Historiallisia tai ylipäätään merkittäviä tilanteita ei useinkaan tajua kuin vasta jälkeenpäin. Siinä mielessä olemme onnellisessa asemassa, kun tutkimme Jeesuksen elämää, sillä tiedämme melko tarkkaan, milloin tapahtui jotakin tärkeää.

Tärkeitä asioita tapahtui Jeesuksen elämän aikana useitakin. Yksi oleellinen on tietenkin hetki, kun Jeesus aloittaa julkisen toimintansa. Siitä kertoo tämänkertainen tekstimme.

Eräänä päivänä Jeesus tuli Galilean Nasaretista Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Noustessaan pintaan Jeesus näki heti, kuinka taivaaseen repesi aukko ja kuin kyyhkynen jumalallinen Henki laskeutui häneen. Samalla taivaasta kuului ääni: »Sinä olet rakas Poikani. Sinuun olen mieltynyt.»

Kasteen jälkeen Henki ajoi Jeesuksen vielä kauemmas asutuksesta. Siellä hän vietti 40 päivää villieläinten keskuudessa. Saatana kiusasi häntä, mutta enkelit pitivät hänestä huolen. Markus 1:9–13

Vanhan täyttymys ja uuden ajan alku

Markus jatkaa evankeliuminsa prologia esittelemällä Jeesusta. Nyt päästään hänen kasteeseensa. Heti katkelman alussa syntyy mielenkiintoinen vastakkainasettelu, kun Markus kertoo Jeesuksen tulevan Galilean Nasaretista.

Tuohon aikaan Galilea tunnettiin pakanoiden alueena (ks. Matt. 4:15), vaikka se oli juutalaisten hallinnoimaa. Tämä johtui siitä, että Galilean poikki kulki tärkeitä kauppareittejä ja se oli luonteva paikka myös kauppiaiden kohtaamiseen. Galileassa eri kansat ja kulttuurit siis kohtasivat rauhanomaisesti.

Galilea oli juutalaisten näkökulmasta kuitenkin syrjässä ja väheksitty alue. Se oli samarialaisten alueen takana, kaukana Juudean ja erityisesti Jerusalemin hengellisestä elämästä. Juutalaisittain katsoen se oli siis takapajulaa, josta ei odotettu tulevan ketään merkkimiehiä.

Galilean syrjäisyyttä korostaa maininta Nasaretista Jeesuksen kotikaupunkina. Jeesus oli syntynyt Betlehemissä, mikä oli Vanhan testamentin ennustustenkin mukaan messiaan syntymäkaupunki. Betlehem oli myös pieni kylä tuohon aikaan, mutta Jerusalemin läheisyys teki siitä tunnetun.

Mutta Galilean Nasaret oli tuiki tuntematon kyläpahanen. Vasta Jeesus teki sen tunnetuksi, eikä sitä löydy Jeesuksen aikakauden teksteistä. Sitä ei mainita Vanhassa testamentissa, siitä ei puhuta juutalaisten kirjoituksissa eikä sitä mainitse myöskään Jeesuksen aikainen juutalainen historioitsija Josefus.

Nasaretin tuntemattomuus ja merkityksettömyys luo kontrastia Markuksen Jeesuksen esittelyn loistolle. Tämä Jumalan todellinen Poika, luvattu messias ja todellinen Kuningas tuleekin jostakin paikasta, josta kukaan ei ole edes kuullutkaan mitään.

Tämä sopii kuitenkin hyvin kuvaan, koska Jeesus ei todellakaan ole tästä maailmasta. Vaikka hän Maria-äitinsä kautta on kaukaista sukua kuningas Daavidille, hänellä ei kuitenkaan ole ylevää taustaa. Inhimillisesti hän oli täydellinen tavis. Mutta samaan aikaan hän oli Jumalan Poika, joka muuttaisi koko maailmanhistorian suunnan.

Kasteelle tulo on erikoinen tapaus Jeesuksen elämässä. Johannes oli parannussaarnaaja ja hän kastoi luokseen tulevia ihmisiä parannukseen. Jeesushan ei sellaista tarvinnut. Tämä ristiriita näkyy parhaiten Matteuksen evankeliumissa, jonka rinnakkaispaikassa Johannes itsekin koittaa estellä Jeesuksen tuloa kasteelle.

Mutta kaste oli oleellinen osa Jeesuksen toimintaa. Kyse ei ollut siitä, että kasteessa Jumala olisi valinnut Jeesuksen messiaaksi tai Jeesus olisi siinä tajunnut itse oman tehtävänsä. Päinvastoin kaste ja sitä seurannut ilmestys oli todiste siitä, että Jeesus on Jumalan Poika ja ennustettu messias.

Kasteella oli Jeesuksen toiminnassa kuitenkin toinenkin tehtävä tällaisen esittelyn rinnalla. Jeesus toimi messiaana ja sovittajana Israelin kansan edustajana. Jotta hän olisi täydellinen edustaja, hän otti tällä tavalla osaa myös kansansa rikkomuksiin ja epätäydellisyyteen.

Ja ehkä tässä on myös kaikuja Mooseksen lain mukaisesta suuresta sovituspäivästä. Silloin otettiin kaksi pukkia. Toinen oli uhrattavaksi ja toinen lähetettiin autiomaahan. Kuitenkin ennen autiomaahan lähettämistä ylipappi laski kätensä pukin päälle ja tunnusti israelilaisten synnit. Näin pukki kantoi symbolisesti israelilaisten synnit pois. Heti kasteen jälkeenhän Jeesus ajettiin erämaahan.

Mutta ennen erämaahan lähtöä tapahtui jotakin erikoista. Kun Jeesus nousi vedestä taivaat aukenivat. Tämä ei tarkoita, että taivaalla olisi auennut jokin pieni ovi tai vastaavaa. Ennemminkin taivas vedettiin syrjään, kuten verho ja sen takana oleva paljastui. Mutta käsitellään tätä hieman myöhemmin ja lähdetään vielä erämaahan.

Kasteessaan Jeesus tuntuu seuraavan Israelin kansan vaiheita. Hän ikään kuin näyttelee uuden Exoduksen. Kaste vastaa tietenkin Punaisenmeren ylitystä. Saman huomion on tehnyt myös Paavali, joka yhdistää israelilaisten erämaavaelluksen alun ja kristillisen kasteen.

Kasteen jälkeen Jeesus lähtee 40 vuorokaudeksi erämaahan, joka vastaa israelilaisten 40 vuoden vaellusta erämaassa. Markus kertoo vielä, että Jeesus oli siellä enkelten kanssa, mikä viittaa toisaalta siihen, miten Herran enkeli kulki erämaassa israelilaisten edellä pilvi- ja tulipatsaassa, mutta myös siihen, että Jumala antoi israelilaisille erämaavaelluksen aikana syötäväksi taivaasta mannaa, jota kutsuttiin enkelten leiväksi.

Tämä kaikki viestitti vahvasti sitä, että jotakin erittäin merkittävää oli alkanut tapahtua. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään näytelmästä, performanssista, jolla halutaan välittää sanoma, vaan sillä on myös henkilökohtaista merkitystä meille ja kaikille Jeesukseen uskoville.

Jumala on tullut lähelle, henkilökohtaisuus ja elämän kärsimys

Jumalallinen ilmestys heti Jeesuksen kasteen jälkeen on erikoinen. Evankelistat kuvaavat sen hieman eri tavoin. Jää siis epävarmaksi kuinka moni paikalla olijoista sen näki ja kuuli.

Matteus ja Markus antavat ymmärtää, että vain Jeesus näki ja kuuli ilmestyksen. Luukas puhuu passiivissa, joka mahdollistaa sen, että tapahtuman näki suurempi joukko. Johanneksen evankeliumin mukaan ainakin myös Johannes Kastaja näki ja kuuli tapahtuman. Myöhemmin näemme, mitä merkitystä tällä ehkä on.

Lähdetään kuitenkin alusta. Tapahtuma alkoi taivaan aukenemisella. Kreikaksi kyse on paljon dramaattisemmasta asiasta, sillä siinä puhutaan repeytymisestä. Verbi on sama, mitä Markus käyttää evankeliumin lopussa (15:38) kuvatessaan, miten temppelin kaikkein pyhimmän peittävä esirippu repeytyi ylhäältä alas, kun Jeesus kuoli.

Ensinnäkin taivaan aukeneminen ei tosiaan tarkoita sitä, että taivaaseen aukeni ovi, vaan maallinen taivas väistyi ja näkymä Jumalan todellisuuteen aukeni. Jumalan todellisuus on enemmän ja vähemmän rinnakkainen meidän kanssamme. Hengelliset voimat toimivat kaikkialla ympärillämme siinä missä näkyvät ja kosketeltavatkin.

Tapahtuma kuvaa vahvasti sitä, että tässä Jumalan valtakunta tunkeutuu maailmaan myös näkyvällä tavalla. Sen vaikutukset eivät ole vain lähes huomaamattomia hengellisiä asioita, vaan konkreettisia; nähtäviä, kuultavia ja jopa kosketettavia. Samalla tämä muistuttaa meitäkin Jumalan todellisuudesta, joka on totta kaiken aikaa.

Taivasten aukeaminen, kuten temppelin väliverhon repeytyminenkin kertoo myös toista viestiä: erottava väliverho ja etäisyys ihmisen ja Jumalan välillä on poistettu. Jumala ei ole enää kaukainen ja tavoittamaton Jumala, vaan hän on tullut lähelle. Eikä tämä tarkoita pelkästään sitä, että Jumala syntyi ihmiseksi, vaan myös Hengen laskeutuminen kyyhkyn muodossa kuvaa sitä hyvin. Jumala on Hengessään läsnä kaikkialla, erityisesti Jeesukseen uskovissa.

Tähän liittyy kiinteästi taivaasta kuuluva ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani. Sinuun olen mieltynyt.” Tässä ei ole kyse vain Jeesuksesta, vaan koko ihmiskunnasta. Jeesushan toimii Israelin ja myös ihmiskunnan edustajina. Siksi voimme todeta, että Jumala sanoo tämän jokaiselle, joka kastetaan Jeesuksen nimessä, koska Jumala näkee meidät hänessä, sellaisena kuin hän on.

Tätä henkilökohtaisuutta korostaa sekin, että Markus kertoo vain Jeesuksen näkevän ja kuulevan tapahtuman. Kyse ei ole vain näytöksestä, vaan syvästi henkilökohtaisesta tapahtumasta. Siinä oikein alleviivataan, että juuri SINÄ olet rakas. 

Kasteen ja taivasten avautumisen jälkeen Jeesus ajetaan erämaahan kiusattavaksi. Kyse on tosiaan pakotuksen kaltaisesta ajamisesta. Jeesuksella ei oikein ole vaihtoehtoja.

Tämä kuvaa hyvin sitä, miten meilläkin usein saattaa suurten kokemusten ja onnistumisten jälkeen tulla romahdus. Saattaa tulla jokin onnettomuus tai lankeemus, mikä synkentää hetkessä kaiken.

Markuksen kuvaus eroaa Matteuksen ja Luukkaan kuvauksista siinä, että hänen mukaansa Paholainen kiusasi Jeesusta erämaassa koko siellä vietetyn ajan. Samassa on myös mielenkiintoista, että siinä missä Markus kertoo Hengen vieneen Jeesuksen erämaahan väkisin, Matteus ja Luukas kertovat Paholaisen tulleen Jeesuksen luokse ja ottaneen hänet mukaansa. Sävy on ystävällisempi ja suostuttelevampi: kiusaus tulee usein tarjoten helppoa tietä.

Jeesuksen erämaavaellus ei ole pelkästään vertauskuva israelilaisten erämaavaelluksesta, vaan se on esimerkki meillekin. Jeesukseen uskominen ei poista elämän ongelmia ja kiusauksia, vaan yhtä lailla joudumme kohtaamaan vaikeita asioita kuin hänkin. Niinpä Jeesuksen kiusaus erämaassa toimii rohkaisuna meille. Hän on kokenut samoja asioita kuin mekin ja siksi hän voi myös ymmärtää meitä.

Samalla tavoin Jeesuksen kestäminen erämaan kärsimyksissä on rohkaisu meille. Varsinkin, kun katsoo Matteuksen ja Luukkaan rinnakkaispaikkoja, korostuu se, että Jeesuksen kestäminen ei perustu hänen jumalallisuuteensa tai siihen, että Henki oli juuri laskeutunut häneen. Jeesushan vastasi kiusauksiin vetoamalla Raamattuun ja Jumalaan, ei omaan auktoriteettiinsa tai Henkeen.

Niinpä voikin sanoa, että Jeesuksen voima kestää erämaan helle perustui hänen kuulemiin sanoihin kasteen jälkeen: ”Sinä olet minun rakas Poikani. Sinuun olen mieltynyt.” Heikkoudesta, kivusta ja kiusauksista huolimatta Jeesus pystyi tukeutumaan siihen, että Isä rakasti häntä.

Ja tässä on myös meidän voimamme. Siinä, että Isä Jumala rakastaa meitä. Jeesus rakastaa meitä, ja hän on todistanut sen kuolemalla meidän puolestamme.

Meille helposti saattaa tulla sellainen ajatus, että Jumala vahtii meitä, jos teemme jonkin virheen, että hän voi sitten rangaista. Jumala ei kuitenkaan ole meidän vihollisemme. Hän rakastaa meitä ja on mieltynyt meihin. Hän haluaa meille hyvää. 

Tämä on totta yleisesti, minkä todistaa Johanneksen evankeliumin 3:16, mutta erityisesti Kristukseen kastettujen ja häneen uskovien kohdalla.