Kolme ominaisuutta, jotka jokaisella kristityllä tulisi olla

Uskonelämässä on eri puolia ja niihin liittyy erilaisia ihanteita. Yksi tällainen osa-alue on evankeliointi ja siihen liittyvä ihanne on se, että kaikki olisivat jonkinlaisia tehoevankelistoja.

Niin ei kuitenkaan ole. Olemme erilaisia ja meillä kaikilla on erilaisia lahjoja. Siksi tapamme evankelioidakin ovat erilaisia. Tällä kertaa tarkastelemme vähän eri puolia evankelioinnista ja asioita, joita me kaikki voimme tehdä.

Jokaisen kristityn tulisi olla rukoilija

Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. 1. Tim. 2:1–4

Kaikki lähtee rukouksesta. Usko Kristukseen on suhde ja rukous on tuon suhteen ylläpitämistä. Rukous on siis paljon muutakin kuin asioiden pyytämistä, kun meitä vaivaa jokin tai olemme jotakin vailla. Rukouksessa vahvistamme uskoamme ja erityisesti yhteinen rukous on yksi seurakunnan peruspilareista. Emme kokoonnu yhteen vain toistemme vuoksi, vaan myös kohtaamaan Jumalaa. 

Rukous on myös toimintaa. Rukouksella voimme valmistella ja valmistautua asioihin. Rukouksessa voimme osallistua muiden, esimerkiksi lähetystyöntekijöiden, työhön. Rukous on siis toimimista muiden puolesta. Tässä Timoteuskirjeen kohdassa Paavali korostaakin juuri sitä, että meidät on kutsuttu esirukoilijoiksi.

Rukoustemme kohteena tulisi olla kaikki. Erityisesti Paavali mainitsee vallanpitäjät, jotta maamme voisi hyvin ja voisimme elää ja toimia vapaasti. Tietenkin esirukousten kohteisiin mahtuvat myös läheisemme.

Esirukouksella on tärkeä paikkansa myös evankelioinnissa. Rukoilemme, että sanoma Jumalasta tavoittaisi mahdollisimman monet suotuisaan hetkeen, niin että he tulisivat uskoon. Tähän liittyen esivallan puolesta rukoukseen liittyy ajatus siitä, että saamme vapaasti harjoittaa uskoamme, mikä on tärkeää. 

Paavali sanoo myös, että tällainen esirukous on Jumalalle mieluista, koska hän tahtoo, että kaikki pelastuisivat. Rukous toisten hyvinvointinnin ja pelastuksen puolesta on yksi niistä rukousaiheista, joista tiedämme varmasti, että se on Jumalan tahdon mukaista ja siksi hän myös tahtoo sellaiseen rukoukseen vastata.

Rukous on myös ehkä omalla tavallaan helpoin tapa olla viemässä Jumalan valtakuntaa eteen päin. Sitä voivat tehdä kaikki ikään ja fyysiseen kuntoon katsomatta. Ja vaikka Jumala kutsuu jokaista erilaiseen tehtävään, niin että yhden kutsumuksena voi olla erityisesti rukous ja toisella vaikkapa evankeliointi, rukous on myös jotakin, johon meitä kaikkia kutsutaan niin yhdessä seurakuntana kuin yksittäinkin.

Jokaisen kristityn tulisi olla tuoja

Toinen näistä, jotka kuulivat Johanneksen sanat ja lähtivät seuraamaan Jeesusta, oli Andreas, Simon Pietarin veli. Hän etsi ensiksi käsiinsä veljensä Simonin ja sanoi hänelle: ”Me olemme löytäneet Messiaan!” — se merkitsee: Voidellun. Andreas vei hänet Jeesuksen luo. Jeesus katsoi häneen ja sanoi: ”Sinä olet Simon, Johanneksen poika. Nimesi on oleva Keefas” — se merkitsee: Kallio. Joh. 1:40–42

Rukouksen lisäksi jokaisen uskovan tulisi olla myös tuoja. Emme kaikki ole kutsumukseltamme evankelistoja, mutta Jeesuksen antama lähetyskäsky koskee silti meitä kaikkia. Ja vaikka emme olisi erityisesti evankelistoja, voimme kertoa Jeesuksesta niille, joita tapaamme.

Evankeliointi ei myöskään ole vain esimerkiksi traktaattien jakamista ja hengellisten fraasien kertomista kadunkulmassa. Evankeliointi on ennen kaikkea elämistä ihmisten parissa normaalisti ja kokemusten jakamista. Meillä kaikilla on omat elinpiirimme, olemme tekemisissä tiettyjen ihmisten kanssa työn, harrastusten tai opiskelun puitteissa. Ja niissä myös hengelliset asiat tulevat usein puheeksi.

Eikä uusissa tilanteissa tarvitse heti ensimmäisenä olla ilmoittamassa, että on uskossa ja Jumala tahtoo myös teidän kaikkien uskovan. Paitsi jos sellainen tulee itseltä luonnostaan. Yleensä se oma usko kuitenkin tulee esille jossakin vaiheessa ihan luonnollisesti ja oma elämä sekä toiminta puhuvat myös puolestaan.

Tutkimusten mukaan aito ystävyys onkin paras evankeliointikeino. Ystävyys luo luottamusta, herättää mielenkiintoa ja madaltaa myös kynnystä uskonasioita kohtaan. Ehkä monikin on kuullut jonkun tuttavan sanovan, että pitää uskovia enemmän tai vähemmän hulluina, mutta juuri sinä olet ihan fiksu.

