Viime aikoina on mediassa puhuttu paljon monikulttuurisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja rasismista. Luonnollisesti me kristitytkin olemme ottaneet osaa tähän keskusteluun. Olemmeko kuitenkaan miettineet, mitä Raamattu ja Jumala sanoo näistä asioista?Itselläni kiinnostus tätä aihetta kohtaan heräsi, kun kävin keskustelua kristittyjen kanssa, jotka vastustivat maahanmuuttoa ja pakolaisten ottamista Suomeen. Niinpä kävin selaamaan Raamattua ja selvittämään, mitä sieltä ehkä löytyisi.

Lähtökohtana muukalaisuus

Maahan muuttaminen, pakolaisuus ja jopa monikulttuurisuus on yllättäen aika yleinen teema Raamatussa. Muukalaisuus yhdistetään nimenomaan jumalauskoon. Tämä nousee vahvasti jo Abrahamin elämässä, kun Jumala kutsuu hänet isiensä mailta asumaan muukalaisena ja kiertolaisena luvattuun maahan. (1. Moos. 17:8)

Abraham saa kyllä lupauksen, että tästä vieraasta maasta tulee hänen jälkeläistensä kotimaa, mutta Abraham itse ei eläessään tätä tule näkemään. Päinvastoin hän ehtii kuolla satoja vuosia ennen lupauksen toteutumista ja sitä ennen hänen jälkeläisensäkin joutuvat vielä uuteen maahan, Egyptiin, muukalaisiksi. (1. Moos. 15:13)

Mooseksen myötä muukalaisuudesta oli tullut selkeä kansallinen identiteetti. Mooses itse omaksui tämän identiteetin pakoillessaan faraon rangaistusta. (2. Moos. 2:22) Myöhemmin Egyptistä lähdön jälkeen Mooseksen välittämässä laissa muukalaisia käskettiin kohtelemaan hyvin. Heitä ei saanut syrjiä eikä sortaa. (2. Moos. 22:21) Tämän käskyn perusteena oli se, että Israelin kansa oli itse ollut samassa asemassa. (2. Moos. 23:9)

Muukalaiset käskettiin Mooseksen laissa ottamaan vastaan kuin oman kansan jäsenet (3. Moos.19:34), ja mikäli he eivät saaneet muuten elatusta, heille taattiin samat oikeudet kuin israelilaistenkin köyhille. (3. Moos. 19:10, 25:35; 5. Moos. 26:12) Jumala kääntääkin asetelman ylösalaisin ja ilmoittaa, että israelilaiset ovat edelleen muukalaisia, vaikka he ovatkin saaneet oman kotimaan, sillä maa on Jumalan ja hän antaa meidän asua siinä ikäänkuin muukalaisina. (3. Moos. 25:23)

Myös Mooseksen lain jumalanpalvelusta koskevat käskyt kuuluivat yhtä lailla israelilaisille kuin muukalaisillekin. Heidän tuli noudattaa sen säädöksiä ja he saivat uhrata syntyperäisten israelilaisten tavoin uhreja Jumalalle. (4. Moos. 15:14–15) Vaikka ensimmäistä pääsiäislammasta saivat syödä vain syntyperäiset israelilaiset (2. Moos. 12:43), myöhemmin myös muukalaisten sallittiin osallistua pääsiäisen viettoon ja syödä myös pääsiäislammasta. (4. Moos. 9:14)

Muukalaisuus Vanhan testamentin uskovien identiteettinä näkyy hyvin myös Psalmeissa, missä muukalaisuus kuvaa hengellistä olotilaa ja eristyneisyyttä. Masennusta kokenut Daavid haki turvaa ja lohtua Jumalalta kokien olevansa muukalainen ja koditon. (Ps. 39:12) Muukalaisuus kuvasti hengellistä yksinäisyyttä ja vierautta jumalattomien keskuudessa. (Ps. 119:19, 54)

Muukalaisuus Jeesuksen aikana

Jeesuksen aikana muukalaisuus kansan identiteettinä oli huipussaan. Toisaalta suuri osa juutalaisista eli hajallaan, eli diasporassa, Juudean ulkopuolella. Toisaalta elettiin jälleen toisen vallan, Rooman, alla ja kaivattiin itsenäisyyttä.

Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalainen uskonnollinen identiteetti kirkastui, mikä mahdollisti juutalaisten säilymisen kansanakin. Edelleen Jeesuksen aikana, kuten nykyäänkin, he toimivat kaikkialla enimmäkseen omien tapojensa mukaan ja kieltäytyivät ehdottomasti sulautumasta valtaväestöön.

Tämä tietynlainen eristyminen oli niin vaikuttavaa, että Rooman valtakunnan aikaan juutalaiset olivat jopa saaneet erikoikeuden olla osallistumatta keisarinpalvontaan ja muuhun epäjumaltenpalvontaan, kunhan keisarin puolesta rukoiltiin synagogien jumalanpalveluksissa. Kaikki tämä oli kuitenkin omiaan luomaan ajatusta muukalaisuudesta ja odottamaan tulevaa Daavidin valtakuntaa, jossa se päättyisi.

Jeesuksen ajan juutalaisuutta voisi kutsua maahanmuuttokriittiseksi tai jopa rasistiseksi. Vierasmaalaisista ei paljoa pidetty, eikä heidän kanssaan saanut viettää aikaa uskonnollisten säädösten vuoksi. Erityisesti samarialaisia inhottiin ja vihattiin heidän sekauskontonsa vuoksi. Samarialaiset olivat omaksuneet juutalaisen uskon, mutta tehneet siitä omia tulkintojaan.

