Uuden testamentin virkakehitys näkyy ehkä selkeimmin Apostolien teoissa, joka kattaa karkeasti arvioiden hiukan yli 30 vuoden ajanjakson. Apostolien tekojen kirjoittajalla on ollut selvästi tarkoituksena kuvata evankeliumin leviämistä Jeesuksen sanojen mukaan Jerusalemista maan ääriin (Ap.t. 1:8). Samalla hän tulee kuvanneeksi niitä uusia tilanteita ja haasteita, joita ensiaskeleitaan ottava kristillinen kirkko kohtasi. Siksi käyn läpi muutamia Apostolien tekojen kohtia, jotka mielestäni kuvaavat alkukirkon virkojen ja johtajuuden kehitystä.
Miten meidän tulisi ymmärtää Israelin asema ja sille Vanhassa testamentissa annetut lupaukset uuden liiton valossa. Voiko juutalainen pelastua noudattamalla juutalaisia tapoja ilman uskoa Jeesukseen? Ovatko Vanhassa testamentissa Israelille annetut lupaukset ja Siinailla tehty liitto yhä voimassa? Mitä kristillinen julistus merkitsee juutalaisille? Näitä kysymyksiä tulen käsittelemään tässä kirjoituksessani.
Psalmi 82 on niitä raamatunkohtia, jotka herättävät monissa hämmennystä. Siinä Jumala esitellään jumalien kokouksen johtajaksi. Helposti saattaa alkaa ajatella, miksi tällainen Psalmi on ylipäätään otettu mukaan Raamattuun. Tämähän on harhaoppia!
Tässä eksegeesissäni keskityn muun muassa tähän kysymykseen. Pyrin vastaamaan Psalmin herättämään kysymykseen ja selvittämään myös, mikä on tämän Psalmin sanoma tämän päivän lukijalle.
Vuoden 1992 käännös ilmaisee käsiteltävässä jakeessa, että Jumala olisi jakanut jokaiselle kansalle oman jumalan. Kun ottaa huomioon juutalaisuuden tiukan monoteistisen kannan, tämä käännös vaikuttaa omituiselta. Jae on myös malliesimerkkejä uutta käännöstä kritisoivien keskuudessa. Tässä esityksessä pyrin selvittämään käännösratkaisun taustoja ja oikeellisuutta.
Kristillisen uskon erityispiirteenä on aivan alusta asti ollut usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Kolminaisuusoppi on luonnollisesti matkan varrella kehittynyt ja selkeytynyt, mutta jo ensimmäiset kristityt Uuden testamentin mukaan pitivät tärkeänä erityisesti Isän ja Pojan yhteyttä. Näin tehdessään he tietyllä tavalla irtautuivat juutalaisesta perinteestä ja antoivat kristinuskolle omaleimaisen identiteetin.
Katolinen kiirastulioppi herättää usein närää protestanteissa. Se nähdään pakanallisena, epäraamatullisena ja pahana. Nopeasti ajateltuna, se saattaa näitä kaikkia ollakin. Ainakaan Raamatusta ei löydy mitään kovin selkeää opetusta, joka tukisi ajatusta kiirastulesta, vaikka siellä käsitelläänkin jonkin verran kuolemanjälkeistä tilaa. Vertailen tässä kirjoituksessani katolista kiirastulioppia ja protestanttien välitilaoppia. Välitilalla tarkoitetaan kuolemanjälkeistä tilaa ennen viimeistä tuomiota ja ylösnousemusta.
Johanneksen evankeliumissa painottuu korkea kristologia. Jeesus esitellään Jumalan Poikana, pre-eksistenttinä Sanana ja Messiaana. Evankeliumissa leimallisia ovat monet minä olen -lauseet ja Isä ja minä olemme yhtä -puheet, jotka välittävät tätä sanomaa. Kristologian rinnalla evankeliumissa käsitellään myös muun muassa soteriologiaa (Joh. 3:16 tutuimpana jakeena), ekklesiologiaa (paimen-puheet) ja eskatologiaa (muun muassa opetukset ylösnousemuksesta). Nämä kolme kietoutuvat tiiviisti kirjan kristologiseen painotukseen ja suodattuvat sen läpi.
Käsittelen tässä työssä kahta Johanneksen evankeliumin kertomusta, joista toisessa pääpainona on soteriologia ja toisessa eskatologia.
Nykyisessä kristillisessä kielenkäytössä Herra-nimitys sisältää vahvan kristologisen painotuksen. Jeesus on Herrana hallitsija ja Jumala, joka pelastaa ja tuomitsee. Hän on pyhä ja korkea, mutta myös läheinen ja myötätuntoinen.
Tässä tekstissäni raapaisen Herra-kristologian pintaa. Mistä se on tullut, miten sitä on käytetty ja mitä sillä on haluttu sanoa. Jatka lukemista Jeesus on Herra→
