Metodistikirkolla ei ole omaa uskontunnustusta, vaan hyväksymme ekumeeniset uskontunnustukset, kuten Apostolisen uskontunnustuksen. Meillä kuitenkin on Yhteiskunnallinen uskontunnustus, joka sisältää perinteisten uskontunnustusten elementtejä, mutta myös muuta.

Yhteiskunnallisen uskontunnustuksen taustalla on metodistinen ajatus pyhyydestä. Metodismin isä John Wesley on tunnettu siitä, että hän painotti pyhitystä. Wesleyn näkemys pyhityksestä eroaa kuitenkin hieman siitä, mitä ehkä ensi alkuun saatamme ajatella.

Wesleyn mukaan pyhitys ja pyhyys ei ole vain sitä, että pyrimme pyhittämään itsemme. Olemaan mahdollisimman synnittömiä ja hyviä. Wesley terotti sitä, että emme voi olla pyhiä ilman yhteyttä muihin ihmisiin ja maailmaan ympärillämme. Pyhyys on Wesleyn mukaan sosiaalista.

Niinpä Metodistikirkon Yhteiskunnallisessa uskontunnustuksessa viitataankin uskon pääkohtien lisäksi vastuuseen, joka meillä on ympäristöämme kohtaan.

Tänään puhunkin pyhyydestä. Pyhä sanana saattaa monille olla hieman vieras ja sen merkitys hämärä. Kuitenkin se on kristillisen uskon perussanastoa. Olemme myös saattaneet oppia, että ihmisinä olemme syntisiä ja pyhyys voi olla vaikeasti löydettävissä. Kuitenkin Raamatusta löytyy seuraava kehotus meille jokaiselle:

Onhan kirjoitettu: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.” 1. Piet. 1:16

Olkaa pyhät. Meitä kehotetaan olemaan pyhät, mutta mitä pyhänä oleminen tarkoittaa? Sitä pohdimme seuraavan hetken. Ajattelin, että voisi olla helpompi lähestyä aihetta sitä kautta, mitä pyhyys ei ole.

1. Pyhyys ei ole täydellisyyttä

Saatamme helposti olettaa, että pyhyys on täydellisyyttä. Sitä se ei kuitenkaan ole, ainakaan täysin. Pyhyys ei tarkoita sitä, että emme tekisi virheitä tai pystyisimme mihin tahansa. Ennemminkin pyhyys puhuu siitä, mitä tavoittelemme.

Sana pyhä tarkoitti alunperin erotettua johonkin tiettyyn tehtävään. Sellaisena pyhä saattoi siis olla vaikkapa leivän voiteluun tarkoitettu voiveitsi tai saunareissulle jalkaan laitettavat tohvelit. Sittemmin sana alkoi saada uskonnollisia merkityksiä. Alettiin tehdä ero maallisen ja taivaallisen välille ja asioille, jotka oli omistettu joko maallisille tai taivaallisille. Sellaisena pyhä saattoi olla siis vaikkapa Jumalan palvelemiseen elämänsä omistanut henkilö tai jumalanpalvelukselle varattu tila.

Kun siis meitä kehotetaan olemaan pyhiä, sillä ei kehoteta olemaan jotakin, mitä emme voi olla. Sen sijaan meitä kehotetaan pyrkimään Jumalaa kohti. Meitä kutsutaan etsimään hänen tahtoaan ja seuraamaan häntä.

Pyhäksi pyrkiminen ei tarkoita, että heikkoutemme ja vajavaisuutemme katoaisi. Aina emme parhaista aikomuksistammekaan huolimatta onnistu. Tässä elämässä jää paraskin suorituksemme aina hieman vajaaksi. Mutta onneksi sitä ei lueta meille viaksi, sillä juuri silloin Jumalan armo puuttuu peliin. Pyhyys ei siis ole täydellisyyttä, vaan pyrkimystä täydellistä Jumalaa kohti.

2. Pyhyys ei ole toisten valvomista

Toinen ajatus, mikä pyhyydestä saattaa tulla, on, että pyhä valvoo muita ja puuttuu heidän virheisiinsä. Luultavasti kaikki tunnemme sellaisia ihmisiä ja toisinaan ehkä itsekin olemme niitä. Luulemme tietävämme muita paremmin ja ajattelevamme, että on meidän vastuulla, että muut pyrkivät olemaan ihmisiksi.

