Avainsana-arkisto: kristologia

Kolminaisuusopin historialliset ja teologiset kehityskulut

Tässä esseessä tarkoitukseni on tarkastella kolminaisuusopin historiallista kehitystä ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina eksegetiikan, kirkkohistorian ja systemaattisen teologian näkökulmista. Käsittely on varsin pintapuolista, mutta se antanee hyvän kokonaiskuvan. Jatka lukemista Kolminaisuusopin historialliset ja teologiset kehityskulut

Jaa tämä:
Share

Liian tuttu ja siksi vaikea uskoa

Markuksen kertomuksessa tulee käännekohta. Jeesuksen toiminta on ollut nousujohdanteista. Hän on saanut seuraajia ja mainetta. Hän on tehnyt ihmeitä ja opettanut vakuuttavasti, mikä on herättänyt hämmästystä. Nyt tuntuu, että kaikki lysähtääkin kasaan. Kaikki ihmeellisyys ja mahtavuus katoaa, kun mennään kotiin. Jatka lukemista Liian tuttu ja siksi vaikea uskoa

Jaa tämä:
Share

Siat ja riivaajat hän mereen suisti!

Joitain vuosia sitten olimme tulossa autolla nuortenleiriltä. Ajoimme siinä vaiheessa jossakin Lahden ja Helsingin välissä. Auto oli täynnä. Takana oli tiivis ja hauska viikko. Olimme siis aika väsyneitä. Ainakin itse muistan takapenkillä pilkkineeni.

Yhtäkkiä meidät yllätti rajuilma. Alkoi sataa kaatamalla, niin että autosta näki hädin tuskin eteen. Jouduimme hidastamaan vauhtia aika tavalla, mutta jatkoimme kuitenkin matkaa. Ja koska olin väsynyt, taisin torkahtaa. Jatka lukemista Siat ja riivaajat hän mereen suisti!

Jaa tämä:
Share

Opetuslapset merihädässä

Jokin aika sitten näin painajaisen. Lähdin Viking line -laivalle risteilylle. Laiva ei tosin ollut mikään Viking Grace, vaan hyvin matala ja kiikkerän tuntuinen paatti. Lisäksi satama, josta lähdimme oli valtava ja se oli suunnattomien valtameriristeilijöiden täyttämä. Osa risteilijöistä oli tulossa satamaan ja osa lähdössä ja ne samalla nostattivat valtavat aallot, jotka heittelivät laivaa, jossa minä olin.

Heti satamasta lähdön jälkeen aloin pelätä tilannetta, eikä siinä auttanut yhtään se, että veneeni näytti kaiken lisäksi vuotavan. Huoli ja pelko, vaikka kyse olikin vain unesta, oli aiheellinen. En yhtään muista, miten tuo unen laivamatka jatkui, mutta tuo alku on jäänyt mieleen. Jatka lukemista Opetuslapset merihädässä

Jaa tämä:
Share

Miten kolminaisuusoppi syntyi?

Kristillisen uskon erityispiirteenä on aivan alusta asti ollut usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Kolminaisuusoppi on luonnollisesti matkan varrella kehittynyt ja selkeytynyt, mutta jo ensimmäiset kristityt Uuden testamentin mukaan pitivät tärkeänä erityisesti Isän ja Pojan yhteyttä. Näin tehdessään he tietyllä tavalla irtautuivat juutalaisesta perinteestä ja antoivat kristinuskolle omaleimaisen identiteetin.

Jatka lukemista Miten kolminaisuusoppi syntyi?

Jaa tämä:
Share

Jeesus on Herra

Nykyisessä kristillisessä kielenkäytössä Herra-nimitys sisältää vahvan kristologisen painotuksen. Jeesus on Herrana hallitsija ja Jumala, joka pelastaa ja tuomitsee. Hän on pyhä ja korkea, mutta myös läheinen ja myötätuntoinen.

Tässä tekstissäni raapaisen Herra-kristologian pintaa. Mistä se on tullut, miten sitä on käytetty ja mitä sillä on haluttu sanoa. Jatka lukemista Jeesus on Herra

Jaa tämä:
Share