Väkevä eksytys vai harmiton huvi

Kristillisissä yhteisöissä populaarikulttuuriin suhtaudutaan eri tavoin. On tietenkin ääripäät – kaikenlainen luovuus on turhaa tai jopa väärää itsekorostusta ja kaikenlainen luovuus on Jumalan lahjaa, ja sitä pitää käyttää – mutta myös väliin mahtuu paljon.


Monesti tieteiskirjallisuus ja fantasia saavat osakseen epäilyjä. Harry Potter nähdään kiertotienä noituuteen ja Pokemonit tutustumisena demoneihin. Hellyttävämmät ja viattomammatkin tarinat nähdään pahan välineinä. Halinallet, My little ponyt ja Teletapit nähdään Saatanan suurena juonena, jolla lapset houkutellaan New Agen, homouden ja kaikenlaisen vääryyden tielle.

Onneksi aivan kaikki kristityt eivät näin ajattele. Mutta kysymys on kuitenkin ihan hyvä; miten kristityn pitäisi suhtautua sekulaariin populaarikulttuuriin? Tai viihteeseen, maalliseen tai kristilliseen, yleensä?

Saako kristitty lukea Harry Potteria?

Yleensä kieltoa lukea, katsoa tai kuunnella jotakin populaarikulttuurin tuotetta perustellaan sillä, että se vie ihmistä kauemmaksi Jumalasta ja houkuttaa syntiin. Mahdollisesti, kuten Harry Potterin kohdalla, lisäyksenä voi olla perustelu siitä, että se voi johtaa jopa saatananpalvontaan. Tätä jälkimmäistä perusteluahan on käytetty myös monia roolipelejä vastustettaessa.

Tällaisen perustelun ongelma on yleensä siinä, että se vähättelee ihmisen älyä ja Jumalan voimaa. Jos elämääni voi luikerrella jokin demoni, koska luen fantasiaa, niin Jeesus ja hänen voimansa on ilmeisen pieni. Vastaavasti, jos otan tosissani kertomuksen keksityistä hahmoista ja heidän ihmeellisistä kyvyistään, on älykkyydessäni ja todellisuudentajussani jotakin pahasti vialla.

Vastaus kysymykseen on siis löydettävissä ihan maalaisjärjellä. Lähtökohtaisesti sekulaarin populaarikulttuurin kuluttamisella ei ole pahoja vaikutuksia. Tietenkin tähänkin pätee sama, mikä kaikkeen: kohtuus kaikessa.

Jos vaikkapa lukemaansa kirjasarjaan jää koukkuun ja siitä tulee koko elämä, niin sillä voi jo olla huonoja vaikutuksia. Sosiaalinen piiri pienenee, hengellinen elämä saattaa köyhtyä ja ihan ruumiillinen kuntokin rapistua. Mutta tämä ei koske pelkästään Harry Pottereita, vaan vähän kaikkea.

Samaan tapaan aikoinaan, kun Kauniit ja rohkeat -tv-sarja tuli Suomeen, se koukutti jotkin ihmiset niin, että he eivät voineet vastata sen esitysaikana puhelimeen tai lähteä kotoaan. Se oli pakko nähdä.

Mielikuvitus ja luovuus ovat Jumalan lahjaa

Pohjimmiltaan kyse on siitä, millaiseksi Jumala on luonut meidät. Hän on antanut meille mielikuvituksen ja luovuuden. Voisi siis sanoa, että populaarikulttuuri, taide kaikissa sen muodoissa, on Jumalan lahjaa, minkä ihmiset voivat toki vääntää kieroon.

Tämä ajatus löytyy jo Raamatusta. 2. Mooseksen kirjassa kerrotaan näin:

Herra sanoi Moosekselle: ”Minä olen valinnut Urin pojan Besalelin, Hurin pojanpojan Juudan heimosta, ja täyttänyt hänet Jumalan hengellä, niin että hänellä on viisautta ja ymmärrystä, tietoa ja taitoa suunnitella ja valmistaa taidokkaita töitä kullasta, hopeasta ja pronssista, hioa ja kiinnittää korukiviä, veistää puuta ja tehdä kaikkia taitoa vaativia töitä. Hänen apulaisekseen minä määrään Oholiabin, Ahisamakin pojan Danin heimosta, ja käsityöläisille minä annan taitoa, niin että he pystyvät tekemään kaiken, mitä olen käskenyt sinun valmistaa. 2. Moos. 31:1–7

Myöhemminkin Raamatussa taiteelliset ominaisuudet esitellään joko Jumalan antamina kykyinä tai kykyinä, joilla Jumalaa voidaan kunnioittaa. Daavid oli esimerkiksi runoilija. Hesekiel oli eräänlainen performanssitaiteilija, vaikka dramaattisten esitysten taustalla olikin aina jokin Jumalan antama sanoma. Uuden testamentin puolella Paavali viittaa taiteellisiin lahjoihin Jumalan antamina kirjoittaessaan:

Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. 1. Kor. 14:26

Paavali jopa rinnastaa luovan taiteen samalle tasolle opetuksen ja ilmestyksen kanssa.