Näin ei kuitenkaan ole, sillä meillä on ihan tarpeeksi valvomista itsessämmekin. Jeesus oli tämän suhteen viisas ja lausui kerran seuraavasti:

Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä. Matt. 7:3-5

Kaikki varmasti tietävät kokemuksesta, miten omassa silmässä olevaa roskaa on vaikea saada pois, koska sitä ei näe. Jeesuksen esimerkin alkuasetelma on siis aivan oikea. Mutta jos auttavan kaverin silmässä on hirsi, niin hän ei voi millään auttaa, koska hirsi peittää näkyvyyden kokonaan. Jeesus osuukin tällä napakymppiin. Usein saatamme neuvoa muille, miten pitää elää, vaikka todellista vikaa ei olisikaan, kun taas omassa elämässämme olisi paljonkin korjattavaa.

Todellinen pyhyys ei olekaan sitä, että huomaa virheet muissa, vaan sitä, että pyrkii itse elämään oikein. Niin toimimalla saatamme myös innostaa lähimmäisiämme samaan, kun he huomaavat, että emme tuomitse heitä ja yritämme toimia kaikkia kohtaan hyvin.

Tietenkin tässäkin on poikkeuksia. Jos näemme, että joku on suorastaan tuhoamassa omaansa tai toisten elämää, on velvollisuutemme yrittää auttaa. Se, että emme saa tuomita toisia ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi hyväksyä vääryys. Pyhyys ei siis ole toisten virheiden valvomista, vaan pyrkimystä toimia omassa elämässä kaikkia kohtaan oikein.

3. Pyhyys ei ole hurskastelua

Kolmantena ajatuksena pyhyydestä saattaa tulla mieleen hurskastelu. Se, että ulospäin näytetään hirveän hyvältä ja oikealta, mutta kun kukaan ei näe tehdäänkin mitä vain mieleen juolahtaa.

Pyhyys ei kuitenkaan ole tällaista ulkokultaisuutta, vaan aitoutta. Pyhyys on, niin ristiriitaiselta kuin se saattaakin kuulostaa, myös sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja heikkoja. Pyhyys on sen tunnustamista, että emme ole täydellisiä. Mutta tietenkään se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi tyytyä siihen. Että koska emme voi tulla täydellisiksi, niin ei tarvitse edes yrittää.

Pyhyys on aidosti ihmisenä elämistä ja pyrkimystä hyvää kohti. Tässä tarvitsemme apua ja onneksi sitä on saatavillakin. Jumala rakkaudessaan armostaan hyväksyy meidät tällaisina vajavaisina. Eikä Jumala odotakaan muuta, kuin että etsimme häntä.

Kirkkoon tuleminen ei edellytä täydellisyyttä. Raamatun lukeminen ei edellytä pyhyyttä. Edes rukoilu ei edellytä mitään muuta kuin halun oppia tuntemaan Jumala. Jumala kutsuu meitä luokseen ja hänen luonaan oleminen muuttaa meitä.

Niinpä voimme sanoa, että pyhyys on Jeesuksen sovitustyöhön turvautumista. Se ei ole hurskastelua, vaan Jumalan armon varaan jättäytymistä.

Johtopäätöksiä

Mitä siis pyhyys on? Se on aitoa ihmisyyttä. Sitä, että tunnustamme vajavaisuutemme ja sen, että toisinaan olemme väärässä, ja pyrimme parempaan. Pyhyys on sitä, että pyrimme tekemään maailmasta paremman paikan omalta osaltamme. Pyhyys on sitä, että turvaudumme Jumalaan.

Mutta pyhyys on myös erottautumista. Se tarkoittaa, että joskus pyhyys voi satuttaakin tai olla vaikeaa. Joskus pyhyys vaatii meitä uimaan vastavirtaan. Puolustammeko heikkoja, kun muut hylkäävät heidät? Annammeko lantin kerjäläisen käteen, kun muut vain mulkaisevat vihaisena? Pelastammeko kiusattua kiusaajien edestä?

Jumala kehottaa meitä olemaan pyhiä. Se tarkoittaa, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme ja Jumalaa kaikesta sydämestämme, sielustamme ja voimastamme.

Aamen.

Saarna pidetty 2.3.2014 lähetetyssä radiojumalanpalveluksessa.