Liian tuttu ja siksi vaikea uskoa

Markuksen kertomuksessa tulee käännekohta. Jeesuksen toiminta on ollut nousujohdanteista. Hän on saanut seuraajia ja mainetta. Hän on tehnyt ihmeitä ja opettanut vakuuttavasti, mikä on herättänyt hämmästystä. Nyt tuntuu, että kaikki lysähtääkin kasaan. Kaikki ihmeellisyys ja mahtavuus katoaa, kun mennään kotiin.

Jeesus lähti Jairoksen kotoa ja matkasi kotikaupunkiinsa. Oppilaat seurasivat häntä. Sapattina Jeesus alkoi opettaa synagogassa. Monet kuulijat kyselivät hämmästyneinä: »Mistä hän voi tietää tämän kaiken? Mistä hän on saanut viisautensa? Mitä ovat nuo ihmeteot, joita hän tekee käsillään? Eikö tämä ole se rakennusmies, joka on Marian poika ja jonka veljet ovat Jaakob, Jooses, Juudas ja Simon? Täällä hänen siskonsa asuvat, meidän keskuudessamme. Ei hän ole sen erikoisempi kuin me muutkaan.» Näin he torjuivat Jeesuksen.

Jeesus vastasi heille: »Profeetta, Jumalan sanoman välittäjä, ei ole missään niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan.» Niinpä hän ei voinut tehdä Nasaretissa juurikaan ihmetekoja. Hän vain paransi muutamia sairaita panemalla kätensä heidän päälleen. Jeesusta hämmästytti, että ihmiset eivät luottaneet häneen. Mark. 6:1–6a

Liian lähellä, mutta niin vaikea uskoa

Jeesus lähti opetuslastensa kanssa Kapernaumista Nasaretiin, lapsuuden kotikaupunkiinsa. Hän toimi, kuten hän normaalisti toimi. Sapattina hän opetti synagogassa ja paransi ihmisiä. Mutta tämä kerta osoittautuikin erilaiseksi.

Kuulijat alkavat epäillä ja kritisoida Jeesusta. He eivät kiellä Jeesuksen opetuksen erikoisuutta tai hänen tekemiään ihmeitä. He vain torjuvat hänet. Jeesus ei kelpaa heille. Tämä on erikoista, koska luulisi, että tällaisen erikoislaatuisen miehen toiminta otettaisiin vastaan hyvillä mielin. Voitaisiin olla ylpeitä, että tämä on meidän kylän poikia. Kyllä meiltäkin tulee merkittäviä vaikuttajia. Mutta ei.

Syitä Jeesuksen torjumiseen on kaksi. Ensimmäinen on se, että Jeesuksen sanoma oli vaikea ja jopa vaarallinen. Jeesuksen sanoma Jumalan valtakunnasta ei ollut sitä, mitä he odottivat tai edes halusivat. Niinpä vetoaminen Jeesuksen tavallisuuteen oli oiva keino sivuuttaa hänen sanomansa. Mitä tuo rakentajan poika muka osaisi meitä paremmin?

Toinen syy epäuskolle oli Jeesuksen tuttuus. Hän oli kasvanut Nasaretissa. Monet tunsivat hänet. Osa oli ehkä leikkinyt hänen kanssaan lapsena tai työskennellyt hänen kanssaan rakennuksilla ennen kuin Jeesus lähti julistamaan sanomaansa. Jeesuksen perhekin oli tuttu. Ne kaikki näyttivät todistavan, että ei tässä ole mitään erikoista tai ihmeellistä.

Niinpä nasaretilaisten ihmettely Jeesuksen kohdalla ei ollut sitä, mitä se yleensä Markuksen evankeliumissa on. Sen sijaan, että olisi ihmetelty, miten Jeesus pystyy tekemään ihmeitä ja kuka hän on, nasaretilaisten ihmettely oli enemmänkin, että kuka hän oikein luulee olevansa.

Nasaretin tapaus on myös varoittava esimerkki meille, sekä Jeesukseen uskoville että yleensä länsimaisissa kristillisissä maissa eläville. Jeesus on meillekin tuttu ainakin näennäisesti. Olemme vähintäänkin peruskoulusta saakka kuulleet opetusta hänestä. Moni on käynyt rippikoulun. Todennäköisesti jokainen on käynyt jossain vaiheessa elämäänsä kirkossa – häissä tai hautajaisissa, ristiäisissä tai konfirmaatiossa, jouluna tai pääsiäisenä.

