Matkalla osa 2: Jaakobin kirje

Miten elämme uskoamme todeksi?

Edellisessä osassa käsittelimme, mitä uskon eläminen todeksi merkitsee ja tutkailimme siihen liittyviä ominaisuuksia. Nyt pohdimme, miten uskon eläminen todeksi toteutuu käytännössä. Tästä Jaakob kirjoittaa kirjeessään jakeissa 1:19–2:13. Käsiteltävä katkelma puhuu Raamatun oikeanlaisesta ymmärtämisestä, aidosta jumalanpalveluksesta ja lähimmäisenrakkaudesta.

Jatka lukemista Matkalla osa 2: Jaakobin kirje

Jaa tämä:
Share

Miksi kristittyjen pitäisi välittää luonnosta?

Huoli luonnon tilasta on melko uusi asia. Vaikka jo 1900-luvun alussa jotkut tiedemiehet esittivät huolensa maailmanlaajuisesta ekologisesta kriisistä, vasta 1960-luvulla huoli alkoi näkyä laajemmin. Kristityt näkivät tämän vieläkin myöhemmin, ainakin korkeammilla tasoilla. Maailman kirkkojen neuvosto keskusteli ympäristön ongelmista ja ekologisesta kriisistä 1970-luvulla.

Olen itse ollut kristitty noin 20 vuotta ja tänä aikana olen kuullut monien kristittyjen kannanottoja luontoon ja ympäristöön. Yksi melko yleinen lausunto, jonka olen kuullut, on, että meidän ei tarvitse välittää luonnosta, koska Jumala kuitenkin tuhoaa sen. Tulee olemaan suuri sota, Harmageddon tai jotakin, ja sitten Kristus palaa takaisin ja kaikki palaa poroksi joka tapauksessa. Joten miksi vaivautua välittämään?

Jatka lukemista Miksi kristittyjen pitäisi välittää luonnosta?

Jaa tämä:
Share

Kirjoittiko Lasarus Johanneksen evankeliumin osa 3

Kuka kirjoitti Johanneksen evankeliumin? Apostoli Johannes tietenkin! Vai kirjoittiko? Tässä kirjoitussarjassa käsittelen Johanneksen evankeliumin kirjoittajakysymystä siitä näkökulmasta, että sen olisikin kirjoittanut Lasarus. Kyllä, se Lasarus, jonka Jeesus herätti kuolleista.

Tässä osassa pohdin kirjoittajakysymystä evankeliumissa käytettyjen sanojen pohjalta.

Jatka lukemista Kirjoittiko Lasarus Johanneksen evankeliumin osa 3

Jaa tämä:
Share

Kirjoittiko Lasarus Johanneksen evankeliumin osa 2

Kuka kirjoitti Johanneksen evankeliumin? Apostoli Johannes tietenkin! Vai kirjoittiko? Tässä kirjoitussarjassa käsittelen Johanneksen evankeliumin kirjoittajakysymystä siitä näkökulmasta, että sen olisikin kirjoittanut Lasarus. Kyllä, se Lasarus, jonka Jeesus herätti kuolleista.

Tässä osassa esittelen Ben Witheringtonin esittämiä ajatuksia aiheesta, johon myös tulevat osat tulevat pohjautumaan.

Jatka lukemista Kirjoittiko Lasarus Johanneksen evankeliumin osa 2

Jaa tämä:
Share

Kirjoittiko Lasarus Johanneksen evankeliumin osa 1

Kuka kirjoitti Johanneksen evankeliumin? Apostoli Johannes tietenkin! Vai kirjoittiko? Tässä kirjoitussarjassa käsittelen Johanneksen evankeliumin kirjoittajakysymystä siitä näkökulmasta, että sen olisikin kirjoittanut Lasarus. Kyllä, se Lasarus, jonka Jeesus herätti kuolleista.

Tämä aloitusosa toimii johdantona aiheelle ja käsittelen hieman perinteisempiä näkemyksiä siitä, kuka Johanneksen evankeliumin kirjoitti.

Jatka lukemista Kirjoittiko Lasarus Johanneksen evankeliumin osa 1

Jaa tämä:
Share

Vanhan testamentin uskonto

Vanhan testamentin uskonto on kirjava kudos, josta on kuitenkin löydettävissä joitakin päälinjoja. Tietenkin se koostuu hyvin pitkälle Mooseksen laista ja sen sovelluksista ja tulkinnoista, jopa sen väärinkäytöstä. Luonteensa vuoksi Vanha testamentti keskittyy kuvaamaan erityisesti israelilaisten uskontoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita pelkästään Jahve-uskoa, vaan laajemminkin Lähi-idän kansojen uskontoa. Israelilaiset palvoivat Jahven lisäksi erityisesti muun muassa Baalia ja Astartea.

Jatka lukemista Vanhan testamentin uskonto

Jaa tämä:
Share

Urantia-liike

Vuonna 1947 Roswellissa Yhdysvalloissa putosi maahan jotakin, joka aiheutti suuren kohun. Virallisen selityksen mukaan pudonnut esine olisi ollut vakoilupallo, mutta monien mielestä kyseessä oli UFO, tunnistamaton lentävä esine. Tuosta tapauksesta alkoi UFO-innostus, joka ei osoita vieläkään laantumisen merkkejä. UFO-havaintoja tehdään ympäri maapalloa ja jotkin niistä ovat melko hyvin dokumentoituja. Jokin aika sitten esimerkiksi Ison Britannian hallitus julkisti joitakin UFO-tapauksia koskevia asiakirjoja, joissa oli mm. lentäjien ja lennonjohdon havaintoja. Kaikista ilmoitetuista UFO-havainnoista suurin osa saa luonnollisen selityksen. Muutama prosentti jää kuitenkin selvittämättä (http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/ufo.html).

Jatka lukemista Urantia-liike

Jaa tämä:
Share

Seurakunnan johtaminen Uudessa testamentissa osa 1: Apostolien teot

Uuden testamentin virkakehitys näkyy ehkä selkeimmin Apostolien teoissa, joka kattaa karkeasti arvioiden hiukan yli 30 vuoden ajanjakson. Apostolien tekojen kirjoittajalla on ollut selvästi tarkoituksena kuvata evankeliumin leviämistä Jeesuksen sanojen mukaan Jerusalemista maan ääriin (Ap.t. 1:8). Samalla hän tulee kuvanneeksi niitä uusia tilanteita ja haasteita, joita ensiaskeleitaan ottava kristillinen kirkko kohtasi. Siksi käyn läpi muutamia Apostolien tekojen kohtia, jotka mielestäni kuvaavat alkukirkon virkojen ja johtajuuden kehitystä.

Jatka lukemista Seurakunnan johtaminen Uudessa testamentissa osa 1: Apostolien teot

Jaa tämä:
Share