Tässä tilanteessa Jeesus näyttäytyy varsin erilaisena. Vaikka Jeesukseltakin löytyy melko kansallismielinen lausunto, kun vierasmaalainen nainen tulee hakemaan häneltä apua, mutta siinäkin päädytään kehumaan vierasmaalaisen uskoa. (Matt. 15:21–28)

Jeesus myös aiheutti närkästystä ystävystyessään juutalaisille epämieluisten henkilöiden kanssa. Näihin kuuluivat syntiset, oppimattomat, spitaaliset ja samarialaiset. Tästä kuuluisin esimerkki on Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaaminen kaivolla. (Joh. 4:1–42) Tässä kohtaamisessa ei rikottu pelkästään sääntöjä, joiden mukaan ulkomaalaisten kanssa ei saa viettää aikaa, vaan myös sovinnaissääntöjä, sillä naiset ja miehet eivät saaneet kohdata näin mikäli eivät olleet naimisissa.

Toinen hyvä esimerkki löytyy Paavalin kertomana Galatalaiskirjeestä. Hän kertoo joutuneensa nuhtelemaan Pietaria ulkokultaisuudesta, koska tämä oli juutalaisten läsnäollessa vieroksunut muunmaalaisia. Kun muita juutalaisia ei ollut paikalla ollut, Pietari oli kuitenkin viettänyt aikaa ja syönyt näiden pakanoiden kanssa. (Gal. 2:11–14) Paavalin mukaan kansalaisuudella ei Jumalan edessä ole merkitystä, eikä meidänkään tulisi tehdä sen mukaan jaottelua. (Gal. 3:28)

Kahden maan kansalaiset

Jo Vanhan testamentin puolella muukalaisuusajatus muuttui konkreettisesta vierasmaalaisuudesta myös hengellisempään suuntaan. Jumalaan uskominen ja hänelle kuuliaisena oleminen on muukalaisuutta syntiinlangenneessa maailmassa. Usko Jumalaan antoi elämään toivon ja lupauksen paremmasta. (Hepr. 11:13)

Pietari sisällyttää tämän näkökulman kirjeeseensä kutsuessaan kirjeen vastaanottajia hajallaan asuviksi muukalaisiksi. (1. Piet. 1:1) Hajallaan asuminen viittaa luonnollisesti konkreettiseen muukalaisuuteen, sillä moni Pietarin kirjeen vastaanottajista oli diasporassa asuvia juutalaisia. Mutta Pietari laajentaa teemaa puhumalla elämästämme muukalaisuuden aikana. (1. Piet. 2:11) Tämä heijastelee Jeesuksen ylimmäispapillista rukousta, jossa toistuu ajatus, että emme ole tästä maailmasta. (Joh. 17:14, 16)

Paavali vie tätä ajatusta pidemmälle ja rinnastaa maailman ja Jumalan valtakunnan. Parhaiten tämä tulee ilmi Filippiläiskirjeessä, jossa hän puhuttelee meitä taivaan kansalaisiksi. (Fil. 3:20)

Lopulta Ilmestyskirja räjäyttää potin maalaamalla eteemme kuvan monikulttuurisesta seurakunnasta, joka ylistää Jumalaa. Jumalan omaisuuskansa kootaan ”kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä”. (Ilm. 7:9) Tarkoituksena ei selvästikään ole, että erilaiset kansat ja heimot sulautuisivat seurakunnassa yhtenäiseksi kansaksi, vaan moninaiset kulttuurit ja tavat jatkavat olemassaoloaan iankaikkisuudessa. Tähän viittaa muun muassa se, että Ilmestyskirjan lopussa sanotaan kansojen ja kuninkaiden tuovat kalleutensa ja mahtinsa Jumalan kaupunkiin. (Ilm. 21:24, 26) Olisi turhaa puhua enää eri kansoista tuossa vaiheessa, jos niitä ei olisi olemassa.

Tätä samaa tulkintaa tukee koko Uusi testamentti. Jeesuksen antama lähetyskäsky sisältää koko maailman ja sen kansat. (Matt. 28:19) Samoin evankeliumin julistaminen kaikkialle maailmaan ja kaikille kansoille annetaan merkiksi maailmanajan lopulle. (Matt. 24:14)

Edellä kerrottu tarkoittaa sitä, että kristittyinä olemme otettu Jumalan valtakuntaan, jossa jokainen on saman arvoinen, emmekä saa hyljeksiä ketään ihonvärin, kansalaisuuden, iän, sukupuolen tai koulutuksen vuoksi. Olemme kaikki muukalaisia maan päällä ja siksi meidän tulee kohdella jokaista, kuten haluaisimme kohdeltavan itseämme.

Samalla se paljastaa sen, että kristittyinä olemme osa monikulttuurista ja paikan ja ajan ylittävää seurakuntaa. Kaikenlainen rasistinen ajattelu ja monikulttuurisuuden vastustaminen on siis jopa ulkokultaisuutta.

Tässä, kuten monessa muussakin asiassa on hyvä ottaa esikuvaksi Jeesus. Hänen uhrautuva, ennakkoluuloton ja rakastava asenteensa vei hänet kaikenlaisten ihmisten luokse. Hän asettui niiden puolelle, jotka olivat heikoimpia ja hyljättyjä.

 

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Rauhan Sanomia – Nya Budbäraren -lehdessä 4/15