Jeesus palaa opetuslapsineen Gerasan alueelta ja ollaan taas rannalla. Välittömästi he ovat jälleen väkijoukon ympäröimänä. Ihmiset haluavat erilaisia asioita: paranemista, Jeesuksen näkemistä, ihmeen.

Markus ei paikkaa määrittele sen tarkemmin, mutta ilmeisesti ollaan lähellä Kapernaumia, Jeesuksen kotikaupunkia, jonka synagogan esimies tulee pyytämään apua Jeesukselta. Siitä alkaa tapahtumaketju, joka muodostaa Jeesuksen neljän suuren ihmeen kaksi viimeistä ihmettä.

Nämä neljä ihmettä ja niitä edeltänyt vertausten sarja kertovat Jeesuksen tehtävästä ja Jumalan valtakunnasta.

Jeesus palasi veneellä toiselle puolen järveä, ja jälleen hänen luokseen kerääntyi suuri väkijoukko. Rannalle tuli eräs synagogan esimiehistä, nimeltään Jairos. Nähtyään Jeesuksen hän heittäytyi tämän jalkoihin. Hän pyysi hartaasti: »Tule auttamaan, tyttäreni on kuolemaisillaan. Pane kätesi hänen päälleen, niin että hän paranee eikä kuole.» Jeesus lähti miehen mukaan. Suuri väkijoukko seurasi Jeesusta ja tungeksi hänen ympärillään.

Väkijoukossa oli myös nainen, joka oli kärsinyt 12 vuotta voimakkaista verenvuodoista. Hän oli kärsinyt paljon monien lääkärien käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua. Hänen vointinsa oli itse asiassa käynyt koko ajan huonommaksi. Nainen oli kuullut Jeesuksesta ja tuli nyt väentungoksessa hänen taakseen. Hän kosketti Jeesuksen viittaa, sillä hän ajatteli: »Jos pääsen koskettamaan edes hänen viittaansa, vaiva paranee.» Saman tien verenvuoto tyrehtyikin ja nainen tunsi ruumiissaan, että oli parantunut.

Jeesus tunsi heti, että hänestä oli lähtenyt voimaa. Hän kääntyi tungoksessa ja kysyi: »Kuka kosketti viittaani?» Hänen oppilaansa hämmästelivät: »Mitä järkeä sitä on tällaisessa tungoksessa kysyä?» Mutta Jeesus katseli ympärilleen löytääkseen häntä koskettaneen henkilön. Nainen vapisi pelosta, sillä hän tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän heittäytyi Jeesuksen eteen ja tunnusti tekonsa. Jeesus vastasi: »Tyttäreni, sinä paranit, koska luotit, että niin kävisi. Mene kotiisi rauhallisin mielin, sillä olet päässyt vaivastasi.»

Kun Jeesus vielä puhui naiselle, synagogan esimiehelle tuotiin viesti: »Tyttäresi on kuollut. Älä tuhlaa opettajan aikaa.» Tämän kuultuaan Jeesus sanoi esimiehelle: »Älä pelkää. Luota vain minuun.» Jeesus lähti matkaan. Hän kielsi muita seuraamasta ja otti mukaansa ainoastaan Pietarin ja Jaakobin sekä tämän veljen Johanneksen. Kun he tulivat esimiehen kotiin, Jeesus näki hälisevän väenpaljouden ja kuuli, kuinka ihmiset itkivät ja valittivat suureen ääneen.

Mentyään sisään Jeesus sanoi: »Miksi te noin hälisette ja itkette? Ei lapsi ole kuollut – hänhän vain nukkuu.» Jeesukselle naurettiin. Hän ajoi talosta ulos kaikki paitsi lapsen isän ja äidin sekä seuralaisensa. He menivät huoneeseen, jossa lapsi oli. Jeesus otti lasta kädestä ja käski arameaksi: »Talitha kuum», »nouse, tyttö!» Tyttö nousi saman tien ja alkoi kävellä. Hän oli 12-vuotias. Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi ankarasti kertomasta tapahtumasta kenellekään. Tytölle hän käski antaa syötävää. Markus 5:21–43

Kaksi tapausta pelosta ja uskosta

Markus rakentaa jälleen hienoa draamaa kahdella sisäkkäisellä kertomuksella. Todennäköisesti tapahtumaketju on näin edennytkin, sillä se on hyvin luonteva ja looginen. Mutta samalla kaksi tapausta myös tukevat toisiaan ja puhuvat samasta asiasta hieman eri vivahtein.

Synagogan esimies todennäköisesti tiesi Jeesuksen entuudestaan, eikä välttämättä ollut suhtautunut häneen suopeasti. Jeesushan oli jo kotikaupungissaan aiheuttanut liikehdintää ja ärsyttänyt useampaankin otteeseen kaupungin juutalaisia oppineita.

Nyt kuitenkin lapsen sairaus ja kuolemanuhka saavat hänet unohtamaan kaikki Jeesusta kohtaan esitetyt kritiikit. Oman lapsen elämä on tärkeämpi kuin kollegojen kunnioitus, oikeaoppisuus tai synagogan järjestys. Kritiikistä huolimatta synagogan esimies oli todennut, että Jeesus oikeasti pystyy ihmeisiin.

Niinpä hän luopui asenteistaan Jeesusta kohtaan ja luopui jopa kunniastaan. Hän lähestyy Jeesusta nöyrästi ja kumartaen syvään hänen edessään. Teko oli osoitus esimiehen uskosta Jeesukseen. Ei kuitenkaan vain parantajana vaan myös Jumalan messiaana, koska kenenkään tavallisen, edes arvokkaamman miehen edessä juutalainen ei polvistuisi.

Verenvuotoa sairastavalla naisella on myös ongelma siinä, miten lähestyä Jeesusta. Sairautensa vuoksi hän Mooseksen lain mukaan oli saastainen. Hän ei saisi koskea kehenkään ja jo hänen paikallaolonsa tuossa väkijoukossa oli kyseenalaista. Vaivansa luonteen vuoksi hänen oli myös vaikea pyytää apua suoraan. Niinpä hän lähestyi Jeesusta salaa, takaapäin.

Saastaisuus on läsnä myös synagogan esimiehen tapauksessa. Mooseksen lain mukaan kuolleeseen koskeminen saastuttaisi koskijan. Esimiehen lapsen kuollessa hän ja hänen perheväkensä siis saastuisi ja tämä vaikeuttaisi hänen työtään synagogassa.

Kun nainen väkijoukossa koskee Jeesusta takaapäin, hän paranee välittömästi. Samalla syntyy jopa hieman koominen tilanne, kun Jeesus tuntee, että tapahtui jotakin, mikä oli enemmän kuin vain väkijoukon tungeksintaa. Kun Jeesus alkaa etsiä henkilöä, joka koski häntä, nainen yrittää aluksi piiloutua. Syy tähän oli juuri hänen sairautensa, joka oli häpeällinen ja tietoisuus siitä, että hän oli tehnyt väärin tullessaan paikalle. Nainen kuitenkin paljastaa itsensä, minkä jälkeen Jeesus rohkaisee häntä. Hän teki aivan oikein tullessaan hakemaan apua Jeesukselta ja siksi hän on nyt parantunut.

Samaan aikaan, kun naisen elämä muuttui täysin parempaan, synagogan esimies hermoilee viivästyksen vuoksi. Jokainen hetki on tärkeä, pitäisi jo mennä. Mutta juuri silloin tuleekin sana, että tytär on kuollut. Myöhästyttiin, eikä Jeesusta enää tarvitakaan.

Mahdoton tapahtuu

Tässä kohtaa nämä kaksi tapausta nivoutuvat myös yhteen. Kumpikin osoittautuu inhimilliseltä kannalta epätoivoiseksi ja mahdottomaksi. Nainen parani, vaikka Jeesus ei ollut hänestä edes tietoinen. Hänellä oli kuitenkin uskoa Jeesukseen mahdollisuuksiin. Myös synagogan esimiehellä oli uskoa Jeesukseen parantajana, mutta ei kuolleiden herättäjänä.

Nainen oli voittanut pelkonsa ja uskonut, mikä oli parantanut hänet. Nyt Jeesus rohkaisee synagogan esimiestä toimimaan samoin: ”Älä pelkää. Luota vain minuun.” Jeesus ei kuitenkaan jätä asiaa synagogan esimiehen varaan, vaan lähtee matkaan.

Ja ihme tapahtuu. Jeesus herättää tytön kuolleista. Mielenkiintoista on kuitenkin tapa, millä hän sen tekee. Hän tuntuu viittaavan suremaan tulleille ihmisille antamassaan vastauksessa, että tyttö olisi vain valekuollut. Lisäksi hän päästää mukaansa vain opetuslastensa lähipiirin ja tytön vanhemmat.

Jeesus ei todellakaan pyri tekemään ihmeestään merkkiä, joka todistaisi ihmisille jotakin, vaan ennemminkin varmisti sen, että jälkikäteen ihmisille jäisi kuva siitä, että tyttö ei ollutkaan oikeasti kuollut.

Tytön herättäminenkin on erikoinen, sillä se on niin yksinkertainen tapahtuma. Jeesus vain kehottaa tyttöä nousemaan, joka tekee niin välittömästi. Lopuksi hän käski antamaan tytölle syötävää. Käsittämättömän ihmeen Jeesus sitoo vaivattomasti arkeen ja tavallisuuteen. Tytön vanhemmille käsky oli myös keino johdattaa heidät hämmentävästä tilanteesta eteen päin keskittymällä tyttöön ja tämän tarpeisiin.

Markus on muutamassa kohtaa jättänyt arameankielisiä sanoja tekstiinsä. Niin tässäkin. Jeesuksen sanat, Talitha kuum, eivät kuitenkaan ole tarkoitettu miksikään taikasanaksi. Enemmänkin ne kertovat tilanteen vaikuttavuudesta silminnäkijöille, mutta korostavat myös tilanteen arkisuutta. Sanat ovat aivan tyypillinen, jopa hieman hellittelynomainen kehotus herätä. Jeesukselle jopa kuolleen herättäminen oli vaivatonta.

Nämä kaksi Jeesuksen ihmettä kertovat uskon merkityksestä ja Jumalan mahdollisuuksista. Verenvuotoa sairastavan naisen kohdalla usko oli se elementti, joka mahdollisti paranemisen, koska se auttoi häntä ylittämään pelon, jota hän tunsi. Samoin synagogan esimiehen kohdalla usko auttoi häntä ylittämään asenteensa Jeesusta kohtaan ja pyytämään apua Jeesukselta. Kummankin usko näki olosuhteiden yli Jumalan mahdollisuuksiin.

Naisen kohdalla tilanne oli inhimillisesti toivoton. Hän oli saanut sen ajan parasta lääketieteellistä hoitoa, eikä siitä ollut ollut mitään apua, vaan päinvastoin. Mutta vaikka ihmiset olivat kyvyttömiä auttamaan häntä, Jumala ei ollut.

Samoin synagogan esimiehen kohdalla sekin pieni toivo murentui, mikä hänellä oli lähtiessään pyytämään apua Jeesukselta. Mutta siinäkään tilanteessa Jumalan mahdollisuudet eivät loppuneet.

Meille tämä opettaa siitä, että uskon avulla voimme ojentautua meitä suuremman puoleen. Meidän ei tarvitse ymmärtää, tietää tai edes uskoa täydellisesti. Ei meillä tarvitse olla edes enää toivoa. Riittää, että meillä on uskon rahtunen, joka ohjaa meitä kääntymään Jumalan suuntaan ja hän on voimallinen auttamaan.