Aihearkisto: Eksegeesi

Armo nostaa

Kun olin lapsi, olin usein kesälomalla mummolassa. Kävimme toisinaan setieni ja tätieni kanssa uimassa. Yksi uimapaikka, jossa usein kävimme oli pieni kallioiden ympäröivä järvi. En tykännyt siitä paikasta kovinkaan paljoa, koska siellä ei ollut hiekkarantaa, vaan melko jyrkkään upottava kallio, enkä oikein osannut vielä uida. Vedessä oleminen oli siis siellä minulle vaikeaa.  Jatka lukemista Armo nostaa

Jaa tämä:
Share

Rukoile yhteyttä

Rukous on asia, josta seurakunnissa puhutaan paljon, mutta joka voi silti jäädä vähiin. Yksi syy tälle voi olla se, että pidämme rukousta yleisenä toimituksena ilman sen kummempaa päämäärää. Vaikka meillä olisikin eriteltyjä rukousaiheita, saatamme suhtautua rukoukseen huomaamattammekin niin, että rukous yleisesti on se pääasia eikä se, mitä tai miten rukoillaan. Jatka lukemista Rukoile yhteyttä

Jaa tämä:
Share

Entä sinä?

Joskus puheenaiheeksi saattaa keskustelussa nousta kysymys siitä, missä on ollut jonkin merkittävän tapahtuman aikana. Vähän vanhemmilla sellaisia ovat esimerkiksi ensimmäisen ihmisen astuminen Kuun pinnalle tai Kennedyn salamurha. Itselläni yksi lempitapahtumia tässä aihepiirissä on Suomen euroviisuvoitto. En yleensä katso Euroviisuja, mutta tuolla kertaa satuin katsomaan ja tilannekin oli erikoinen, koska asuimme silloin Tartossa Virossa. Jatka lukemista Entä sinä?

Jaa tämä:
Share

Ihmeellinen Jumala

Pari vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa elämässäni etelässä lomalla. Menimme vaimoni kanssa Kyprokselle. Siellä näin ensimmäistä kertaa kunnolla palmupuita ja niiden näkemisen aiheuttama reaktio yllätti minutkin. Tuijotin niitä, kävin koskemassa niitä ja naamallani oli kaiken aikaa leveä hymy. Oikeita palmuja.

Lomamme kesti viikon verran ja sinä aikana ehdin näkemään aika monta palmua. Niinpä lähtöpäivänä päätin vielä kerran fiilistellä palmuilla. Menin silittelemään niiden pintaa ja tarkastelin niitä. Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan herättäneet minussa kummempaa reaktiota. Olin tottunut niihin. Sitten, viime vuonna menimme jälleen etelään lomalle. Tällä kertaa kohteena oli Teneriffa, jossa myös oli palmuja. Lentokoneessa odotin perille pääsyä, mutta perillä eivät palmut taaskaan herättäneet kummoistakaan reaktiota. Nehän oli jo nähty, ne olivat tuttuja. Jatka lukemista Ihmeellinen Jumala

Jaa tämä:
Share

Opetuslasten ensimmäinen lähetysmatka

Lapsena tuli usein tilanteita, jolloin piti toimia nopeasti. Tapahtui esimerkiksi jotakin huonoa, joku tai mikä pahinta, itse, teki jotain väärää tai sitten tapahtui jotakin hyvää ja erikoista. Sellaisissa tilanteissa piti lähteä heti kertomaan jollekin ja lelut jätettiin siihen.

Jos oli tehnyt jotakin väärää, niin tietenkin kiireen syynä oli se, että ehti joko karkuun tai ensimmäisenä kertomaan vanhemmille oma näkemys siitä, mitä oli tapahtunut. Tai jos tapahtui jotakin hienoa, piti yrittää päästä kertomaan itse asiasta ensimmäisenä, että muut eivät ehdi kertomaan ja saa siitä kiitosta. Jatka lukemista Opetuslasten ensimmäinen lähetysmatka

Jaa tämä:
Share

Epätodennäköinen sankari

1990-luvun alkupuoliskolla olin Oriveden opiston kuvataidelinjalla. Vaikka en ole mikään liikunnallinen, osallistuin kuitenkin jonkin verran vapaa-ajalla yhteisiin peleihin. Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi kerta, jolloin pelasimme opiskelijaporukalla lentopalloa.

Olen kaikissa pallolajeissa melkoisen huono, koska pelkään palloa ja todennäköisemmin väistän tai pakenen palloa kuin otan sen vastaan. Niinpä lentopallo on kohdallani aika tuhoon tuomittu laji. Jatka lukemista Epätodennäköinen sankari

Jaa tämä:
Share

Mikä ihmeen ruumiin ylösnousemus?

Kun olin lapsi, meille ostettiin pelikonsoli tai jonkinlainen tietokone. Se taidettiin tilata Hobby Hallista tai jostakin vastaavasta ja se toimitettiin meille postitse. Sitä tietenkin odotettiin innolla ja kun paketti vihdoin saapui, se piti heti avata ja laittaa laite toimintakuntoon. Jatka lukemista Mikä ihmeen ruumiin ylösnousemus?

Jaa tämä:
Share

Liian tuttu ja siksi vaikea uskoa

Markuksen kertomuksessa tulee käännekohta. Jeesuksen toiminta on ollut nousujohdanteista. Hän on saanut seuraajia ja mainetta. Hän on tehnyt ihmeitä ja opettanut vakuuttavasti, mikä on herättänyt hämmästystä. Nyt tuntuu, että kaikki lysähtääkin kasaan. Kaikki ihmeellisyys ja mahtavuus katoaa, kun mennään kotiin. Jatka lukemista Liian tuttu ja siksi vaikea uskoa

Jaa tämä:
Share

Hullu profeetta vai evankelistan esikuva?

Markuksen evankeliumi alkaa Jeesuksen esittelyllä. Esittely luo pohjan koko kirjan sanomalle, joka huipentuu Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen. Samalla esittely antaa myös nykylukijalle vinkkejä siitä, miten voisimme parhaiten toimia Jeesuksen todistajina maailmassa. Jatka lukemista Hullu profeetta vai evankelistan esikuva?

Jaa tämä:
Share