Opiskeluaikana meillä oli yleensä lukuvuoden alussa syksyllä koko koulun yhteinen virkistyspäivä. Joka vuosi se oli erilainen. Yhtenä vuonna tehtiin vaellus, toisena oli ulkopelejä ja jonain vuonna oli sellainen yhdistetty peli- ja vaellusretki.

Tätä varten meidät jaettiin ryhmiin ja lähetettiin matkaan ryhmä kerrallaan. Vaelluksen varrella oli erilaisia tehtäviä, jotka vaativat älykkyyttä ja ryhmähenkeä. Yksi tehtävistä oli päästä kahden puun väliin vedetyn köysiverkon läpi niin, että jokainen ryhmän jäsen menee eri verkon reiästä läpi koskettamatta köysiin.

Meidän ryhmässä oli yksi jäsen, joka oli innokas ja kuitenkin vähän malttamaton. Ohjeista huolimatta hän ei jäänyt ryhmän kanssa pohtimaan, että miten tehtävä suoritetaan yhdessä, vaan lähti suinpäin ja luottaen notkeuteensa yritti yhdestä verkonreiästä läpi.

Se ei onnistunut kovinkaan sulavasti. Hän jäi vähän kiinnikin verkkoon. Kaiken lisäksi hän valitsi sellaisen verkon reiän, mikä sitten aiheutti lopulle osaa ryhmäläisiä ongelmia. Tehtävästä kuitenkin selvittiin lopulta hyvin.

Tapaus on jäänyt mieleen, koska se tietenkin vähän harmitti siinä tilanteessa, mutta myös siksi, että samaan on syyllistynyt itsekin joissain yhteyksissä. Että luulee osaavansa, tietävänsä ja pystyvänsä homman ja sitten epäonnistuukin, kun ei pystynytkään. Tällaisesta opettaa meille myös Paavali kirjeessään filippiläisille.

Varokaa luottamasta liikaa omiin kykyihin

Veljeni, iloitkaa siis Herrassa! Minä en kyllästy kirjoittamaan teille yhä uudestaan samoista asioista, ja sittenhän teillä on tarkka tieto.

Varokaa noita koiria, noita kelvottomia työntekijöitä, noita pilalle leikattuja! Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta emmekä luota mihinkään omaamme. Olisi minulla aihetta kyllä siihenkin, minä jos kukaan voisin luottaa siihen mitä minulla on ollut. Minut on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen, Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista vanhemmista. Lain noudattajana olin fariseus, intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton. Fil. 3:1–6

Alkuseurakunnan aikaan ympärileikkaus aiheutti suuria kiistoja seurakunnissa. Osa juutalaiskristityistä vaati pakanakristittyjä ympärileikkauttamaan itsensä ja noudattamaan juutalaisia tapoja. Apostolien tekojen 15. luvun Jerusalemin kokouskin kutsuttiin koolle tämän kysymyksen vuoksi. Tuon kokouksen päätöshän oli lopulta se, että pakanakristittyjen ei tarvitse ympärileikkauttaa itseään eikä heidän tarvitse noudattaa juutalaisia säädöksiä ja tapoja.

Jerusalemin kokous ei kuitenkaan lopullisesti ratkaissut kysymystä, mikä näkyy monissa Paavalin kirjeissä. Kysymys ympärileikkauksesta ei koskenut pelkkää kulttuuria tai tapoja, vaan pelastusta. Kysymys oli siitä, mitä Jeesus tuli tekemään, mitä hänen sovitustyönsä merkitsi ja miten siihen pitäisi suhtautua.

Juutalaiskristityt, jotka vaativat ympärileikkausta, näkivät Jeesuksen tuoman muutoksen vain juutalaisena herätysliikkeenä. Kyse oli siitä, että Jeesus tuli vain vahvistamaan perinteistä juutalaisuutta ja kertomaan siitä lisää. Tekemään tavallaan juutalaisen uskonpuhdistuksen.

Paavalin ja muiden Uuden testamentin kirjoittajien sanoma Jeesuksesta taas oli se, että hän tuli täydellisesti muuttamaan kaiken. Jeesus tuli tekemään uuden liiton, joka on vanhaa parempi. Jeesus tuli täyttämään ne lupaukset, jotka jo patriarkoille annettiin. Aabrahamhan sai Jumalalta lupauksen, että maailma tulee siunatuksi hänen jälkeläisessään. Ja tuo jälkeläinen on Jeesus, Jumalan Poika. Jeesus tuli täyttämään sen uhrin, jonka esikuvia Mooseksen lain vaatimat uhrit olivat. Jeesus tuli täyttämään sen lain, jonka Jumala antoi Mooseksen kautta.

Siksi Paavali näki vaatimuksen ympärileikkauksesta jopa vaarallisena. Koska se hämärtää Jeesuksen sovitustyön merkitystä ja korostaa ihmisen omia mahdollisuuksia.

Tätä hän perustelee itsellään. Hän jos kuka voisi vedota ihmisten ja Jumalan edessä omiin ansioihinsa ja perintöönsä. Hän oli täydellinen juutalainen ja jos pelastus olisi kiinni siitä, Paavalilla ei olisi mitään huolen päivää.

Samanlaistahan on meilläkin. Meidänkin voi olla helppo tuudittautua tällaisiin ominaisuuksiin. Jollakulla suku on ollut sukupolvien ajan uskossa ja sukulaisissa on ehkä väkeviä saarnaajia, evankelistoja ja kirkonmiehiä. Toisella voi olla erinomainen koulutus, arvostettu työ ja kunnioitettu asema. Jollain saattaa olla kuuluisa ja pidetty suku, joka mahdollistaa elämässä kaikenlaista.

Mutta kaikkeen tähän Paavali sanoo, että älkää luottako siihen. Se on katoavaista ja vajavaista. Jeesus on ainoa, joka kestää. Paavali ei siis sano, että meillä ei saisi olla näitä kaikkia, eikä sitäkään, että niistä ei olisi yhtään mitään hyötyä. Totta kai ne auttavat elämässä. Mutta ne eivät ole kestäviä, eivätkä mitään verrattuna siihen, mitä saamme uskoessa Jeesukseen.

Koska kaikki on turhaa Kristuksen rinnalla

Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista. jj. 7–11

Paavali perustelee väitettään ympärileikkauksen ja inhimillisten ansioiden turhuudesta. Hän sanoo sitä kaikkea roskaksi. Kaikkia saavutuksiaan ja etujaan. Tähän on syynä se, että vain Jeesuksen kautta voidaan saada pelastus ja ylösnousemus.

Hän myös sanoo, että hän pitää kaikkea omaa ansiotaan roskana ja turhana, koska hän haluaa kaikille olevan selvää, että hän kuuluu Jeesukselle. Tässä Paavali heijastelee edellisen luvun Kristus-hymniä, jossa hän sanoo Jeesuksen luopuneen kaikesta, ottaneen orjan muodon ja kärsineen ristillä.

Ja samoin kuin hän sanoo, että Jeesus korotettiin tämän vuoksi, hän osoittaa, että sama omista ansioista luopuminen ja Jeesukseen omaksi tuleminen on ainoa mahdollisuus samaistua Jeesukseen ja aidosti pelastua.

Paavali myös osoittaa edelleen, että ansiot eivät ole tärkeitä, vaan asema. Hänellä itsellään oli kyllä ansioita, mutta ne eivät auttaneet saavuttamaan asemaa Jumalan lapsena. Sen sijaan Jeesuksessa oleminen, häneen uskominen, antaa meille tämän aseman.

Vaikka Paavali tässä sanoo itse luopuneensa kaikesta uskonsa tähden, hän ei aseta sitä kuitenkaan aidon uskon edellytykseksi. Me voimme olla rikkaita, köyhiä tai keskituloisia. Voimme olla korkeasti koulutettuja tai vailla minkäänlaista koulutusta. Voimme omistaa hienon asunnon tai olla kodittomia.

Nämä kaikki ovat kuitenkin katoavia. Pankkitili voi tyhjetä, asiantuntemuksemme voi vanhentua, talomme voi palaa poroksi. Ja vaikka näin ei kävisikään, niiden tarjoama hyvä on rajallista. Harvemmin korkea koulutus parantaa syöpää, suuri pankkitili korjaa särkynyttä sydäntä tai mukava asunto korvaa yksinäisyyttä.

Paavalin sanoma tässä on, että vaikka tällaisia asioita saa tavoitella ja käyttää hyväkseen, niiden tavoittelu ei koskaan saa olla meillä pääasiana. Ensisijaisena tavoitteena elämässä meillä pitäisi olla pyrkimys olla lähellä Jeesusta ja oppia tuntemaan häntä ja hänen voimaansa.

Kasvakaa siis uskossa

En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on. Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet. jj. 12–16

Lopuksi Paavali yllättää. Hänen perustelunsa ympärileikkausta vastaan on perinteistä protestanttista opetusta pelastuksesta armosta yksin uskosta ilman tekoja. Jos hän päättäisi tähän, voisimme mennä tyytyväisenä kotiin, mutta sen sijaan Paavali lopettaakin hieman hämmentävästi. Hän alkaakin puhua teoista ja pyrkimyksistä pelastuksen yhteydessä.

Paavali tuntuu jopa olevan hieman epävarma pelastuksestaan, joka tulee yksin uskosta, niin että kokee tarpeelliseksi kuitenkin tehdä itse asian hyväksi jotakin.

Paavalin huomio on hyvä. Vaikka olemmekin tulleet uskoon, emme ole vielä perillä. Elämme vielä tässä maailmassa, jossa on kaikenlaisia kiusauksia, houkutuksia ja mahdollisuuksia valita toisin. Paavali siis jatkaa aivan samaa teemaa, mistä hän aloittikin. Hän on vain siirtynyt sen toiseen ääripäähän. Aivan samaan tapaan kuin emme voi tukeutua pelastuksessa omiin ansioihimme, emme myöskään voi tukeutua menneisiin päätöksiin. Usko Jeesukseen ei siinä mielessä ole samanlaista kuin vaikkapa Valittujen Palojen tilaaminen erikoistarjouksella kuukaudeksi, jonka jälkeen loppuelämänsä ajan saa heiltä hellittämättä mainoksia.

Jumala kyllä toimii tietyssä mielessä juuri näin, sillä ei hän hylkää meitä, mutta Paavali puhuu siitä, että meilläkin on asiassa vastuumme. Uskossa Jeesukseen on kyse suhteesta ja siksi siihen tarvitaan meidänkin panostamme.

Kun olemme vastanneet myöntävästi Jumalan kutsuun, meidän tehtävämme on pysyä siinä. Pyrittävä elämään lähellä häntä ja oppimaan tuntemaan häntä. Samalla se tuo myös meille vastuun pyrkiä elää tuon suhteen ja uskon mukaisesti.

Se on pyrkimystä parempaan Jumalan avulla. Jättää entinen taakse ja opetella, mitä tarkoittaa olla Jumalan lapsi. Se tarkoittaa myös sitä, että kun epäonnistumme, emme jää siihen makaamaan, vaan nousemme ja jatkamme juoksua, kuten Lasse Viren.

Yksinkertaistettuna Paavalin opetus tässä on, että meidän tulisi pyrkiä luottamaan kaikessa Jumalaan, asettamaan elämämme tärkeysjärjestys tämän uskon mukaan ja elämään uskoamme todeksi arjessa. Ymmärtää ja elää sen mukaan, että elämämme ei ole enää maallista, vaan hengellistä Jumalan lapsen elämää.