Markuksen evankeliumin ensimmäinen luku päättyy kuvaukseen Jeesuksen toiminnan alkamisesta ja suosion räjähtämisestä, niin että hän ei opetuslapsineen voinut enää mennä kaupunkeihin. Tämä kuvaus kertoo, miten kiireistä Jeesuksen julkinen toiminta oli. Se myös kertoo hänen opetustensa ja erityisesti ihmeidensä voimasta, sillä sana hänestä levisi nopeasti. Katkelmassa huomio keskittyy tällä kertaa erityisesti kolmeen asiaan: Jeesuksen parantamistyöhön ja rukouselämään sekä hänen pyrkimykseensä pitää toimintansa jollakin tavalla salassa.

Jeesus poistui Simonin, Andreaksen, Jaakobin ja Johanneksen kanssa synagogasta. He menivät saman tien Simonin ja Andreaksen kotiin, jossa Simonin anoppi makasi kuumeessa. Hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti kädestä ja auttoi jalkeille. Kuume lähti saman tien, ja anoppi alkoi palvella vieraitaan.

Illalla, kun sapatti oli ohi, Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja demonien riivaamat ihmiset. Koko kaupunki oli kerääntynyt talon edustalle. Jeesus paransi ihmisiä monenlaisista taudeista ja karkotti monia demoneita. Hän ei antanut demonien puhua, koska ne tunsivat hänet.

Seuraavana aamuna Jeesus heräsi hyvän aikaa ennen auringonnousua ja lähti ulos. Hän meni syrjäiseen paikkaan rukoilemaan. Simon ja hänen toverinsa etsivät Jeesusta. Löydettyään hänet he sanoivat: »Kaikki etsivät sinua.» Mutta Jeesus vastasi: »Lähdetään. Minun on vietävä hyvä sanoma myös naapurikyliin. Siksi olen täällä.» Niin Jeesus kiersi kaikkialla Galileassa. Hän kertoi hyvästä sanomasta ja karkotti ihmisistä demoneita.

Eräänä päivänä Jeesuksen luo tuli mies, jolla oli vaikea ihosairaus, lepra. Hän polvistui Jeesuksen eteen ja pyysi: »Jos vain tahdot, puhdista minut sairaudesta.» Jeesuksen kävi häntä sääliksi. Hän ojensi kätensä ja kosketti miestä. Jeesus sanoi: »Kyllä minä tahdon. Puhdistu!» Saman tien tauti parani ja mies puhdistui. Jeesus ajoi hänet luotaan ja sanoi ankarasti: »Pidäkin huoli, ettet hiisku tästä kenellekään. Mene vain näyttämään itsesi papille, todista puhdistumisesi ja anna Mooseksen määräämä uhrilahja.» Mies lähti, mutta ei malttanut pysyä vaiti. Pian kaikki tiesivät, mitä Jeesus oli tehnyt. Jeesus ei voinut enää mennä yhteenkään kaupunkiin vaan joutui pysyttelemään asumattomalla seudulla. Silti kaikkialta tuli ihmisiä hänen luokseen.

Markus 1:29–45

Parantamistyö

Parantamistyö oli alkanut jo edellisessä katkelmassa riivaajan ulosajamisella. Nyt Jeesus parantaa myös sairaita. Ensimmäisenä parannusihmeen kohteena oli Pietarin anoppi. Anopilla oli kuumetauti ja hän oli ilmeisen heikossa kunnossa. Jeesuksen seurueen jäsenet, ehkä Pietarin vaimon sukulaiset, kertoivat siitä Jeesukselle.

Käytetty kertomis-sana oli tavallinen puhetta tarkoittava verbi, joten puhujat eivät välttämättä pyytäneet Jeesusta parantamaan naista. Luultavasti heille ei tullut mieleenkään, että Jeesus sellaiseen pystyisi. Ehkä he siis ennemminkin jakoivat Jeesukselle huolensa Pietarin anopin voinnista ja ehkä pahoittelivat, että tämä ei pystynyt palvelemaan vieraita, kuten tapa vaatisi.

Jeesus kuitenkin meni anopin luo ja paransi hänet. Parantuminen oli tässä, kuten muutenkin Jeesuksen toiminnassa, yhtäkkinen ja täydellinen. Anoppi voimistui täysin, eikä sairauden aiheuttamaa väsymystä tai heikkouttakaan ollut, joten anoppi jaksoi heti palvella vieraita. Tämäkin kertoo osaltaan siitä, että Jeesus paransi kokonaisvaltaisesti.

