Yhteys ydinasioissa, vapaus toissijaisissa, rakkaus kaikissa

Näin väitetään John Wesleyn sanoneen joskus. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ensinnäkin sitaatti on häntä vanhempi. Jo Augustinus kirjoitti suurin piirtein samoin sanoin. Mutta lausahdus itsessään on kuitenkin Wesleyn ajatusten mukainen ja nousee hänen teologiastaan.

John oli toisinaan kiivaastikin eri mieltä toisten kanssa. Erityisen kuuluisa on riita hänen ja hänen yhden lähimmän työtoverinsa, George Whitefieldin, kanssa. John edusti niin kutsuttua arminiolaista uskontulkintaa, kun taas George seurasi Calvinin jäljillä.

Riidoista huolimatta toverukset saivat säilytettyä ystävyytensä, ja eriävät mielipiteensä. Tähän sovintoon on liitettykin John Wesleyn sanonta ”olemme yhtä mieltä siitä, että olemme erimielisiä”. Tämäkään ei välttämättä ole Wesleyn itse keksimä sanonta, mutta kuvasi hänen ajatustapaansa.

Mitä tämä Wesleyn sanomaksi väitetty sanonta sitten käytännössä tarkoittaa? Miten voisimme elää sitä todeksi omassa elämässämme?

 

Yhteys ydinasioissa

Ensimmäiseksi pitää selvitää, että mitä ovat ydinasiat. Vastaus voi äkkiseltään tuntua yksinkertaiselta, mutta ei sitä kuitenkaan ole käytännössä.

John Wesleyn ajattelussa ydinasioita olivat kaikki Jumalaan ja pelastukseen liittyvät asiat. Eli kysymys siitä, miten voimme pelastua. Ne ovat asioita, joista emme voi joustaa tai joissa emme voi tehdä kompromisseja muuttamatta koko kristinuskon perustaa.

 

Jumala pelastuksen toteuttajana

Ensimmäinen ydinasia koskee Jumalaa ja hänen työtään pelastuksen hyväksi. Erityisesti tämä koskee Jeesuksen roolia pelastuksessa. Uuden testamentin mukaan pelastus on mahdollista vain Jeesuksen välityksellä Jumalan armosta.

 

Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla. Ap.t. 4:12

Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. Kol. 1:22

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Ef. 2:8

 

Tähän liittyy lisäksi kysymys Jeesuksen olemuksesta.

 

Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. 1. Joh. 4:2

Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. 1. Joh. 5:1

 

Uudessa testamentissa ei ole vielä selkeästi määritelty kolminaisuutta ja Jeesuksen olemusta. Tästä huolimatta siellä on jo kaikki tarvittavat osat siihen. Uuden testamentin kirjoittajien mukaan Jeesus on täysin ihminen, mutta hän on myös Jumala (Joh. 1:1). Jeesus on myös Jumalan poika ja Jumalan lupaama messias, Kristus.

Nykyään ihmisten voi ehkä olla vaikea uskoa Jeesusta muuksi kuin ihmiseksi. Ensimmäisinä vuosisatoina kristityillä oli kuitenkin aivan päinvastainen haaste, mikä lopulta johtikin Jeesuksen olemuksen tarkempaan määrittelyyn ja lopulta perinteisen kolminaisuusopin syntyyn.

Ensimmäisinä vuosisatoina nimittäin vaikutti gnostilaisina tunnettuja lahkoja, jotka pitivät kaikkea maallista ja materiaalista pahana. He eivät myöskään voineet uskoa, että Jeesus olisi voinut olla oikeasti ihminen, jos hän oli pelastaja. Tämänkaltaisiin väitteisiin muun muassa Johannes vastasi kirjeissään, kuten voimme lukea yllä olevasta lainauksestakin.

Kuten mainituistakin lainauksista käy ilmi, ydinasioiksi voi lukea myös uskon Jeesuksen sovitustyöhön. Tämä usko on nähtävissä Jumalan tarjoaman armon vastaanottamisena sekä luottamuksena häneen.

Ydinasiat ovat ne asiat, jotka tekevät kristinuskosta kristinuskon. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että ne ovat kolminaisuus ja pelastus armosta uskon kautta. Ei tarvitse tietää tai osata sen enempää. Ei tarvitse myöskään ymmärtää kolminaisuutta, tuskin kukaan voi, sillä kyse on Jumalasta.

