Aihearkisto: Eksegeesi

Jumalan suuruus paljastuu

Jeesus palaa opetuslapsineen Gerasan alueelta ja ollaan taas rannalla. Välittömästi he ovat jälleen väkijoukon ympäröimänä. Ihmiset haluavat erilaisia asioita: paranemista, Jeesuksen näkemistä, ihmeen.

Markus ei paikkaa määrittele sen tarkemmin, mutta ilmeisesti ollaan lähellä Kapernaumia, Jeesuksen kotikaupunkia, jonka synagogan esimies tulee pyytämään apua Jeesukselta. Siitä alkaa tapahtumaketju, joka muodostaa Jeesuksen neljän suuren ihmeen kaksi viimeistä ihmettä.

Nämä neljä ihmettä ja niitä edeltänyt vertausten sarja kertovat Jeesuksen tehtävästä ja Jumalan valtakunnasta. Jatka lukemista Jumalan suuruus paljastuu

Jaa tämä:
Share

Roskaakin tärkeämpää

Opiskeluaikana meillä oli yleensä lukuvuoden alussa syksyllä koko koulun yhteinen virkistyspäivä. Joka vuosi se oli erilainen. Yhtenä vuonna tehtiin vaellus, toisena oli ulkopelejä ja jonain vuonna oli sellainen yhdistetty peli- ja vaellusretki.

Tätä varten meidät jaettiin ryhmiin ja lähetettiin matkaan ryhmä kerrallaan. Vaelluksen varrella oli erilaisia tehtäviä, jotka vaativat älykkyyttä ja ryhmähenkeä. Yksi tehtävistä oli päästä kahden puun väliin vedetyn köysiverkon läpi niin, että jokainen ryhmän jäsen menee eri verkon reiästä läpi koskettamatta köysiin. Jatka lukemista Roskaakin tärkeämpää

Jaa tämä:
Share

Millä ihmeen oikeudella?

Ensimmäinen kunnollinen kosketukseni metodistikirkkoon oli Tampereen metodistiseurakunta, johon vaimoni kanssa liityimmekin. Olimme siellä jäseninä mukana toiminnassa viisi vuotta, jonka jälkeen muutimme Hankoon, jossa aloitin opiskelut pastoriksi. Opiskeluaikana kävimme kuitenkin toisinaan Tampereella vierailemassa. Jatka lukemista Millä ihmeen oikeudella?

Jaa tämä:
Share

Siat ja riivaajat hän mereen suisti!

Joitain vuosia sitten olimme tulossa autolla nuortenleiriltä. Ajoimme siinä vaiheessa jossakin Lahden ja Helsingin välissä. Auto oli täynnä. Takana oli tiivis ja hauska viikko. Olimme siis aika väsyneitä. Ainakin itse muistan takapenkillä pilkkineeni.

Yhtäkkiä meidät yllätti rajuilma. Alkoi sataa kaatamalla, niin että autosta näki hädin tuskin eteen. Jouduimme hidastamaan vauhtia aika tavalla, mutta jatkoimme kuitenkin matkaa. Ja koska olin väsynyt, taisin torkahtaa. Jatka lukemista Siat ja riivaajat hän mereen suisti!

Jaa tämä:
Share

Opetuslapset merihädässä

Jokin aika sitten näin painajaisen. Lähdin Viking line -laivalle risteilylle. Laiva ei tosin ollut mikään Viking Grace, vaan hyvin matala ja kiikkerän tuntuinen paatti. Lisäksi satama, josta lähdimme oli valtava ja se oli suunnattomien valtameriristeilijöiden täyttämä. Osa risteilijöistä oli tulossa satamaan ja osa lähdössä ja ne samalla nostattivat valtavat aallot, jotka heittelivät laivaa, jossa minä olin.

Heti satamasta lähdön jälkeen aloin pelätä tilannetta, eikä siinä auttanut yhtään se, että veneeni näytti kaiken lisäksi vuotavan. Huoli ja pelko, vaikka kyse olikin vain unesta, oli aiheellinen. En yhtään muista, miten tuo unen laivamatka jatkui, mutta tuo alku on jäänyt mieleen. Jatka lukemista Opetuslapset merihädässä

Jaa tämä:
Share

Kylväjävertaus

Vuosia sitten, kun asuin vielä kotona, mutta olin jo päässyt yläasteelta, hoidin paljon pikkusisaruksiani. En ollut päässyt kouluun ja minulla oli välivuosi, joten kävin usein hakemassa nuorimpia pikkusisaruksia hoidosta ja hoidin heitä, kunnes vanhempani tulivat kotiin. Yhtenä aamuna äitini herätti minut ennen lähtöään töihin varmistaakseen, että muistan sitten hakea muksut hoidosta.