Jeesus on meille niin tuttu, että hän saattaa vaikuttaa jopa vähän tylsältä. Luultavasti se onkin yksi syy sille, miksi länsimaissa kristinusko menettää suosiotaan samalla, kun hengellisyys yleisesti ottaen kukoistaa. Vieraat uskonnot ja hengellisyyden muodot kaukaisista maista kiinnostavat, koska ne ovat erilaisia ja uusia. Kristinusko nähdään vain vanhentuneena, paikoilleen jämähtäneenä instituutiona.

Nasaretilaiset korostavat Jeesuksen tuttuutta viittaamalla hänen sisaruksiinsa. Erityisesti hänen veljet mainitaan nimeltä. Se on mielenkiintoinen yksityiskohta, koska Markuksen evankeliumi on kuitenkin kirjoitettu jonkin aikaa Jeesuksen toiminnan jälkeen. Niinpä evankeliumin lukijat saattoivat olla tietoisia siitä, mitä Jeesuksen veljille kuului.

Nämä Jeesuksen sisarukset ovatkin myös meille kehotus ja samalla rohkaisu. Jeesuksen julkisen toiminnan aikana hänen lähimmät sukulaisensakin torjuivat hänet. Aikaisemminhan olemme käsitelleet, miten Markuksen evankeliumin kolmannessa luvussa hänen perheensä yritti ottaa Jeesuksen huostaan, koska he luulivat hänen tulleen hulluksi. Jeesus oli tuttu myös perheenjäsenilleen ja siksi heidän oli ehkä vaikea ottaa häntä vastaan jonakin muuna kuin lapsena ja veljenä.

Mutta Raamattu ja perimätieto kertoo, että ainakaan kaikki Jeesuksen sisarukset eivät hylänneet Jeesusta lopullisesti. Heistä kaksi, Jaakob ja Juuda, jopa kirjoitti kirjeet, jotka päätyivät Uuteen testamenttiin. Eivätkä nämä Jeesuksen sukulaiset olleet ainoita, jotka lopulta alkoivat uskoa häneen, vaan myös heidän jälkeläisensä jakoivat tämän uskon.

Esimerkiksi varhainen kirkkohistorioitsija Eusebius kertoo kirkkohistoriassaan, että Juudan pojanpojat joutuivat uskonsa tähden keisari Domitianuksen eteen vangittuina. Syytöksenä oli kapina ja heitä epäiltiin kapinaliikkeen johtajan sukulaisuudesta ja näin kuninkaalliseen sukuun kuulumisesta. Kapinaliikkeen johtaja oli tietenkin Jeesus. Pojanpojat vapautuivat syytöksistä, kun he näyttivät kätensä keisarille. Heidän känsäiset työmiehen kouransa todistivat, että he eivät olleet mitään hienoa sukua, vaan aivan tavallista kansaa.

Jeesuksen sukulaiset eivät siis vain uskoneet häneen, vaan myös kärsivät hänen vuokseen. Kärsimisestä tuli tunnetuksi erityisesti Jeesuksen veli Jaakob. Jaakobista tuli Jerusalemin seurakunnan johtaja ja muutenkin arvostettu ja vaikutusvaltainen mies. Hän oli kristitty johtaja, mutta myös juutalaiset kunnioittivat häntä. Jaakob saikin lisänimen Vanhurskas. Hän oli myös uskossaan vahva ja kärsi sen vuoksi marttyyrikuoleman.

Nämä esimerkit Jeesuksen sisaruksista todistavat meille, että vaikka toisinaan olisimmekin uskossamme tylsistyneitä ja Jeesus tuntuisi liian arkiselta, meillä silti on toivoa. Toisaalta on ihan normaaliakin, että innostustasomme vaihtelee. Jos olisimme koko ajan äärimmäisen innostuneita, se vain kuluttaisi meidät loppuun. Väsyisimme, eikä intomme riittäisi kantamaan meitä.

Mutta samalla tämä haastaa meitä näkemään tuttuuden ja tavallisuuden läpi sen Jeesuksen, joka herätti kuolleita, tyynnytti myrskyn, ruokki tuhansia, ajoi pois riivaajia ja paransi kaikenlaisia sairauksia sekä antoi anteeksi syntejä.  Ja kaiken tämän ihmeellisyyden lisäksi, hän on kiinnostunut juuri sinusta ja minusta!

Usko ja ihmeet

Nasaretilaisten torjunnalla on erikoinen vaikutus Jeesuksen toimintaan: ”hän ei voinut tehdä Nasaretissa juurikaan ihmetekoja.” Tämä tuntuu viittaavan samaan kuin juuri edellä ollut kertomus verenvuotoa sairastavasta naisesta, joka parani, koska hän uskoi. Tämä myös herättää kysymyksen uskon suhteesta Jumalan ihmetekoihin.

Tätä kohtaa on selitetty monin eri tavoin. Toisessa ääripäässä on se, että Jeesus todellakin oli voimaton tekemään ihmeitä, koska ihmisillä ei ollut uskoa. Ihmeet toimivat vain uskon kautta. Nykyaikanakin tulee toisinaan vastaan tällaista ajattelua, vaikkakaan ei onneksi kovin paljoa. Saatetaan kuitenkin ajatella, että joku ei esimerkiksi parantunut toisten rukouksista huolimatta, koska sairaalla itsellään ei ollut tarpeeksi uskoa.

Tämä ei kuitenkaan voi olla vastaus ongelmaan, koska Jeesus monissa kohdin teki ihmeitä ja paransi, vaikka sairaalla ei ollut lainkaan uskoa. Jeesuksen ruokkimisihmeiden kohdalla oikein terotetaan, että opetuslapset eivät mitenkään uskoneet, että muutama leipä ja kala voisivat edes jonkin ihmeen kaupalla riittää tuhansille ihmisille. Silti ne riittivät. Synagogan esimies Jairus oli menettänyt uskonsa Jeesuksen mahdollisuuksiin, mutta siitä huolimatta Jeesus herätti hänen tyttärensä kuolleista.

Toinen selitys on se, että nasaretilaisten epäusko vaikutti sen, että he eivät vain tulleet Jeesuksen parannettaviksi. Jeesuksen luokse ei yksinkertaisesti tullut montakaan sairasta, eikä hän siksi voinut parantaa kuin harvoja.

Tämä kuulostaa jo ymmärrettävämmältä ja se sopii myös hyvin verenvuotoa sairastavan naisen tapaukseen. Naisen kohdallahan usko oli se tekijä, joka antoi hänelle voiman mennä Jeesuksen luokse, vaikkakin salaa, ja odottaa apua. Markus kuitenkin selkeästi kuvaa, että paraneminen tapahtui, koska Jeesuksesta lähti voimaa, joka paransi, ei koska naisen usko itsessään tai pelkästään olisi parantanut.

Kolmantena selityksenä tässä voidaan nähdä Jeesuksen ihmisyyden vaikutus. Samaan tapaan kuin meidänkin kykyymme toimia vaikuttaa saamamme kannatus ja palaute, ne vaikuttivat myös Jeesukseen. Hän ilahtui, kun hän sai kokea jotakin hyvää ja tuli surulliseksi, kun tapahtui pahaa. Hän väsyi ja jopa vihastui.

On siis ihan mahdollista, että tullessaan kotiin ystävien ja perheen pariin, hän odotti hyväksyntää ja oli siksi haavoittuvaisimmillaan. Kun hänet odotuksista huolimatta torjuttiin, se teki hänet hetkellisesti epävarmaksi.

Tällaisena hän on myös erinomainen esimerkki meille. Jeesus ihmisenä oli riippuvainen Jumalasta ja me olemme sitä vielä enemmän. Vielä enemmän kuin häneen, vaikuttavat olosuhteet ja ihmisten mielipiteet meihin.

Mutta Jeesus on myös Jumala. Ja Jumalana hän voi kaiken, kuten hän itse sanoi. Oma voimamme voi murtua, mutta hän kestää. Ja sen vuoksi voimme luottaa häneen.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *