Kaikki kirjoittajan welzu artikkelit

Karismaattinen Wesley

Noin 70 miljoonaa ihmistä kattavan maailmanlaajuisen metodistisen perheen isänä pidetään anglikaanipappi John Wesleytä. Wesleyn toimintaa, kuten metodistista herätystäkin, kuvataan useimmiten pyhitysliikkeenä, jossa korostettiin henkilökohtaista uskoa ja uskonelämän kilvoittelua.

Vaikka John Wesley ehkä ennen kaikkea oli pyhityssaarnaaja, hän oli myös nykytermein ilmaistuna karismaatikko, jonka työssä näkyi Pyhän Hengen yliluonnollinen työ.

Tässä kirjoituksessa keskitynkin John Wesleyn omaan elämään karismaattisesta näkökulmasta. Jätän pohdinnat Wesleyn teologiasta aiheen suhteen vähemmälle. Uskon kuitenkin, että Wesleyn elämäntilanteiden tarkastelu auttaa meitä ymmärtämään myös, miten tärkeää Pyhän Hengen vaikutus Jumalan valtakunnan työssä on.

Jatka lukemista Karismaattinen Wesley

Jaa tämä:
Share

Matkalla osa 6: Jaakobin kirje

Lähestymme matkamme, tai matkaoppaamme, loppua. Olemme käsitelleet uskossa elämistä eri näkökulmista Jaakobin kirjeen teemojen mukaan. Tästä on muodostunut kuva uskonelämästä, joka toteutuu erilaisten suhteiden kautta. Suhteissamme Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Olemme huomanneet, että Jumalan valtakunnassa näkökulma asioihin on usein erilainen, jopa nurinkurinen maalliseen näkökulmaan verrattuna.

Jatka lukemista Matkalla osa 6: Jaakobin kirje

Jaa tämä:
Share

Matkalla osa 4: Jaakobin kirje

Jaakobin kirjeen kolmas luku saattaa yllättää lukijan. Tähän saakka Jaakob on ollut melko maanläheinen ja puhunut kaikille kristityille. Nyt hän tuntuu kohdentavan sanansa opettajille ja opettajiksi pyrkiville. Aivan ensimmäisenä löydämmekin kehotuksen, jonka mukaan kovinkaan monen ei kannata ryhtyä opettajaksi, sillä opettajat saavat ankaramman tuomion.

Jatka lukemista Matkalla osa 4: Jaakobin kirje

Jaa tämä:
Share

Matkalla osa 2: Jaakobin kirje

Miten elämme uskoamme todeksi?

Edellisessä osassa käsittelimme, mitä uskon eläminen todeksi merkitsee ja tutkailimme siihen liittyviä ominaisuuksia. Nyt pohdimme, miten uskon eläminen todeksi toteutuu käytännössä. Tästä Jaakob kirjoittaa kirjeessään jakeissa 1:19–2:13. Käsiteltävä katkelma puhuu Raamatun oikeanlaisesta ymmärtämisestä, aidosta jumalanpalveluksesta ja lähimmäisenrakkaudesta.

Jatka lukemista Matkalla osa 2: Jaakobin kirje

Jaa tämä:
Share

Miksi kristittyjen pitäisi välittää luonnosta?

Huoli luonnon tilasta on melko uusi asia. Vaikka jo 1900-luvun alussa jotkut tiedemiehet esittivät huolensa maailmanlaajuisesta ekologisesta kriisistä, vasta 1960-luvulla huoli alkoi näkyä laajemmin. Kristityt näkivät tämän vieläkin myöhemmin, ainakin korkeammilla tasoilla. Maailman kirkkojen neuvosto keskusteli ympäristön ongelmista ja ekologisesta kriisistä 1970-luvulla.

Olen itse ollut kristitty noin 20 vuotta ja tänä aikana olen kuullut monien kristittyjen kannanottoja luontoon ja ympäristöön. Yksi melko yleinen lausunto, jonka olen kuullut, on, että meidän ei tarvitse välittää luonnosta, koska Jumala kuitenkin tuhoaa sen. Tulee olemaan suuri sota, Harmageddon tai jotakin, ja sitten Kristus palaa takaisin ja kaikki palaa poroksi joka tapauksessa. Joten miksi vaivautua välittämään?

Jatka lukemista Miksi kristittyjen pitäisi välittää luonnosta?

Jaa tämä:
Share