Sapatti päättyi iltakuuteen, jonka jälkeen talolle alettiin tuoda sairaita ja riivattuja. Ilmeisesti siis jo sapatin aikana päivällä sana Pietarin anopin parantamisesta oli levinnyt naapurustoon. Kuvaus, että kaikki sairaat ja riivatut tuotiin Jeesuksen luo ja että koko kaupunkin tuli talon edustalle on todennäköisesti yleistävä kielikuva. Käytännössä tämä tarkoitti, että epätavallisen suuri väkijoukko kerääntyi paikalle, mutta ei välttämättä aivan kaikki kaupungista.

Markus ei sitä kerro, mutta väkijoukon paljouden tähden Jeesus toimi pitkälle yöhön parantaen ja ajaen riivattuja. Merkittävää on, että Jeesus ei ilmeisesti tässä tilanteessa opettanut heitä, vaan otti vastaan kaikki, jotka tulivat ja paransi heidät. Se kertoo Jumalan armosta ja rakkaudesta, jota tarjotaan kaikille ja joka ei katso henkilöön.

Luku päättyy vielä yhteen parantamiskertomukseen. Tällä kertaa Jeesus parantaa spitalia sairastavan miehen. Tapahtuma on erikoinen ja merkittävä, sillä siinä ei paranneta vain sairautta, vaan rikotaan yhteiskunnan sääntöjä. Spitaliksi nimetty ihosairaus saattoi olla lähes mitä tahansa, koska kaikkia ihosairauksia kutsuttiin siten. Käytännössä sitä sairastavalla saattoi olla siis vaikkapa erittäin paha akne tai jopa jokin kuolemaan johtava sairaus. Joka tapauksessa tautiin ei ollut lääkettä, ja se saattoi tarttua helposti. Siksi ihotauteihin sairastuneet eristettiin yhteiskunnasta. He elivät omissa yhteisöissään ja tulivat toimeen kerjäämällä.

Spitaali oli myös uskonnollisesti vahingollinen sairaus, sillä sitä sairastava oli automaattisesti saastainen eli kelpaamaton uhraamaan. Siksi spitalisia pyrittiin karttamaan kaikiin tavoin, koska he eivät vain olleet mahdollisesti taudintartuttajia, vaan heidän kosketuksensa teki myös saastaiseksi.

Spitalisen kohdatessaan Jeesus ei toimi mitenkään erikoisesti. Hän ei välttele sairasta, vaan jopa koskettaa tätä. Sekin kuvaa Jeesuksen valtaa: hänen kosketuksensa ei välitä tautia, vaan ajaa sen pois. Tässäkin tapauksessa spitalinen oli jostakin jo kuullut Jeesuksen kykenevän ihmetöihin ja tuli pyytämään apua. Pyyntö on arka, ”jos tahdot”. Se kuvastaa sairaan tilaa hyljeksittynä, josta ei todennäköisesti kukaan välittänyt. Pelkästään inhosi.

Jeesuksen sanotaan tunteneen sääliä sairasta kohtaan. Jeesus kohtasi sairasta sekä ruumiin että mielen parantajana. Hän ei vain poistanut tautia, vaan otti miehen vastaan ihmisenä ja kohteli häntä sen arvoisesti.

Rukouselämä

Tässä katkelmassa Markus kiinnittää huomiota myös Jeesuksen rukouselämään. Evankeliumeissa joitain kertoja kerrotaan Jeesuksen rukoilleen. Tunnetuin rukoushetki on tietenkin Getsemanen rukous juuri ennen vangitsijoiden tuloa. Joissain kohdin Jeesus rukoili yleisesti tai muiden puolesta. Muutamia kertoja kerrotaan, että Jeesus lähti erityisesti varhain aamulla rukoilemaan itsekseen. Näiden hetkien sisältöä ei yleensä tämän kummemmin kerrota.

Aamuvarhaisella lähteminen oli todennäköisesti käytännön kysymys. Silloin muut vielä nukkuivat ja Jeesus pääsi lähtemään herättämättä huomiota. Hän siis sai olla yksin.

Tämä Jeesuksen tapa kertoo paljon. Ensinnäkin se antaa meillekin esimerkin hengelliseen elämään. Jos Jeesus tarvitsi yksityisiä rukoushetkiä, niin tarvitsemme mekin. Jeesus selkeästi erotti niille aikaa ja piti niitä arvossa. Hän saattoi toisinaan jopa jättää suuretkin ihmisjoukot päästäkseen rukoilemaan. Se kertoo siitä, että Jeesus laittoi asiat tärkeysjärjestykseen. Hän tiesi, että ellei hän pidä huolta itsestään, hän ei ole hyödyksi muillekaan.

Vaatii viisautta ja rohkeutta nähdä asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä ja toimia niiden mukaan. Inhimillisesti ajatellen voisi helposti keskittyä vain suuriin ihmisjoukkoihin ja heidän opettamiseensa ja parantamiseensa. Ihmisjoukkojen suosio voi sokaista. Toisaalta voi myös ajatella, että sairaita on niin paljon, että ei ole aikaa itselle. Mutta sellainen ajattelu johtaa ennen pitkää loppuunpalamiseen.

Jeesuksen rukoushetkien sisältöä ei kerrota. Meille ei anneta esimerkkiä siitä, miten Jeesus rukoili. Se onkin oikeastaan hyvä, sillä se vapauttaa meidät muodostamaan omista rukoushetkistämme omanlaisiamme. Voimme rukoilla sanallisesti tai vain olla hiljaa. Voimme rukoilla Raamattua tai hengellistä kirjaa lukien. Voimme käyttää apuna rukouspäiväkirjaa. Mahdollisuuksia on paljon.

Jeesuksen rukoushetki päättyy äkisti, kun opetuslapset löytävät hänet. He välittävät väkijoukkojen paineen, mutta Jeesus sivuuttaa sen ja on tietoinen kutsumuksestaan. Hänen olisi helppo jäädä vaikka loppuiäkseen Kapernaumiin parantajaksi, mutta se ei veisi hänen tehtäväänsä eteenpäin. Hänen tuli kiertää ja opettaa muuallakin. Tässä on juuri rukoushetkien kautta saatua näkökykyä tärkeysjärjestyksestä ja rohkeutta toteuttaa sitä.

Salaisuus

Tämä ensimmäisen luvun loppu päättyy Markukselle ominaisesti salaisuuden painottamiseen. Jo katkelman alussa oli mainittu, että Jeesus ei antanut riivaajien puhua, koska ne tunsivat hänet. Tässä hän kieltää spitalista parantunutta kertomasta tapahtuneesta kenellekään.

Saattaa tuntua ristiriitaiselta, että Jeesus kuitenkin käski parantunutta kertomaan siitä papeille ja näyttämään itsensä heille. Ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mooseksen lain mukaan spitalia sairastaneiden tuli parannuttuaan todistuttaa paraneminen papeilla ja antaa kiitokseksi uhri Jumalalle. Ilman tätä papin antamaa todistusta spitalinen pysyy saastaisena, vaikka olisi parantunut. Nykyaikaan tämän voisi rinnastaa siihen, että jos joku kokee paranemisen hengellisessä tilaisuudessa, hänen ei kannata heti heittää pyörätuolia menemään ja lääkkeitä roskikseen, vaan mennä ensin lääkärille tutkittavaksi, jotta paraneminen voidaan todeta myös virallisesti.

Markus hyödyntää Jeesuksen kieltoa evankeliumissa luodakseen draamaa. Evankeliumin puoleen väliin saakka kysymykset Jeesuksesta ja kiellot puhua hänestä kasvavat. Se luo jännitystä ja herättää lukijassakin kysymyksiä. Evankeliumin puolivälissä tapahtuu käänne, kun Pietari tunnustaa Jeesuksen messiaaksi. Siitä alkaa Jeesuksen matka kohti Jerusalemia ja ristiä ja hän alkaa myös kertoa opetuslapsilleen avoimesti, mitä on tapahtumassa.

Hyssyttelyllä on kuitenkin käytännön merkitystäkin. Kuten jo ensimmäinen päivä Kapernaumissa todisti, sanoman levitessä ihmisjoukot rynnivät Jeesuksen luokse. Monessa kohtaa evankeliumeja ihmisjoukot ovat niin massiiviset, että Jeesuksella menee koko päivä heidän palvelemiseensa eikä hänellä ole aikaa edes levätä. Julkisuus aiheutti sen, että hän ei voinut mennä kyliin ja kaikkialla hänen luokseen tunkeiltiin. Käskemällä ihmisiä olemaan hiljaa hän yritti siis hieman hillitä tätä siinä kuitenkaan onnistumatta. Spitalista parantunutkin kertoi lopulta kaikille, mitä oli tapahtunut.