Eikä evankeliointi loppujen lopuksi tarvitse mitään ihmeellisiä taitoja. Kuten jo tuli mainittua, niin usein riittää sekin, että elää elämäänsä ihmisten parissa ja väistämättä he rupeavat kyselemään jossakin vaiheessa. Lisäksi voi esimerkiksi pyytää ystävää tai tuttua mukaan seurakuntaan. Etenkin, jos siellä on jokin erikoistilaisuus, jolloin kutsu voi olla luontevampi.

Tämä Johanneksen evankeliumin kohta kuvaa, miten luontevasti sellainen tilanne voi mennä. Andreas ei kummemmin tiennyt vielä oikein mitään, mutta siitä huolimatta hän osasi kutsua ihmisiä tulemaan. Me voimme tehdä samoin ja kutsua ystäviämme: ”Tule itse katsomaan.”

Jokaisen kristityn tulisi olla kertoja

Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät. 2. Tim. 4:5

Edelliseen liittyen meidän tulisi myös kertoa evankeliumi. Kuten on jo todettu, kaikki eivät ole kutsumukseltaan evankelistoja. Kaikilla on myös erilaisia lahjoja ja kykyjä. Siksi kertominenkin tarkoittaa erilaisia asioita eri ihmisille. Toiselle se voi tarkoittaa perinteistä evankeliointia, että ottaa yhteyttä tuiki tuntemattomiin ja alkaa kertoa heille Jeesuksesta. Suurimmalle osalle meistä se tarkoittaa kuitenkin muuta.

Ensinnäkin kertomisen tavat voivat vaihdella. Kertominen voi olla sanallista tai sanatonta. Toimintamme, käytöksemme ja koko elämämme on viesti. Siksi on tärkeää, että elämme uskovina tavallista elämää ihmisten keskellä mitä moninaisimmissa paikoissa. Yhteyksiä ihmisiin tulee tietenkin työssä tai koulussa, mutta ehdottomasti kannattaa myös lähteä mukaan harrastusryhmiin, jotka kiinnostavat itseä tai vaikkapa työväenopiston kursseille. Pääasia on, että on siellä, missä luontevimmin tulee oltua. Ja siellä se kertominenkin, todistaminen, jos sitä haluaa sellaiseksi kutsua, tapahtuu luonnollisimmin.

Evankelioinnissa ei kannata tuputtaa tai tyrkyttää, vaan mennä enemmänkin kuulijan ehdoilla. Jeesuskin aloitti usein keskustelun ihan arkipäivän asioista. Esimerkiksi tavatessaan samarialaisen naisen kaivolla, hän pyysi vettä janoonsa. Se oli luonnollinen tapa puhutella vierasta ja toisaalta palveluksen pyytäminen loi toiselle osapuolelle myös olon, että hän voi olla avuksi, jolloin hän myös mielellään kuuli, mitä Jeesuksella oli sanottavaa.

Evankelioinnin ei tarvitse myöskään olla mitään teologisten oppilauselmien kertomista tai jonkin uskoontulosysteemin noudattamista. Se on oikeasti aika suurelta osin sitä, että olemme ihmisten keskuudessa avoimesti uskovina ja vastaamme, kun kysytään ja ehkä toisinaan, kun tulee hyvä tilaisuus, kutsumme myös seurakuntaan.

Siis kertoa voi, kun asia tulee puheeksi tai kysytään. Eikä siinä tarvitse vakuutella tai todistella, vaan oman kokemuksen kertominen on täysin riittävä. Niinpä tämä Timoteuskirjeen kohtakin on hyvä ohje: elä elämääsi, niin että pysyt järkevänä kaikissa tilanteissa, kestät erilaiset vaivat, kerrot Jeesuksesta, kun tulee mahdollisuus ja olet tunnollinen. Silloin koko elämästäsi tulee julistus. Ihmiset huomaavat, että vaikka olet uskova, et olekaan mikään sekopää. He näkevät, että sinulla on samanlaisia vaikeuksia kuin heilläkin, mutta et peittele niitä. Olet avoin uskossasi, mutta et tuputtava ja olet myös luotettava.

Johtopäätöksiä

Tämä kaikki on haasteemme. Emme ehkä ole kaikkea tätä, emme ainakaan kaiken aikaa, mutta voimme pyrkiä siihen ja etsiä tapoja elää elämäämme niin, että nämä eri osa-alueet toteutuvat luonnostaan.

Tärkeää on muistaa se, että että emme vertaile itseämme toisiin. Olemme kaikki erilaisia erilaisine lahjoinemme ja kutsumuksinemme. Tärkeää on siis löytää se oma paikka elämässä ja oma tapa elää uskoaan todeksi. Tärkeintä on se, että olemme aidosti sitä, mitä olemme, sillä se vakuuttaa ihmiset kaikkein parhaiten.

Siispä otetaan kaikki haasteeksi itsellemme, että jatkossa pyrimme rukoilemaan ihmisten puolesta. Ota erityisesti muutama henkilö, joiden puolesta rukoilet, että he löytäisivät Jumalan.

Pyritään myös kutsumaan ihmisiä mukaamme seurakuntaan. Ja kerrotaan uskostamme sekä Jeesuksesta ihmisille, kun saamme siihen tilaisuuden.

Ja katsotaan, mihin Jumala meidät johdattaa.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.