Paavalin elämän pääasialliset lähteet ovat Uuden testamentin kirjoitukset. Tämän lisäksi on meille säilynyt jonkin verran perimätietoa. Uudessa testamentissa Paavalin elämän lähteet voi jakaa karkeasti kahteen osaan. Toisaalta on Apostolien teot, jossa hänen elämäänsä kuvataan kerronnallisin keinoin. Toisaalla taas on Paavalin omat kirjeet, joissa Paavali itse kertoo elämästään ja kokemuksistaan. Näin voimme käyttää vähintään kahta suhteellisen itsenäistä lähdettä muodostaessamme kokonaiskuvaa Paavalista.
Tässä tutkielmassa keskityn pääasiassa kahteen katkelmaan. Toinen on Apostolien tekojen luvut 9–15 ja toinen Galatalaiskirjeen luvut 1–2. Pyrin vertailemaan näiden kahden lähteen yhtäläisyyksiä ja eroja, ja pohdin, mitä todella tapahtui.
Mooses on mahdollisesti Raamatun tärkein henkilö heti Jeesuksen jälkeen. Tämä on toki luonnollista, kun ottaa huomioon sen, että Mooses on yksi suurimmista Jeesuksen vanhatestamentillisista esikuvista sekä Israelin vapauttajana että lain antajana ja liiton solmijana.
Kuningas Manasse muistetaan Vanhan testamentin kirjoissa äärimmäisen pahana kuninkaana, jonka vuoksi Juudan kuningaskunta joutui pakkosiirtolaisuuteen. Täysin yhtenäinen ei Vanhan testamentin perimätieto kuitenkaan ole, sillä Aikakirjojen kuvauksen mukaan Manasse olisikin tehnyt parannuksen ja jopa aloittanut uskonnollisen reformin.
Tässä kirjoituksessa pohdin näiden kahden Manasse-kuvan eroja ja mahdollisia syitä. Lopulliseksi kysymykseksi nousee: ”Mistä meidät muistetaan?”
Kristillisen uskon erityispiirteenä on aivan alusta asti ollut usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Kolminaisuusoppi on luonnollisesti matkan varrella kehittynyt ja selkeytynyt, mutta jo ensimmäiset kristityt Uuden testamentin mukaan pitivät tärkeänä erityisesti Isän ja Pojan yhteyttä. Näin tehdessään he tietyllä tavalla irtautuivat juutalaisesta perinteestä ja antoivat kristinuskolle omaleimaisen identiteetin.
Katolinen kiirastulioppi herättää usein närää protestanteissa. Se nähdään pakanallisena, epäraamatullisena ja pahana. Nopeasti ajateltuna, se saattaa näitä kaikkia ollakin. Ainakaan Raamatusta ei löydy mitään kovin selkeää opetusta, joka tukisi ajatusta kiirastulesta, vaikka siellä käsitelläänkin jonkin verran kuolemanjälkeistä tilaa. Vertailen tässä kirjoituksessani katolista kiirastulioppia ja protestanttien välitilaoppia. Välitilalla tarkoitetaan kuolemanjälkeistä tilaa ennen viimeistä tuomiota ja ylösnousemusta.
Tiituksen kirje on ollut itselleni hieman vieras. Yleensä muistan siitä vain sen, että siellä on se sama lista seurakunnan kaitsijan ominaisuuksista kuin 1. Timoteuskirjeessäkin. Niinpä valitessani tämän projektin aihetta, päätin kääntyä Tiituksen puoleen. Ilmeisimmät aiheet, Timoteuksen naisviittaukset esimerkiksi, ovat loppuunkaluttuja, joten tämä oli itselleni tuoreempi tapaus.
Johanneksen evankeliumissa painottuu korkea kristologia. Jeesus esitellään Jumalan Poikana, pre-eksistenttinä Sanana ja Messiaana. Evankeliumissa leimallisia ovat monet minä olen -lauseet ja Isä ja minä olemme yhtä -puheet, jotka välittävät tätä sanomaa. Kristologian rinnalla evankeliumissa käsitellään myös muun muassa soteriologiaa (Joh. 3:16 tutuimpana jakeena), ekklesiologiaa (paimen-puheet) ja eskatologiaa (muun muassa opetukset ylösnousemuksesta). Nämä kolme kietoutuvat tiiviisti kirjan kristologiseen painotukseen ja suodattuvat sen läpi.
Käsittelen tässä työssä kahta Johanneksen evankeliumin kertomusta, joista toisessa pääpainona on soteriologia ja toisessa eskatologia.
Jesajan kirja aloittaa raamatullisen profeettakirjallisuuden. Sitä ennen, ainakin Raamatun sisäistä kronologiaa noudattaen, profeettojen julistus sisällytettiin lähes poikkeuksetta Vanhan testamentin historiallisiin kirjoihin. Niistä oikeastaan Samuel on ainoa, joka on saanut itselleen nimetyn kirjan, mutta nekään eivät sisällä kovinkaan paljoa Samuelin profeetallista julistusta.
Tässä kirjoituksessani tutkin synoptikkojen perikooppia, jossa Jeesus vangitaan. Kertomus löytyy kaikista evankeliumeista, mikä tekee asiasta hieman mielenkiintoisemman. Selvitettävänä ei ole vain synoptikkojen keskinäiset erot, vaan pohdin jonkin verran myös Johanneksen panosta asiaan. Kirjoituksessani en niinkään paneudu selvittämään lopullisia syitä mahdollisille eroavaisuuksille, vaan tyydyn listaamaan niitä ja antamaan vaihtoehtoisia tulkintoja ja selityksiä niille.
Nykyisessä kristillisessä kielenkäytössä Herra-nimitys sisältää vahvan kristologisen painotuksen. Jeesus on Herrana hallitsija ja Jumala, joka pelastaa ja tuomitsee. Hän on pyhä ja korkea, mutta myös läheinen ja myötätuntoinen.
Tässä tekstissäni raapaisen Herra-kristologian pintaa. Mistä se on tullut, miten sitä on käytetty ja mitä sillä on haluttu sanoa. Jatka lukemista Jeesus on Herra→