Muistan vieläkin sen hetken. Äitini avasi huoneeni oven ja laittoi valot päälle ja havahduin hereille. Sitten äitini kertoi kaiken, mitä piti tehdä. Unenpöppöisenä en ymmärtänyt sanaakaan ja pyysin toistamaan. Äiti toisti ohjeet ja minä kuuntelin tarkasti. En vieläkään ymmärtänyt sanaakaan ja pyysin toistamaan. Äiti selitti asian kolmanteen kertaan ja minä yritin vielä tarkemmin kuunnella, mutta en edelleenkään ymmärtänyt mitään. Olin näennäisestä heräämisestäni huolimatta edelleen lähes unessa. Lopulta tajusin tilanteen ja pyysin äitiä kirjoittamaan lapun, jonka voin sitten lukea, kun herään oikeasti. Jatka lukemista Kylväjävertaus

Jaa tämä:
Share

Anteeksiantamaton synti

Aamupalahan on päivän tärkein ateria, eikö niin? Olimme yhdellä nuortenleirillä ja siellä oloon kuului tietenkin kaikenlaiset kujeet ja jekut. Yhtenä päivänä saimme ohjaajien kesken täydellisen idean. Karkkivärit! Koska leiri oli aika syrjäisellä seudulla, oli karkkivärien löytäminen oikeasti työn takana, mutta lopulta niitä jostakin lähialueen kaupasta löydettiin. Jatka lukemista Anteeksiantamaton synti

Jaa tämä:
Share

Oletko kutsuttu?

Kouluaikana en ollut mitenkään liikunnallinen. Itse asiassa enimmäkseen inhosin liikunnantunteja. Syynä oli toisaalta pelko. Pelkäsin palloa, koska olin yhdellä liikuntatunnilla saanut jalkapallossa pallon päähäni ja samalla syytteet joukkuetovereiltani, koska pallo kimposi päästäni omaan maaliimme. Pelkäsin voimistelua, koska välillä siinä piti kiivetä köyttä tai pyöriä tangolla. Kumpikin oli tällaiselle korkeanpaikankammoiselle kauhun paikka.

Toisaalta syynä oli se, että olin useimmissa urheilulajeissa aika huono, eikä luokkatovereilta tai opettajalta yleensä saanut minkäänlaista kannustusta, mikä olisi tehnyt asiasta mielekkäämpää. Mutta tämä vaikutti yleensä siihen, että olin ihan mielissäni, kun joukkkueita kootessa minä olin yleensä viimeisimpänä valittujen joukossa. Eipä ollut suuria odotuksia omalle suoritukselle. Normaalisti esimerkiksi jalkapallossa jäinkin maalin liepeille ”puolustamaan”, mikä tarkoitti sitä, että juttelin maalivahdin kanssa ja piirtelimme varjokuviamme pelikentän soraan.

Valinta ja kutsu pohdituttavatkin tällä kertaa, sillä Jeesus kutsui ihmisiä. Erityisesti nimeltä, mutta myös yleisesti. Yksi tällainen kutsu on kahdentoista apostolin nimittäminen: Jatka lukemista Oletko kutsuttu?

Jaa tämä:
Share

Pitäisikö paastota?

Oletko ollut tilanteessa, jossa joku on tehnyt jotakin käsittämätöntä ja olet vain ajatellut, että ”ei noin saa tehdä”? En tarkoita välttämättä mitään pahantekoa, vaan jotakin, joka tavalla tai toisella rikkoo tapaa tai totuttua tapaa.

Itse olin kerran eräässä tapahtumassa, missä oli ruokatarjoilu. Jälkiruokana oli kiisseliä ja siihen vaniljakastiketta. Olin jälkiruokajonossa, kun edellä oleva henkilö teki juuri jotakin tällaista. Hän otti jälkiruoka-astian, jätti väliin kiisselin ja kauhoi astiansa täyteen maittavaa vaniljakastiketta. Olin täysin hämmästynyt ja ainoa ajatukseni tosiaan oli: ”ei noin saa tehdä”. Jatka lukemista Pitäisikö paastota?

Jaa tämä:
Share

Syntisten juhla

Koska minulla ei ole autoa ja muutenkin kannatan joukkoliikennettä, olen myös myötämielinen lappuliisoja eli pysäköinninvalvojia kohtaan. Olen kuitenkin huomannut, että monet autoilijat eivät oikein pidä heistä. Jos ei aina, niin ainakin useimmiten väärälle pysäköinnille löytyy hyviä selityksiä, eikä sakkoa pitäisi siksi kirjoittaa. Jatka lukemista Syntisten juhla

Jaa tämä:
Share