Erityisesti luovuus näkyy Raamatussa siinä, että se on ennen kaikkea tarinoiden kirja. Jumala ei halunnut antaa meille teknistä elämän käyttöohjetta, jossa olisi vain kuivia käskyjä, kieltoja ja ohjeita, vaan hän päättikin inspiroida ihmisiä kirjoittamaan Raamatun, joka koostuu enimmäkseen kertomuksista.

Osa kertomuksista perustuu historiallisiin tapahtumiin, ja ne ovat siis historiankirjoitusta. Osa kertomuksista taas on lähtökohtaisestikin keksittyjä. Esimerkiksi Jeesuksen vertaukset olivat keksittyjen tarinoiden muotoon puettuja opetuksia.

Mielikuvituksella ja luovuudella on valtava voima ja Jumala itsekin käyttää sitä hyväkseen. Jumalan luoman asiana mielikuvitusta ja luovuutta voidaan myös pitää lähtökohtaisesti neutraalina, Jumalan hyväksymänä asiana.

Jos puhutaan mahdollisista huonoista vaikutuksista ja opetuksista, joita vaikkapa jännityskirjaa lukemalla, tv:n saippuasarjaa katsomalla tai uusinta iskelmää kuuntelemalla saa, on hyvä katsoa myös Raamattua. Raamatun kertomukset, etenkin Vanhassa testamentissa ovat usein raadollisia ja väkivaltaisia.

En usko, että kukaan vastuuntuntoinen vanhempi lukisi kaikkia Raamatun kertomuksia pienille lapsilleen. Väkivallan, vääryyden ja pahuuden kuvaus ei kuitenkaan tee Raamatusta automaattisesti pahaa. Päinvastoin, se näyttää aika realistisesti, mitä me ihmiset olemme olleet ja edelleen olemme.

Usko ja fiktio

Fiktion avulla ihmisyyttä ja siihen liittyviä asioita on käsitelty historian alkuhämäristä saakka. Tieteis- ja fantasiakirjallisuudessa on useinkin käsitelty ilmestymisaikansa kysymyksiä. Ne ovat olleet myös keino käsitellä muuten kiellettyjä aiheita. Esimerkiksi Neuvostoliitossa satujen, lastenkirjojen ja tieteiskirjallisuuden avulla käsiteltiin vallitsevaa tilannetta ja sen ongelmia, joista ei välttämättä ääneen saanut puhua.

On siis luonnollista, että tieteis- ja fantasiakirjallisuudessa on käsitelty myös uskontoa. Jopa niin sanotussa kovassa scifissä, eli tieteiskirjallisuudessa, joka nojautuu mahdollisimman paljon kulloinkin tunnettuun tieteellisyyteen, on sisältänyt hämmästyttävän paljon uskonnollista pohdintaa.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Rauhan Sanomia/Nya Budbäraren -lehdessä 3/16.

Jaa tämä:
Share

3 vastausta artikkeliin ”Väkevä eksytys vai harmiton huvi”

  1. Haluaisin kysyä, että onko syntiä lukea sarjakuvia tai katsoa elokuvia, joissa esiintyy fiktiivisiä Jumala hahmoja.

    Esimerkkejä tällaisista olisi, vaikka Marvel sarjakuvien Thor ja Disney elokuvien Hercules.

    Tiedän myös ihmisiä, jotka harrastavat figuurien keräilyä. Olisiko se syntiä kerätä figuureja tällaisista hahmoista? Nämä hahmot ovat kuitenkin ihan pelkästään mielikuvituksen tuotetta.

    1. Ei se syntiä ole. Esimerkiksi Paavali kirjoitti Uudessa testamentissa, että muita jumalia ei edes ole olemassa. Fiktiota lukiessamme tiedostamme sen olevan keksittyä, joten siitä ei ole haittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *