Aihearkisto: Teologia

Uskallanko pyytää?

Vanha vitsi kertoo miehestä, joka oli ajamassa autoa. Kesken matkan rengas puhkesi. Mies pysäköi tien viereen, totesi vahingon ja alkoi etsiä työkaluja renkaan vaihtamiseen. Hän kuitenkin huomasi pian, että autossa ei ollut lainkaan tunkkia, jolla nostaa autoa renkaan kohdalta ilmaan. Jatka lukemista Uskallanko pyytää?

Jaa tämä:
Share

Suhtautuminen omaisuuteen

Meillä kristityillä on erilaisia, toisinaan ihan vastakkaisiakin näkemyksiä eri asioihin. Yksi niistä on raha ja omaisuus ja miten niihin pitäisi suhtautua. Toiset opettavat, että Jumalan siunaus näkyy aina taloudellisena hyvinvointina ja uskovien tulee olla rikkaita, toiset taas opettavat jopa Raamattua väärin lainaten, että raha on kaiken pahan alku. Jatka lukemista Suhtautuminen omaisuuteen

Jaa tämä:
Share

Ihmeellinen Jumala

Pari vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa elämässäni etelässä lomalla. Menimme vaimoni kanssa Kyprokselle. Siellä näin ensimmäistä kertaa kunnolla palmupuita ja niiden näkemisen aiheuttama reaktio yllätti minutkin. Tuijotin niitä, kävin koskemassa niitä ja naamallani oli kaiken aikaa leveä hymy. Oikeita palmuja.

Lomamme kesti viikon verran ja sinä aikana ehdin näkemään aika monta palmua. Niinpä lähtöpäivänä päätin vielä kerran fiilistellä palmuilla. Menin silittelemään niiden pintaa ja tarkastelin niitä. Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan herättäneet minussa kummempaa reaktiota. Olin tottunut niihin. Sitten, viime vuonna menimme jälleen etelään lomalle. Tällä kertaa kohteena oli Teneriffa, jossa myös oli palmuja. Lentokoneessa odotin perille pääsyä, mutta perillä eivät palmut taaskaan herättäneet kummoistakaan reaktiota. Nehän oli jo nähty, ne olivat tuttuja. Jatka lukemista Ihmeellinen Jumala

Jaa tämä:
Share

Metodistikirkko ja seksuaalivähemmistöt 3/3

Päätös kesällä 2016 valitun ja vihityn avoimesti homoseksuaalin piispan valinnasta metodistikirkossa herätti kysymyksiä ja ristiriitoja. Huhtikuussa 2014 kirkon korkein lakia valvova elin, tuomarineuvosto, antoi päätöksen valinnasta. Jatka lukemista Metodistikirkko ja seksuaalivähemmistöt 3/3

Jaa tämä:
Share

Metodistikirkko ja seksuaalivähemmistöt, osa 2/3

Huhtikuun lopulla 2017 metodistikirkon tuomarineuvosto (Judicial council) käsitteli piispa Karen Oliveton piispanvaalista nostettua kannetta. Piispa Oliveto on siviiliavioliitossa metodistikirkon naisdiakonin kanssa. Kanne koski siis kysymystä, voidaanko lesbosuhteessa oleva pappi valita ja vihkiä piispaksi. Jatka lukemista Metodistikirkko ja seksuaalivähemmistöt, osa 2/3

Jaa tämä:
Share

Liberaaliteologian perintö

Vuoden 2015 toiseksi viimeisenä päivänä kuoli yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista raamatuntutkijoista. Hän oli paljon ristiriitaisiakin tunteita herättänyt Heikki Räisänen. Etenkin Suomessa Räisänen antoi niin kutsutulle liberaaliteologialle kasvot. Harva kuitenkin tuli tai tulee ajatelleeksi, että Heikki oli saman kehityksen ja siunauksen tulos, kuin häntä vastustaneet konservatiivitkin. Jatka lukemista Liberaaliteologian perintö

Jaa tämä:
Share