ”ne kaksitoista”. Apostoli-nimitystä evankeliumeissa käytetään vaihtelevasti. Toisaalta, kuten tässä, sillä viitataan vain niihin 12 opetuslapseen, jotka Jeesus valitsi ja lähetti, toisaalta se viittaa laajempaan opetuslapsijoukkoon. Yhteistä näille erilaisille nimitystavoille kuitenkin on, että ne tarkoittavat Jeesuksen valitsemia ja lähettämiä henkilöitä. Tämän pohjalta ei kuitenkaan voi tehdä johtopäätöstä, että apostoli voi olla ainoastaan sellainen henkilö, joka on tavannut Jeesuksen ja jonka lähettämä hän on.

Opetuslasten raportin kuultuaan Jeesus haluaa viedä opetuslapset autiolle seudulle lepäämään. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä opetuslapset olivat juuri palanneet matkalta, joka todennäköisesti oli väsyttävä ja nytkin he olivat ihmisjoukon ympäröimä. Lepo jää kuitenkin haaveeksi, sillä ihmisjoukot seuraavat veneellä lähtenyttä ryhmää maitse ja on valmiina odottamassa, kun he rantautuvat. Samalla ollaankin aivan uuden ongelman edessä: kerääntynyt väkijoukko tarvitsee ruokaa.

Markus sanoo, että Jeesus sääli ihmisjoukkoa, sillä he olivat kuin lampaan paimenta vailla. Tämä termi on tuttu Vanhasta testamentista ja se tarkoittaa siellä Israelia, joka on jäänyt vaille kuningasta. Alkuun voisi ajatella, että Jeesuksen tuntemus on pelkkä hetken mielijohde, mutta etenkin tässä Markuksen kuvauksessa siihen liittyy myös laajempi kuva. Juuri tätä tapahtumaa ennen Markus kertoi tapahtumasta Herodeksen hovissa. On siis helppo palauttaa mieliin, mikä poliittinen tilanne tuolla oli ja todeta, että Jeesuksen tulkinta olikin paljon syvällisempi.

Juutalaisilla oli tosiaan kuningas, mutta siitä huolimatta kansa todellisuudessa oli vailla selkeää johtoa. Herodes, joka ei ollut edes juutalainen, eli ylhäistä elämäänsä pröystäillen linnassaan. Vaikka hänellä oli suuriakin poliittisia hankkeita, lähinnä rakennusprojekteja, hän hallitsijana ei selkeästikään ollut mitenkään etevä tai omistautunut.

Mitä seuraavaksi tapahtuu, on yhtä paljon ratkaisu käytännön ongelmaan kuin vastausta Jeesuksen tuntemukseenkin. Jeesus kehottaa opetuslapsia ruokkimaan väkijoukon. Opetuslasten järkytys on ymmärrettävä, sillä väkijoukko on suuri. Opetuslapset puhuvat leipien ostamisesta 200 denarilla. Tämän voi ymmärtää kahdella tapaa. Joko opetuslapsilla oli yhteensä 200 denaria tai he olettivat, että 200 denaria voisi riittää siihen, että koko väkijoukko saisi jotakin. Kumpikin korostaa sitä, että väkijoukon ruokkiminen on käytännössä mahdotonta. Denari vastasi Jeesuksen aikana työmiehen päivän palkkaa. Riippuen siitä, rinnastaako denarin suomalaiseen vähimmäis- vai keskipalkkaan, summa on noin 10 000–25 000 euroa nykyrahassa.

Jeesus hyväksyi opetuslasten perustelun ja siirtyy kysymään, paljonko ruokaa heillä on mukanaan. Kun ottaa huomioon, että vastaajia oli 12, viisi leipää ja kaksi kalaa on aika vähän. Se olisi ollut Jeesukselle ja opetuslapsillekin juuri ja juuri yksi ateria. Se kuitenkin riittää Jeesukselle. Hän käskeekin opetuslapsia järjestämään väkijoukon viidenkymmenen ja sadan hengen ruokaryhmiin. Tässä kohtaa lukijalle saattaa jälleen muistua mieleen Herodes ja Jeesuksen tuntema sääli väkijoukkoa kohtaan, joka on kuin lammaslauma ilman paimenta. Yhtäkkiä vellova kansanjoukko onkin järjestyksessä. Lisäksi viidenkymmenen ja sadan hengen ryhmiin jako muistuttaa Israelin erämaavellusta ja sen ryhmittelyä. 

Seuraavaksi tapahtuu jotakin ihmeellistä. Jeesus siunaa leivät, murtaa ne ja antaa jaettaviksi. Aivan kuin oltaisiin ehtoollisella! Tapahtuma onkin viittaus tulevaan, vaikka siihen osallistuvat Jeesusta lukuunottamatta eivät sitä ymmärtäneetkään. Leivän murtamisen ja jakamisen voi nähdä myös Jeesuksen vastauksena kansanjoukon hajaannukselle. Nyt he ovat järjestyksessä ja heistä pidetään huolta.

Kun leipää ja kalaa jaetaan, sitä riittää ihmeellisesti kaikille. Jotkut kommentaattorit ovat esittäneet, että tässä ei tapahtuisi varsinaista ihmettä, vaan ihmiset Jeesuksen esimerkin mukaisesti antaisivat mukanaan olleista eväistä muillekin. Markuksen kuvaus ei kuitenkaan tue tätä tulkintaa, vaan kyse on muusta. Todennäköisesti väkijoukko ei edes tiedä, että kyse on ihmeestä.

Väkijoukon ihmeellinen ruokkiminen ei ole vain taikatemppu tai käytännön tarpeen täyttäminen. Se on ennen kaikkea Jumalan valtakunnan murtautumista esiin. Ehtoollisviittauksen lisäksi tapahtuma muistuttaa myös israelilaisten erämaavellusta ja mannaa, jota he saivat syödä vaelluksen aikana. Kaikkineen tapahtuma maalaa vaikuttavan kuvan Jumalan valtakunnan uudesta vaiheesta Jeesuksessa.

Ruuantähteitä kerättiin aterian lopuksi kaksitoista korillista. Korien lukumäärä voi olla vertauskuvallinen ja viitata Israelin sukukuntiin. Se voi viitata myös apostolien lukumäärään, joista jokainen olisi kerännyt oman korinsa täyteen. Väkijoukon suuruus kerrotaan vasta lopussa: 5000 miestä. Väki lasketaan tuon ajan mukaisesti ottamalla huomioon vain täysi-ikäiset miehet. Paikalla oli varmasti paljon naisia ja lapsiakin, joten kokonaismäärä saattoi olla jopa kaksinkertainen. Koska alue, jolla oltiin, oli maaseutua, tällainen väkimäärä tarkoitti tosiaan sitä, että lähes kaikki alueen asukkaat olivat lähteneet liikkeelle.

Sekä ruuantähteiden määrä että ruokailijoiden määrä korostavat ihmeen suuruutta. Se rinnastuukin hyvin Jeesuksen viini-ihmeeseen Kaanan häissä. Kummassakin ihmeen lopputulos on jopa liiaksikin ylenpalttinen. Se kuvaa Jumalan valtakunnan suruutta ja käsittämättömyyttä.

Sen lisäksi, että ruokkimisihmekertomus on meille hyvä todiste Jumalan voimasta, se toimii myös haasteena. Jeesuksen kehotus ”antakaa te heille syötävää” koskee meitäkin. Joku voisi ruokkimisihmeestä lukiessaan pohtia, että miksi Jumala ei tee tällaista enää. Miksi hän 2000 vuotta sitten ruokki ylenpalttisesti, mutta nykyään antaa miljoonien kärsiä nälkää? Siinä kohdin me kuulemme Jeesuksen sanat: ”antakaa te heille syötävää”. Jeesus elää ja toimii maailmassa seurakuntansa kautta. Hän on asettanut meidät tänne valoksi ja suolaksi sekä jatkamaan sitä työtä, minkä hän aloitti.

Eikä kyse ole pelkästään siitä, että meidän pitäisi entistä enemmän ahertaa nälänhädän poistamiseksi. Vaikka Jeesus on työllään saavuttanut voiton, elämme edelleen maailmassa, joka on pahan vallassa. Seurakunnan tehtävä Jumalan valtakunnan lähettiläänä on vastustaa ja tuhota tuota pahaa. Kristittyjen tehtävä on evankelioida ja kertoa hyvää sanomaa Jeesuksesta, mutta myös vastustaa pahaa kaikkialla, missä sitä näemme oli se sitten epäoikeudenmukaisuutta, sairautta, kärsimystä tai sotaa. Ja kun ymmärrämme tämän, olemme yhtä ymmällämme sen mahdottomuuden edessä kuin olivat opetuslapsetkin. Mutta samalla tapaa kuin Jeesus siunasi sen leivän, jota he jakoivat, niin että se riitti, hän siunaa myös meitä, että voimme tätä tehtävää täyttää.