Sokea näkee!

Mark. 10:46–52

Jeesuksen viimeinen etappi Jerusalemin matkalla on Jeriko, joka on noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Jerusalemista. Itse kaupungissa käynnistä ei Markus kerro mitään. Varsinainen tapahtuma sijoittuu Jerikon ulkopuolelle, kun ollaan sieltä poistumassa.

Tämä on Markuksen viimeinen parantamisihme. Sokeiden parantaminen oli yksi messiaan tuntomerkeistä, joten kertomus on merkittävä. Se sisältää paljon muitakin asioita, joilla on vaikuttava sanoma.

Jatka lukemista Sokea näkee!
Jaa tämä:
Share

Ennakoivaa vallanjakoa

Mark 10:32–45

Jeesuksen matka jatkuu kohti Jerusalemia. Hän kulkee nyt joukon edellä, mikä kuvaa toisaalta kiirettä ja toisaalta päättäväisyyttä. Seuraavan ihmisjoukon kuvaus on erikoinen. Siellä olivat opetuslapset, mutta myös heidän perässä kulkevat ihmiset.

Saatamme helposti ajatella, että opetuslapsilla tarkoitetaan kahdentoista opetuslapsen ydinjoukkoa ja ihmisiksi mainitut olisivat sitten suurempi Jeesusta seuranneiden opetuslasten joukko. Jeesus on kuitenkin taittanut matkaansa Jerusalemiin pääosin salassa. Olisiko siis Jeesus välttämättä halunnut kulkea suuren opetuslapsijoukon kanssa, mikä olisi herättänyt huomiota? 

Jatka lukemista Ennakoivaa vallanjakoa
Jaa tämä:
Share