 

Vapaus toissijaisissa asioissa

Ehkä ensimmäisenä voi tulla mieleen, että onko kristinuskossa edes toissijaisia asioita. Eikö kaikki ole ensiarvoisen tärkeää? Edes kaikki se, mikä kerrotaan Raamatussa? Vastaukseni saattaa järkyttää, mutta se on ei.

Mietipä vaikka itseäsi nyt. Mitä sinulla on päälläsi? Mistä materiaaleista vaatteesi on tehty? Jos vaatteissasi on käytetty useampaa kuin yhtä materiaalia, ne ovat Mooseksen lain vastaisia (5. Moos. 22:9–11). ”Mutta eiväthän nuo Mooseksen lain käskyt koske kristittyjä!” Niinpä. On siis jopa Raamatussa asioita, jotka ovat toissijaisia ja jotka voimme jättää huomioimatta.

Miksi nämä ”toissijaiset” asiat ovat sitten sellaisia, joissa vallitsee vapaus? Ensisijainen syy on siinä, että ne ovat enemmän ja vähemmän asioita, jotka koskevat mielipiteitä ja tulkintoja. Ne ovat asioita, joista olemme eri mieltä, mutta mitään selkeää yhteistä näkemystä emme välttämättä löydä. Ja lisäksi ne ovat varsinaisen pelastuskysymyksen ulkopuolella.

Tämä sama näkemys löytyy Raamatustakin.

 

Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä. Room. 14:1

Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto. Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. 1. Kor. 8:1

Vältä typeriä väittelyitä, sukuluetteloita sekä lakia koskevia riitoja ja kiistoja, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia. Tit. 3:9

 

Paavali ottaa kirjeissään paljon kantaa sille, pitäisikö kristityn noudattaa Vanhaa testamenttia. Monessa kohtaa hän tuntuu pitävän monia asioita jopa turhina, kuten kirjeessään Titukselle sukuluetteloita.

Ylläolevista lainauksista kaksi ensimmäistä koskee syömistä. Erityisesti Korinttolaiskirjeen lainaus on mielenkiintoinen, koska siinä Paavali antaa luvan syödä epäjumalille uhrattua lihaa ja jopa osallistua aterialle uskosta osattomien kotona ja jopa epäjumalien temppeleissä. Käytännössä Paavali antaa siis luvan näennäisesti osallistua epäjumalanpalvelukseen.

Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Ensinnäkin Paavali terottaa, että epäjumalia ei ole, vaan korkeintaan niiden nimissä toimivat pahat henkivallat. Toiseksi Paavali korostaa, että on olemassa vain yksi Jumala, joka on luonut kaiken (1. Kor. 8:4–6).

Paavalin lähestymistapa on siis varsin käytännöllinen. Ruoka on ruokaa, eikä sen syömisestä ole hengellistä vahinkoa. Mielenkiintoista on, että tämä Paavalin ohje on ristiriidassa apostolien antamalle ohjeelle, jossa erityisesti kiellettiin epäjumalille uhratun lihan syöminen (Ap.t. 15).

Tämä ristiriita tuo esille juuri asioiden toissijaisuuden. Kyse kummankin ohjeen takana oli käytännön kysymykset. Apostolien päätös halusi ratkaista kysymyksen pakanakristittyjen asemasta suhteesta juutalaisuuteen. Päätös tyydytti juutalaiskristittyjä, jotka olivat vaatineet pakanoilta ympärileikkausta, ja pakanakristityille se antoi vapauden olla kääntymättä myös juutalaisuuteen. Paavalin ohje taas antoi Korintin uskoville vapauden syödä myös lihaa, sillä melko poikkeuksetta kaikki myytävä liha oli tuohon aikaan uhrattu jollekin epäjumalalle. Samalla Paavali halusi myös nostaa huomion seurakunnan yhtenäisyyteen ja uskossaan heikkoihin, joille ei kuitenkaan saa olla kiusaukseksi.

Kummassakaan tapauksessa kyse ei ollut varsinaisesta pelastuskysymyksestä. Varmaan jokainen keksii useitakin esimerkkejä, joissa Raamatun tekstin tulkinta tai kristillinen oppi on herättänyt eri mielipiteitä ja jopa riitoja. Loppujen lopuksi niissä on kyse samasta asiasta ja metodistinen vastaus niihin on, että niissä voimme olla vapaita.

Lisäksi John Wesley oikeasti sanoi jotakin tähän liittyvää ystävänsä ja riitakumppaninsa George Whitefieldin muistopuheessa: ”On monia oppeja, jotka ovat vähemmän merkittäviä… niissä voimme ajatella ja antaa ajatella…” Tällä Wesley tarkoitti sitä, että pelastuskysymyksen ulkopuolella voimme ajatella omantuntomme mukaan, mutta sama vapaus täytyy antaa muillekin.

Ehkä yleisohjeeksi näiden toissijaisten seikkojen käsittelyyn ja arviointiin voisi antaa yksinkertaisen lausunnon: ”Evankeliumi ensin.” Kaiken ajattelumme ja toimintamme pitäisi ohjata kohti rakastavaa ja pelastavaa Jumalaa. Ei ajaa pois hänen luotaan.

 

Rakkaus kaikissa asioissa

Kaiken perustana pitäisi olla rakkaus. Tämän kolmannen kohdan parhain selitys löytyy ehkä Jeesukselta, joka autuaaksijulistuksissa sanoi näin:

 

Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Matt. 5:9

 

Evankeliumin tulisi olla ihmisiä yhdistävä asia eikä erottava. Jeesus itse sanoi, että kristittyjen yhteinen rakkaus on merkki maailmalle, että olemme hänen opetuslapsiaan (Joh. 13:35). Paavali kuvasi seurakuntaa ruumiina, jossa on useita erilaisia osia eikä kukaan ole turha tai irrallinen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meidän tulisi luopua mielipiteistämme tai hyväksyä kaikki. Enemmänkin se on haaste kasvaa kristittynä. Oppia näkemään, mikä on tärkeää ja mikä ei, mikä hajottaa ja mikä yhdistää.

Itselleni jäi aikoinaan lähtemättömästi mieleen tähän liittyvä tapahtuma, kun luin Walter Heidenreichin omaelämäkerrallisen kirjan Help, I need somebody. Kirja kertoo, miten Walter tuli kristityksi. Hän oli aluksi tavallinen nuori, josta tuli hamppua polttava hippi. Tällöin hän tuli kommuuninsa muiden jäsenten kanssa uskoon.

Suurin osa kirjaa kuvaa Walterin ja hänen kommuuninsa kasvua kristittynä. He olivat todella vilpittömiä ja aitoja uskossaan, vaikka he saivatkin elämäntapansa vuoksi paljon kritiikkiä seurakuntalaisilta. Erään kerran he lukivat Raamattua ja totesivat, että pitäisi maksaa kymmenyksiä. He ottivat tämän niin tosissaan, että alkoivat maksaa marisätkistään kymmenykset pois.

Todennäköisesti suurin osa kristityistä ja moni ei-kristityistäkin on sitä mieltä, että huumeet, myös miedot, kuten marihuana, ovat pahoja ja haitallisia. Kymmenysten maksaminen huumeista ei siis yleisesti ottaen ole hyvä asia tai oikein.

Mutta tuossa tilanteessa mieleeni jäi kuva kristityn kasvusta. Kaikki me olemme uskossamme eri vaiheessa. Kaikilla meillä on omat kipukohtamme ja syntimme, joita emme edes tiedosta. Käsittelemämme ohje – yhteys ydinasioissa, vapaus toissijaisissa asioissa, rakkaus kaikissa asioissa – antaa meille välineitä käsitellä tätä kristityn kasvua. Kykyä nähdä, että kaikki asiat eivät ole samanarvoisia ja ennen kaikkea nähdä rakkauden merkitys kasvussa ja kasvattamisessa.

Kyseiset kirjan nuoret olisivat todennäköisesti luopuneet uskostaan ja lähteneet pois, jos heidät olisi pakottanut seurakunnan muottiin. Leikkaamaan tukan ja parran, pukemaan pyhäpuvun päälle ja jättämään hippimusiikin pois. Rakkaus kuitenkin pystyy tällaisissa tapauksissa ohjaamaan ihmistä kasvuun paljon paremmin kuin pakotteet ja käskyt.

Eivätkä ne kaikki ole loppujen lopuksi ihan niin tärkeitä.

Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Rauhan Sanomia/Nya Budbäraren -lehden numerossa 1/17.